Hämeenkosken ja Kärkölän pohjavesialueiden suojelusuunnitelma valmistunut
Hämeenkosken ja Kärkölän pohjavesialueille on laadittu suojelusuunnitelma pohjaveden suojelun edistämiseksi. Merkittävimmiksi pohjavettä uhkaaviksi toiminnoiksi Hämeenkosken ja Kärkölän pohjavesialueilla todettiin kaatopaikat, maanalaiset öljysäiliöt, sahat ja kauppapuutarhat. Lukumäärältään suurin riskiryhmä ovat sekä nykyään käytössä olevat että vanhat maa-ainesten ottoalueet.
Suunnitelmassa annetaan toimenpidesuosituksia ja ohjeita pohjavesiriskien pienentämiseksi ja poistamiseksi sekä onnettomuuksiin varautumiseksi. Siinä esitetään myös suojelutoimenpiteiden toteuttamisaikataulu ja toimenpiteiden toteuttamisesta ja valvonnasta vastaavat tahot. Suojelusuunnitelman vaikuttavuuden kannalta on erityisen tärkeätä, että suunnitelmassa esitettyjä toimenpiteitä pohjaveden suojelun edistämiseksi ja pilaamisriskien pienentämiseksi ryhdytään alueella toteuttamaan ja niiden toteutumista seurataan säännöllisesti. Toimenpiteet tulisi toteuttaa riskipisteiden osoittamassa järjestyksessä siten, että suurimpia pisteitä saaneet riskitekijät pyritään poistamaan ensimmäisenä. Suojelusuunnitelmassa on alustavasti kartoitettu myös mahdollisia uusia pohjaveden käyttöönottokohteita. Suojelusuunnitelman toteutumista seuraamaan perustetaan vuosittain kokoontuva työryhmä, jossa ovat edustettuina muun muassa ympäristö- ja terveysviranomaiset, kuntien kaavoituksen ja teknisen toimen edustajat sekä vesihuoltolaitokset.
Pohjavesialueiden suojelusuunnitelma on tärkeä työväline pohjavesivarojen suojelussa ja sen keskeisenä vaikuttavuustavoitteena on hyvälaatuisen pohjaveden saannin turvaaminen yhdyskuntien käyttöön nyt ja erityisesti tuleville sukupolville. Se on tarkoitettu työkaluksi ja ohjeeksi maankäytön suunnitteluun, viranomaisvalvontaan, lupahakemusten ja ?ilmoitusten käsittelyyn sekä ympäristövahinkojen ennalta ehkäisyyn ja torjuntaan. Suunnitelma on tarkoitettu tiedonlähteeksi myös alueen asukkaille ja yrittäjille.
Hämeenkosken ja Kärkölän pohjavesialueiden suojelusuunnitelma on laadittu osana Kanta- ja Päijät-Hämeen liittojen alueella käynnissä olevaa ylimaakunnallista Salpausselkä -hanketta, jonka keskeisenä tavoitteena on pohjaveden ja maaperän suojelu. Hanke kuuluu Etelä-Suomen tavoite 2 -ohjelmaan ja se on toteutettu EU-osarahoituksella. Suojelusuunnitelma julkistettiin 22.6.2005 Kärkölän kunnanviraston valtuustosalissa.
Lisätietoja
Vesihuoltopäällikkö Paavo Päätalo, Hämeen ympäristökeskus, puh. 020 490 3906
Tiedotus
Maarit Vainio, Hämeen ympäristökeskus, puh. 020 490 3899
|