Ympäristölupa Metsähallituksen Maasydämenjärven matkailualueen jätevedenpuhdistamolle
Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus on myöntänyt Metsähallituksen Laatumaan Maasydämenjärven matkailualueen jätevedenpuhdistamolle ympäristöluvan. Jätevedenpuhdistamo sijaitsee Sievin kunnassa Maasydämenjärven matkailupalvelualueen pohjoispuolella.
Puhdistetut jätevedet johdetaan purkuputkella läheiselle suolle.
Vuonna 1999 valmistuneessa panosperiaatteella toimivassa biologisessa puhdistamossa poistetaan samassa reaktorialtaassa ilmastus- ja selkeytysvaiheita jaksottamalla orgaaninen happea kuluttava aines biologisesti ja fosfori kemiallisella
rinnakkaissaostuksella. Kiintoaine erotetaan mekaanisesti selkeyttämällä. Mitoitusvirtaama on 20 m3 päivässä. Toiminnassa syntyvät lietteet toimitetaan Ylivieskan jätevedenpuhdistamolle.
Jätevedenpuhdistamon puhdistusteho on vaihdellut, eikä puhdistustavoitteita ole aina saavutettu. Laitteistoa ja ohjauslogiikkaa on parannettu vuosien 2002 – 2004 aikana. Jätevedestä, joka johdetaan suolle, ei arvion mukaan aiheudu haittaa
pintavesille. Muut ympäristövaikutukset on arvioitu vähäisiksi.
Lupamääräyksissä on mm. kielletty päästämästä puhdistettuja tai puhdistamattomia jätevesiä pohjavesialueelle. Häiriötilanteita varten on rakennettava umpisäiliö tai jätevedet on muutoin käsiteltävä tai johdettava, ettei niistä voi aiheutua pohjaveden
pilaantumista. Vesistöön johdettavassa jätevedessä biokemiallista hapenkulutusta aiheuttava aineksen määrä saa olla enintään 30 mg/l ja kokonaisfosforipitoisuus enintään 2,0 mg/l. Puhdistustehon tulee olla molempien aineiden osalta 80 %.
Puhdistusvaatimukset lasketaan vuosikeskiarvona.
Kuormitushuippuja varten on laadittava ohjeistus, jolla voidaan turvata puhdistusprosessin toiminta. Puhdistamon toimintaa tulee tarkkailla (käyttö-, kuormitus- ja vesistötarkkailu) esitetyn suunnitelman mukaisesti. Vuoden 2005 aikana on otettava
kuormitusnäytteitä lomasesongin aikana kolme kertaa ja tulevina vuosina kaksi kertaa vuodessa.
Jätevesien mahdollinen vaikutus on selvitettävä läheiseen puroon vesinäytteiden avulla ennen lupamääräysten tarkistamishakemusta. Jos vaikutuksia todetaan, tulee vaikutukset kalastoon ja kalastukseen selvittää. Tarkkailujen tulokset tulee raportoida
ympäristökeskukselle ja Sievin ympäristölautakunnalle tarkkailuohjelman mukaisesti.
Lisäksi on annettu määräyksiä lietteiden käsittelystä, toiminnasta häiriötilanteissa ja toimintaa muutettaessa.
Lupapäätös on voimassa toistaiseksi. Lupamääräysten tarkistamiseksi on tehtävä hakemus vuoden 2009 loppuun mennessä.
Ympäristölupapäätös 11.2.2005 (pdf, 145 kb)
Lisätietoja
Ylitarkastaja Juha Koskela, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus,
puh. (08) 315 8360
|