Otsonikerrosta heikentäviä aineita korvaavat aineet ja menetelmät
Otsonikerrosta heikentävien aineiden laaja käyttö perustuu niiden fysikaalisiin ominaisuuksiin, kemialliseen stabiiliuteen ja reagoimattomuuteen. Useimpiin kohteisiin korvaavaksi aineeksi soveltuvat nk. fluorikaasut (HFC- ja PFC-yhdisteet), jotka kuitenkin ovat vahvoja kasvihuonekaasuja ja joiden päästöjä pyritään vähentämään ilmastonmuutosta koskevan Kioton pöytäkirjan avulla. Useimpiin käyttökohteisiin on kehitetty korvaavia aineita tai menetelmiä, jotka ovat turvallisia otsonikerrokselle, eivätkä vaikuta ilmaston lämpenemiseen. Aerosolien ponnekaasut
Yhdeksänkymmentäluvun alussa puolet CFC-yhdisteiden käytöstä liittyi aerosolikäyttöön. Suihkepullojen ponnekaasuina ja liuottimina käytetyt CFC-yhdisteet korvataan yleisimmin hiilivedyillä tai dimetyylieetterin ja veden seoksella. CFC-yhdisteille on kehitetty korvaavia aineita myös astma-aerosolien ponnekaasuksi. Nykyisin valmistetaan ponnekaasuttomia jauheannostimia sekä astmasuihkeita, joissa ponnekaasuna käytetään HFC-yhdisteitä. Liuottimet
CFC-yhdisteitä, hiilitetrakloridia ja 1,1,1-trikloorietaania käytettiin aikaisemmin liuottimina moniin eri tarkoituksiin. Kuivapesussa käytetään nykyään tetrakloorietyleeniä (perkloorietyleeniä), vettä tai hiilivetyjä. Eri metalliosien rasvanpoistoon käytetään tavallisimmin vesipohjaisia aineita tai hiilivetyä. Elektroniikkakomponenttien puhdistukseen käytetään mm. vesipohjaista puhdistusainetta tai alkoholia; kaikissa uusissa tuotantomenetelmissä puhdistusvaihetta ei edes tarvita. Kylmälaitteet ja ilmastointi
Kotitalouksien jääkaapeissa otsonikerrosta heikentävät aineet on sekä kylmäaineena että eristeissä korvattu pääosin hiilivedyillä. Kaupan ja teollisuuden jäähdytyslaitteissa, lämpöpumpuissa ja ilmanvaihtolaitteissa käytetyt CFC- ja HCFC-yhdisteet on korvattu ammoniakilla ja hiilivedyillä, hiilidioksidilla, HFC-yhdisteillä tai vesislurryllä käyttökohteen mukaan. Autojen ilmastointilaitteissa pääasiallisin korvaava aine on HFC, hiilidioksidilla ja hiilivedyillä toimivia liikkuvan kaluston ilmastointilaitteita on tulossa markkinoille. Vaahtomuovit
Vaahtomuoveja (erityisesti polyuretaania) käytetään eristeenä jääkaapeissa ja pakastimissa sekä kaukolämpöputkissa, kylmävarastoissa ja rakennuselementeissä sekä huonekalu- ja vuodevaateteollisuudessa. Solustusaineena käytettäviä CFC-yhdisteitä korvataan nykyään hiilivedyillä, hiilidioksidilla sekä HFC-yhdisteillä. Sammuttimet
Haloni 1301:a on käytetty muun muassa lentokoneiden, armeijan laitteiden, tietokonehuoneiden ja museoiden sammutusjärjestelmissä. Uusissa sammutusjärjestelmissä käytetään muuta tekniikkaa, kuten esimerkiksi palon varhaisessa vaiheessa havaitsevia laitteita, jalokaasuseoksia (argonia, typpeä ja hiilidioksidia) tai vesisumua. Käsisammuttimissa käytetty haloni 1211 korvataan hiilidioksidilla, sammutusvaahdolla tai -jauheella. Tuholaistorjunta
Metyylibromidia käytetään mm. peltomaaperän, viljan, hedelmien, turkkien, historiallisten rakennusten, laivojen ja lentokoneiden tuholaistorjuntaan. Pohjoismaissa sen käyttö on aina ollut melko vähäistä. Metyylibromidin käyttö voidaan korvata muulla tavoin, esimerkiksi käyttämällä kasvihuoneissa keinotekoista kasvualustaa mullan sijaan, lämpökäsittelyllä, integroidulla tuholaistorjunnalla tai kuhunkin tilanteeseen sopivalla kemikaalilla.
|