Vesikasvien niitto
Vesi- ja rantakasvit ovat olennainen osa järviluontoa
Kasvillisuuden muodostama rannan ja vapaan veden välinen vyöhyke estää eroosiota ja pidättää valunnan tuomia ja pohjasedimenttiin varastoituneita ravinteita. Vesikasvit ja niiden pinnalle kiinnittyneet levät sitovat osan vapaan veden ravinteista ja voivat rajoittaa kasviplanktonin liiallista kasvua. Vesikasvustot ovat tärkeitä kalojen lisääntymisalueita ja vesilinnuston ruokailu-, pesimis- ja levähdysalueita. Ne tarjoavat myös suojapaikkoja leviä syöville vesikirpuille.
Vähittäinen umpeenkasvu kuuluu matalien järvien luontaiseen kehitykseen, mutta ihmisen toimintojen vuoksi tämä muutos on kuitenkin monin verroin nopeampaa kuin luonnontilassa. Vesikasvien vähentäminen on siksi käytetyimpiä vesistöjen kunnostustapoja.
Tavoitteena on useimmiten parantaa järven virkistys- ja maisema-arvoja, kun liiallinen vesikasvillisuus tai rannan liettyminen aiheuttaa haittaa vesistön käytölle. Kasvillisuuden vähentämisellä umpeenkasvaneista salmista, jokisuista ja luusuoista voidaan lisätä veden virtausta ja parantaa osaltaan myös veden laatua. Vesikasveja poistamalla voidaan edesauttaa järvellä liikkumista, uimista ja kalastusta. Ylitiheän kasvillisuuden poisto voi olla tärkeää myös kalaston ja linnuston elinolojen turvaamiseksi. Mitä kannattaa niittää ja miten?
Vesikasvillisuuden tärkeän ekologisen merkityksen vuoksi kokonaisen kasvuston hävittämistä tulisi välttää, yleensä parasta on, jos niitto suoritetaan laikuittain. Maisemallisista syistä niitto kannattaa suunnitella niin, että kasvillisuussaarekkeet ja avovesi vuorottelevat. Vesikasvien liiallista poistoa on syytä varoa erityisesti ojien suistoissa ja peltovaltaisilla rannoilla.
Laitteiston ja menetelmien on sovittava asianomaiseen vesistöön ja poistettavaan vesikasviin. Niittoihin on käytettävissä useita erilaisia soutu- tai perämoottoriveneisiin sopivia pieniä leikkuukoneita sekä isompia hydraulisia siipirataskoneita.
Ilmaversoiset kasvit (esim. järviruoko, järvikaisla ja järvikorte)
- voidaan hävittää niittämällä
- kasvit leikataan aivan juurakon tyvestä, niin läheltä pohjaa kuin mahdollista
Kelluslehtiset kasvit (esim. lumme, ulpukka ja uistinvita)
- on mahdollista niittää, joskin niitto on jokseenkin hyödytöntä, sillä versot kasvavat usein takaisin kelluslehtisille kasveille ominaisen vahvan ja ravinnepitoisen juurakon avulla
Uposkasvit (esim. ahvenvita, vesirutto, karvalehti) ja vesisammelet
- ei yleensä kannata niittää, sillä lajit lisääntyvät pienistäkin verson palasista. Niiton riskinä on siksi kasvillisuuden runsastuminen entisestään.
Vesikasvien niitto voidaan toteuttaa talkootyönä. Leikatun kasvimassan poistaminen vesistöstä on ehdottoman tärkeää niiton yhteydessä. Kuva: Tarja Pusa. Milloin kannattaa niittää?
Vesikasvien niitto on tärkeää toteuttaa oikeana ajankohtana. Tehokkain niittoaika on heinä-elokuun vaihteessa. Ensimmäisenä vuotena niitto kannattaa tehdä juuri ennen kasvien kukkimista kesäkuun lopulla ja seuraava niitto 3-4 viikon päästä. Seuraavina muutamana vuotena niitto kannattaa toistaa aina heinäkuun lopussa. Tulevien kesäniittojen helpottamiseksi ruovikkoa on mahdollista niittää myös talvella jään päältä.
Talven jälkeen rantoihin ajautuvia kasvilauttoja ja muuta jätettä on hyvä kerätä vedestä pois joka kevät. Mitä tehdä poistetulle kasvijätteelle?
Leikattu kasvimassa on aina kerättävä pois vedestä! Hajotessaan kasvinjätteet kuluttavat happea ja niistä vapautuu ravinteita veteen, mikä voi runsastuttaa levien määrää. Vesistössä ajelehtiva kasvimassa aiheuttaa lisäksi esteettistä haittaa ja vaikeuttaa virkistyskäyttöä ja ajautuu lopulta usein jonkun toisen rantaan.
Leikatulle kasvinjätteille on varattava läjityspaikka, josta ne eivät pääse kulkeutumaan takaisin vesistöön runsaidenkaan sateiden myötä. Kasvinjätteet voi hyvin myös kompostoida. Jos käytät leikkuutyössä apunasi urakoitsijaa, kannattaa urakoitsijan kanssa sopia jo etukäteen myös leikkuujätteen pois keräämisestä. Niittojäte voidaan polttaa jäällä tai viedä maalle kompostoitavaksi.
|