Maakunnallisen ympäristöanalyysin laadinta hyvässä vauhdissa
Vaikka ympäristönsuojelun saralla on saatu paljon aikaan, tulee ihmistoiminnoista aiheutuvia päästöjä alentaa yhä tuntuvasti. Pääasiassa teknisin ratkaisuin aikaansaadut parannukset peittyvät kasvavan kulutuksen alle, mikä uhkaa elinkelpoista ja viihtyisää ympäristöä. Nyt ja tulevaisuudessa yksi keskeisimmistä ympäristönsuojelun kysymyksistä on, mihin ihmistoimintoihin huomio ja toimenpiteet tulisi keskittää, jotta ne palvelisivat mahdollisimman kustannustehokkaasti ympäristönsuojelua.
Ensisijaisesti tähän kysymykseen etsitään vastauksia kesällä käynnistyneessä Keski-Suomen maakunnallisessa ympäristöanalyysissa. Työn toissijainen tavoite on kerätä hajanainen tieto maakunnan päästöistä kootusti yhteen. Päivitetyt kuormituksen tunnusluvut palvelevat maakunnan tarpeita varsinaista analyysityötä laajemminkin.
Mikä kuormittaa ja mihin se vaikuttaa
Maakunnallisessa ympäristöanalyysissä sovelletaan valtion ympäristöhallinnossa kehitettyä systemaattista menetelmää, jota on käytetty aikaisemmin Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa. Työssä tutkitaan eri toimintosektoreilla, kuten liikenteestä, teollisuudesta tai maa- ja metsätaloudesta syntyvien päästöjen ja ympäristöongelmien yhteyksiä elinkaarimalleissa käytettyjä laskentatapoja hyödyntäen. Menetelmällä ei voida todentaa ihmisen toiminnasta ympäristölle aiheutuvia riskejä absoluuttisesti, mutta sen avulla voidaan arvioida riskien suhteellisia osuuksia ja päästöjen vaikutuksia keskeisimmiksi todettuihin ympäristöongelmiin. Muissa maakunnissa tehtyjen analyysien tulokset muodostavat vertailupohjan nyt käynnissä olevalle työlle.
Ihmisten kokemukset ympäristön tilasta ohjaavat analyysin tuloksia
Mielenkiintoinen poikkeama työn matemaattis-luonnontieteellisestä perustasta on yhdistää paikallisten asiantuntijoiden kokemuspohja osaksi objektiivisuuteen pyrkivää menetelmää. Laskentamallissa ympäristöongelmien suhteellista merkitystä painotetaan ihmisten omakohtaisten kokemusten pohjalta. Tätä varten laaditaan laaja ympäristöongelmien arvottamiskysely, jolla kartoitetaan myöhemmin tarkentuvien maakunnan toiminnallisten avainryhmien käsityksiä maakunnan ympäristöongelmien keskinäisestä vakavuudesta. Sen lisäksi, että kyselyn tulokset ovat osa ympäristöanalyysia, ne toimivat myös itsessään arvokkaana mittarina siitä, kuinka ympäristöongelmat ja niiden vakavuus maakunnassa koetaan.
Vuoden 2007 lopussa valmistuva analyysi tehdään Keski-Suomen ympäristökeskuksen johdolla yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen ja maakunnan eri toimijoiden kanssa. Työtä rahoittavat Keski-Suomen liitto ja Keski-Suomen ympäristökeskus.
Lisätiedot:
Suunnittelija Hannu Onkila puh. 020 490 5864
|