Keskustelua kulttuuriympäristöstä
Keski-Suomen ympäristökeskuksen KULTU-hanke, Dodo ry ja Japa ry järjestävät Torpilta toreille – keskustelua kulttuuriympäristöstä -tilaisuuden keskiviikkona 15.12. klo 14-16 Aalto-salin B-salissa. Tilaisuus on osa Oma kulttuuriympäristömme
–työpajasarjaa. KULTU-hanke on järjestänyt tänä vuonna vastaavat työpajat Petävedellä, Jämsänkoskella ja Suolahdessa. Työpajoihin on kutsuttu alueen kuntien viranhaltijoita, luottamushenkilöitä ja kansalaisjärjestöjen edustajia sekä
maakunnallisen kulttuuriympäristöryhmän asiantuntijoita pohtimaan alueen kulttuuriympäristön tulevaisuutta. Työpajat luovat pohjaa Keski-Suomen kulttuuriympäristöohjelmalle. Keskiviikon tilaisuuden avaa Keski-Suomen taidetoimikunnan
puheenjohtaja Eila Tiainen.
Keski-Suomen kulttuuriympäristöohjelmaa toteuttavien toimintamallien luominen (KULTU) -hanke on käynnistynyt helmikuun alussa. Hankkeessa tehdään maakunnan kulttuuriympäristöohjelman lisäksi omat kulttuuriympäristöohjelmat neljälle kumppanikunnalle
Hankasalmelle, Keuruulle, Uuraisille ja Äänekoskelle.
Kulttuuriympäristöohjelmien kokoaminen on hyvässä vauhdissa niin maakunnassa kuin kumppanikunnissakin. Keski-Suomen kulttuuriympäristöstä on koottu digitaalinen kuva-arkisto joka kattaa kaikki valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat kohteet.
Kumppanikunnissa on tehty selvityksiä ja täydennysinventointeja sekä kokeiltu erilaisia osallistumistapoja.
Hankasalmella tehtiin Aseman kylän rakennetun ympäristön ja maiseman selvitys, jota yhdessä asukkaiden kanssa kootaan ensi vuoden aikana kulttuuriympäristöohjelmaan toimenpideohjelmaksi. Itsenäisyyspäivänä kiinnitettiin erityistä huomiota
kulttuuriympäristötekoihin: kunnan kulttuuripalkinnon sai vanhaa kunnioittaen Kynsiveden entisen koulun korjanneet Anna-Kaisa ja Matti Koivumäki. Itsenäisyyspäiväjuhlissa kulttuuriympäristöteoista palkittiin myös maiseman hoidosta Venekosken kylällä Juha
Korhonen, Kovalanmäen näköalapaikan hoidosta Matti Korvola sekä ympäristön siisteydestä huolehtimisesta Toivo Varjoluoto.
Keuruulla kulttuuriympäristöohjelmaan kuuluva kulttuuriympäristökasvatus etsii uusia muotoja: koululaisten kotiseutukierrosta ja portfoliota sekä varhaiskasvatukseen sopivaa materiaalia valmistellaan.
Uuraisilla KULTU-hankkeen ja kunnan järjestämään Kaunis Uurainen –kilpailun peruskoululaisten sarja sai huiman suosion: Kilpailutöitä palautettiin lähes 150 kpl. Nuoremmista osallistujista pääpalkinnon ansaitsi Niko Sironen, 3lk, Kyynämöisten
koululta. Voittajapiirustus oli tasapainoinen värikäs ja huolellinen työ, jossa ovat esillä Uuraisille tyyppilliset elementit: järvet, metsät ja asuminen lähellä luontoa. Vanhempien koululaisten voiton vei Tapani Stylman, 9 lk, Uuraisten koulukeskuksesta.
Valokuvasarjan kauniit kohteet olivat löytyneet oman koulun ja kirkonkylän tuntumasta. Sarja toi esiin erilaisia näkökulmia oman lähiympäristöön. Kaunis Uurainen –kilpailu oli onnistunut, sillä kilpailutöistä välittyi hyvin kouluikäisten suhde omaan
ympäristöönsä. Töistä välittyi luonnon suuri vaikutus Uuraisilla, mutta useampaan kilpailutyöhön oli kuvattu myös esimerkiksi tärkeitä ja tuttuja rakennuksia: oma koti, kirkko, kirjasto, koulu.
Äänekoskella tehtiin kesän aikana maiseman ja rakennetun ympäristön selvityksiä Honkolan ja Koiviston kylällä. Kulttuuriympäristöohjelmatyö on tukenut Koiviston kyläalueen yleiskaavan laadintaa. Kaavoituksen taustaksi laaditut
kulttuuriympäristöselvitykset ovat laajoja ja ne ovat osaltaan tukeneet yleiskaavoituksen nopeaa etenemistä Koiviston kylällä.
KULTU-hanketta hallinnoi Keski-Suomen ympäristökeskus. Toiminta-alueena on Keski-Suomen EU-tavoite 2-alue. Hanke jatkuu vuoden 2005 loppuun.
Torpilta toreille – keskustelua kulttuuriympäristöstä
keskiviikkona 15.12. klo 14-16
Aalto-sali, B-sali (Väinönkatu 7, Jyväskylä)
Lisätietoja
Hankevetäjä, suunnittelija Virva Savolainen
puh. (014) 697 216
|