Suomen luteet - uhanalaisuus, levinneisyys, elintavat ja määritys
Teemu Rintala, Keski-Suomen ympäristökeskus
Työryhmän muut jäsenet: Veikko Rinne, Turun yliopisto ja Saana Kataja-aho,
Jyväskylän yliopisto
| |
|
 |
|
Ketokorppilude (S. leucocephalus) elää erilaisilla kellokasveilla.
Kuvan yksilö löytyi kissankellolta.
© Teemu Rintala.
|
| |
Luteet ovat yksi heikoimmin tunnettuja hyönteislahkoja. "Niiden maine on suotta huono, sillä ainoan ihmisen verta imevän lajin, lutikan, lisäksi Suomesta tavataan 500 toinen toistaan kauniimpaa ja elintavoiltaan mielenkiintoista lajia", sanoo hankkeen vastaava tutkija Teemu Rintala Keski-Suomen ympäristökeskuksesta. Tutkimushanke kuuluu ympäristöministeriön rahoittamaan Puutteellisesti tunnettujen metsälajien tutkimusohjelmaan (2003-2007), josta käytetään lyhennettä PUTTE.
Hankkeen aikana Suomesta on löydetty muutamia uusia ludelajeja. Lisääntynyt tieto hyödyntää myös luteiden uhanalaisuuden arviointia.
Vaikka luteita on tutkittu Suomessakin jo vuosikymmenten ajan, eivät harrastajamäärät ole koskaan olleet esimerkiksi perhosharrastajien tasolla. Luteiden levinneisyys, elintavat ja uhanalaisuuden syyt ovatkin olleet varsin puutteellisesti tunnettuja.
Tavoitteena korkeatasoinen määritysopas
"Suomen luteet" on kirjahanke, jossa kootaan Suomessa esiintyvien lajien levinneisyystiedot, elintavat ja määrityskaavat nykyaikaiseksi korkeatasoiseksi määritysoppaaksi.
Hankkeen aikana harrastajilta on kerätty laajasti uutta tietoa luteiden levinneisyydestä ja elintavoista. Vuosien 2005-2006 aikana levinneisyystiedot ovat karttuneet yhteensä lähes 18 000 havainnolla. Luteiden ekologiatietoja on selvitetty kirjallisuuden ja artikkeleiden perusteella aina 1800 -luvulle ulottuvista julkaisuista lähtien.
Luteiden määritystä helpottavat paitsi uudistetut määrityskaavat myös korkeatasoiset määrityskuvat. Kirjaa elävöittävät sekä luonnossa otetut lajikuvat että elinympäristökuvat. Kirjahanke on piristänyt selvästi luteiden harrastusta ja lajistoselvitystyötä. Hankkeen aikana Suomesta on löydetty muutamia uusia ludelajeja ja lisääntynyt tieto hyödyntää myös luteiden uhanalaisuuden arviointia. Valmistuvasta kirjasta on tavoitteena tehdä pätevä tietolähde ympäristöalan tutkijoille ja viranomaisille, mutta sen toivotaan olevan myös innoittaja luonnosta ja hyönteisistä kiinnostuneille lapsille ja nuorille.
Lisätietoja:
Teemu Rintala, Keski-Suomen ympäristökeskus,
tutkimus- ja kehittämisyksikkö, PL 110, 40101 Jyväskylä,
teemu.rintala(at)ymparisto.fi, puh. 040 824 3286.
|