Muittarinkosken kunnostus käynnistymässä
Kuivasta kesästä kunnostajalle haittaa ja hyötyä
| |
|
 |
|
Kuva: Tuhmakoski, Anssi Eloranta
|
| |
Keski-Suomen virtavesikunnostukset ovat edenneet odotettua paremmin.Syyskuun alkuun mennessä oli toteutettu jo yli puolet TE- keskuksen ja ympäristökeskuksen sopimasta vuotuisesta ohjelmakokonaisuudesta. Uusilla suunnittelukohteilla Kannonkoskessa ja Nytkymenjoessa on seuraavaksi vuorossa sähkökoekalastukset ja luontoarvokartoitukset. Pienillä valuma-alueilla jatkuu vaellusestekartoitus, jonka pääpaino on tierumpujen määrän ja laadun kartoituksessa. Vuoden loppuun mennessä laaditaan ja esitellään Keuruun Asunnan reitin sekä Korpilahden Korpijoen ja Saajoen kunnostussuunnitelmat. Korpijoen kunnostus toteutetaan siten, että paikallisen kyläyhdistyksen kunnostamaa myllyä voitaisiin näytösluontoisesti käyttää erilaisten kyläjuhlien tms. yhteydessä.
Varsinaisia uomakunnostuksia on tehty Saarijärven reitin pääuomassa ympäristökeskuksen johdolla. Tähän mennessä ovat valmistuneet Tuhmakosken, Kalmukosken ja Haapakosken kunnostukset. Tänään kunnostuskalusto siirretään Muittarinkoskelle, joka on uomarakenteensa, pienvoimalan, sillan ja syvyysolosuhteiden vuoksi varsin vaativa kunnostuskohde. Kunnostukset on tilannut Keski-Suomen TE-keskus ja rakennuttajana toimii Keski-Suomen ympäristökeskus. Edellä mainittujen lisäksi hankkeiden rahoittajana on myös Saarijärven kaupunki.
Edellisinä vuosina vesipintojen korkeus esti kunnostustyöt. Tänä kesänä tilanne on ollut toisenlainen. Koneella liikkuminen uoman pohjalla on ollut varsin helppoa, mutta veden niukkuus on vaikeuttanut töitä. Esimerkiksi Pääjärven asteikolla elokuiset vedenkorkeudet eivät ole olleet näin matalalla koskaan asteikon perustamisen (1910) jälkeen. Normaalioloissa vedet olisivat noin 40 cm nykyistä korkeammalla. Tällainen tilanne asettaa myös kunnostajan mielikuvituksen koville. Monet sivu-uomat ja kivikot on jätetty tarkoituksella kuiville. Myös harjuksen kutusorikoita on tehty vedenpinnan yläpuolelle, jotta soraikot eivät jäisi kevättulvan aikaan liian syvälle. Luonnonsuojelualue ja rantatörmän jyrkkyys estivät lisääntymisalueilla tarvittavan soran konekuljetukset Kalmukoskella. Niinpä tarvittava sora siirrettiinkin erityisellä sorasuppilolla törmältä jokiuoman pohjalle. Erityisesti Kalmukosken kunnostusratkaisuista neuvoteltiin aktiivisesti paikallisten asukkaiden sekä lautta- ja kanoottiväen kanssa.
Keski-Suomen ympäristökeskus järjestää tällä viikolla purokunnostuspäivät Lanneveden koulun ja sen oppilaiden kanssa. Tapahtumaan osallistuu myös oppilaiden vanhempia. Oppilaat perehtyvät koulun takana virtaavaan Rahkosenpuroon, laativat sille kunnostussuunnitelman ja tekevät ohjatusti pienimuotoisia kunnostustöitä. Purokunnostuspäivät kuuluvat osana EU:n "Pohjoinen Periferia" -ohjelmaan (NorWat), jonka tavoitteena on kehittää reittivesien varsilla sijaitsevien pienten kylien elinkelpoisuutta parantamalla vesireitin kestävän kehityksen mukaista hyödynnettävyyttä. Tätä tavoitetta pyritään tukemaan mm. kehittämällä vesiensuojelullisesti kestävää maankäyttöä, edistämällä vesialueiden kunnostus- ja maisemanhoito-osaamista sekä lisäämällä koululaisten ympäristötietoisuutta vesistöistä ja niihin vaikuttavista tekijöistä
Lisätiedot: Kalabiologi Anssi Eloranta, puh. 020 490 5867
|