Pitäisikö naakkakantaa vähentää lintuinfluenssan takia?
Mitähän olisi tehtävissä, kun täällä meillä päin alkaa olla naakkaongelma. Ne sotkevat pihapiiriä ulosteilla jne, varsinkin talojen verannat ja parvekkeet ovat aina sotkussa. Eniten tässä huolestuttaa lintuinfluenssan tulo - tämmöiset roskalinnut ovat mitä parhaimpia tautia levittämään. Tarttis tehdä jotain ja pian! Ainakin tiedottamista pitäisi tehostaa, ettei ihmiset ruokkisi näitä otuksia, sitäkin tapahtuu varmasti. Ja näin ollen kanta pysyy asutusten lähistöllä. Keskustelu aiheesta olisi varmaan aiheellista.
Hei!
Naakka, kuten muutkin luonnonvaraiset linnut metsästyslain tarkoittamia riistalintuja ja rauhoittamattomia lukuun ottamatta, on ympäri vuoden rauhoitettu luonnonsuojelulain 38 § ja 39 §:n mukaisesti. Sen tahallinen tappaminen, pesien hävittäminen tai muu häiritseminen on kiellettyä. Näistä rauhoitusmääräyksistä alueellinen ympäristökeskus voi luonnonsuojelulain 49 § 3 momentin nojalla myöntää poikkeuksia lintudirektiivin 9 artiklassa mainituilla edellytyksillä ja perusteilla. Poikkeuksia voidaan myöntää muun tyydyttävän ratkaisun puuttuessa mm. terveydellisistä syistä tai viljelmille tai kotieläimille koituvien vakavien vahinkojen ehkäisemiseksi.
Naakkakanta on Suomessa viime vuosina runsastunut ja alueelliset ympäristökeskukset ovat jo myöntäneet poikkeuksia rauhoitusmääräyksistä viljelmille ja karjankasvatukselle aiheutuvien vahinkojen vähentämiseksi. Tällaisia vahinkoja ovat olleet mm. harsoviljelmille aiheutuneet vahingot tai karjan juottolaitteistoihin kohdistunut likaantuminen. Poikkeuksia koskevat hakemukset ratkaistaan tapauskohtaisesti ja ensisijaisesti on aina pyrittävä etsimään muita ongelmia ehkäiseviä ratkaisuja.
Lintuinfluenssan vuoksi naakkojen tai muiden luonnonvaraisten lintujen kantoja ei ole tarpeellista ryhtyä vähentämään. Lintuinfluenssa on viruksen aiheuttama lintujen tauti. Pääosa luonnonvaraisista linnuista todetuista tapauksista on ollut vesilintuja, kuten joutsenia, hanhia ja muita sorsalintuja. Siipikarjatuotannon olosuhteissa virus leviää helposti, mutta luonnonlintujen osalta Euroopassa ei ole todettu laajoja joukkosairastumisia. Linnuista ja niiden raadoista otetuissa näytteissä ei ole Suomessa toistaiseksi ollut kyseistä virusta. Talvehtimisalueilla vesilintuja oleilee parvissa tuhansittain, ja siihen nähden kuolleina löydettyjen lintujen määrät ovat olleet melko vähäisiä. Muihin eläimiin virus tarttuu huonosti. Kissoista ja näätäeläimistä tartuntoja on kuitenkin todettu. Ihminen ei tiettävästi ole missään maassa saanut kyseistä tartuntaa luonnonvaraisista linnuista.
Mikäli luonnonvaraisiin lintuihin kohdistettavat toimenpiteet kuitenkin katsottaisiin myöhemmin mahdollisesti muuttuvassa tilanteessa tarpeellisiksi ja perustelluiksi, luonnonsuojelulaki ja metsästyslaki sisältävät mahdollisuudet lintujen rauhoitusmääräyksistä poikkeamiseen.
Ystävällisin terveisin,
ylitarkastaja Heikki Korpelainen
ympäristöministeriö
|