Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
12.10.2004 (Julkaistu)
Suomen ympäristökeskus
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Minä ja ympäristö > Asiakkaat kysyvät > Ympäristöön ja luont... > Milloin Etelä-Savon järvet jäätyvät?
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Milloin Etelä-Savon järvet jäätyvät?

Hei, mihin aikaan oletettavasti Mäntyharjun seudulla Etelä-Savossa järvet alkavat rannoilta jäätyä tai vetää hyhmään? Että osais ottaa katiskat ajoissa pois, kun vielä veneellä pääsee. Asun kauempana ja käyn kerran viikossa ne kokemassa.

Hei,

On todellakin vaikea ennustaa ajankohtaa, se riippuu säätilan kehityksestä sekä osin myös pintavesien lämpötiloista. Keskimäärin marraskuussa, mutta aikaisimmat jäätymiset ovat tapahtuneet jo lokakuun alkupuolella. Säätä kun ei voi ennustaa varmuudella kuin korkeintaan viideksi päiväksi, niin ei myöskään vesien jäätymistä.

Terveisin,

erikoistutkija Marja Reuna
Suomen ympäristökeskus 

 
Muualla palvelussamme
Ympäristön tila

 

© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot