Hydrologinen yleiskatsaus 1926-1927

Kun suurelta osalta havaintoasemia nyttemmin on olemassa yhteinen 15-vuotissarja (1912-1926), verrataan Suomen vedenkorkeussuhteet alla olevassa yleiskatsauksessa tämän kauden keskimääräisarvoihin.

Vuosi 1926

Vuosi 1926 alussa olivat vedenkorkeudet melkein kaikissa maamme vesistöissä alhaiset, lukuun ottamatta Laatokkaa, jossa positivinen poikkeus vielä esiintyi, johtuen tämä edellisen vuoden varastoutumisylijäämästä. Suurehkossa osassa Vuoksen vesistöä pysyivät poikkeukset koko vuoden ajan negativisen luonteisina, vaikka loppupuolella kesää arvot nousivat normalitasoon ja esim. Kallavedessä vieläpä ylittivätkin sen. Vuoden lopussa lisäytyivät jälleen negativiset poikkeukset. Kymijoen vesistössä oli asianlaita muutoin melkein sama, mutta osoittavat kesäkuukaudet, sen johdosta että kevättulva oli tavallista jonkin verran korkeampi, positivisia poikkeuksia. Kokemäenjoen vesistössä olivat yleensä ainoastaan touko- ja kesäkuu normalia vesirikkaampia, kun vuosi muutoin täälläkin osoittaa alhaisia arvoja. Pohjanmaan vähäjärvisissä joissa oli vedenkorkeus vuoden aikana myöskin tavallista alhaisempi, paitsi kevättulvien aikana, jolloin paikoitellen vieläpä hyvinkin huomattavasti normalia korkeampia arvoja saavutettiin. Oulujoen vesistössä olivat olosuhteet suunnilleen samanlaiset kuin muissa järvirikkaissa vesistöissä; matalat arvot esiintyvät vuoden alussa ja lopussa, vaikka loppukesän arvot olivatkin normaleja tai niitä korkeampiakin, huolimatta kevättulvan pienuudesta. Pohjois-Pohjanmaan joissa oli kevättulva tavallista pienempi, ja olivat vedenkorkeudet myöskin muutoin jonkin verran normalia alhaisemmat. Vuotta 1926 on niin muodoin kokonaisuudessaan pidettävä vähemmän hyvänä vesivuotena, enimmäkseen melko suuren vedenpuutteen vallitessa vuoden alku- ja loppupuolella.

Vuosi 1927

Vuosi 1927 alkoi, kuten edellinenkin, alhaisen vedenkorkeuden vallitessa, ja jatkui puute yleensä lumensulamiseen saakka, minkä jälkeen poikkeukset yleisesti saavuttivat positivisia arvoja. Vuodenvaihteessa oli Laatokan vedenkorkeus normali, vuoden alkupuoliskolla alle ja loppupuoliskolla yli normalin. Vuoksen vedenkorkeus, joka vuoden alussa osoitti alhaisia arvoja, saavutti normalikorkeuden kesäkuussa, jotavastoin loppuvuoden poikkeukset olivat positivisia; tulvavesi oli tavallista korkeampi. Kymijoen ja Kokemäenjoen vesistöjen vedenkorkeussuhteet olivat samankaltaiset, samoin suurin piirtein myös Oulujoen vesistön. Kesäkuukaudet osoittavat niin moudoin yleisesti korkeita arvoja kaikkialla järvirikkaissa vesistöissä. Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan vähäjärvisissä joissa oli tulvavedenkorkeus yleensä alle normalin; ensin mainituissa oli touko- ja kesäkuussa, jälkimmäisissä kesä- ja heinäkuussa yleensä positiviset poikkeukset. Vuosi 1927 oli niin muodoin pääasiallisesti edellisellä puoliskolla vähävetinen, kun taas jälkipuoliskolla oli vettä runsaasti.

Ilmanlämpömäärä oli keskimäärin pari astetta alempi kuin normali, eritoten talvi-puolivuotena; vain maalis-, kesä- ja elokuussa ilmenee suurimmassa osassa maata lämpötiloja, jotka muutamilla asteilla ylittävät näiden kuukausien normali-arvot.

Hallapäivien lukumäärä oli tämän johdosta jonkin verran suurempi kuin tavallisina vuosina. Samoin on jääpäivien laita.

Pilvisyys oli vuoden aikana suurin piirtein katsoen normali tai jonkin verran alle; pienempiä poikkeuksia esiintyi eri kuukausina, joista toukokuussa oli huomattavasti suurempi pilvisyys kuin tavallisesti.

Sademäärän vuosisumma oli koko maassa noin 10 % pienempi kuin normali. Eri kuukausista vain joulu-, maalis-, touko- ja lokakuussa esiintyi sademääräsummia, jotka yleisemmin ylittivät normali-arvot. Sateisin oli toukokuu, jolloin Kaakkois-Suomessa sademäärä oli melkein kaksi kertaa niin suuri kuin tavallisilla vuosina, kun taas heinäkuu oli poikkeuksellisen kuiva, erittäinkin kaakkois-osassa maata. Niinpä Lappeenrannassa sademäärä heinäkuussa nousi vain 5 mm:iin, joista 3 mm satoi yhtenä päivänä. Suurin vuosisumma saavutettiin Länsi-Uudellamaalla, jossa se paikoitellen kohosi yli 650 mm

Lunta oli yleisesti jo satanut lokakuun puolivälissä, niin että maa Lounais-Suomessakin oli ollut muutamia päiviä lumen peittämä. Lapissa ja Keski-Suomen pohjois-osissa pysyi tämä lumi, kun taas sisämaassa pysyvä lumipeite muodostui vasta marraskuun alkupuoliskolla ja rannikkoseuduilla vasta mainitun kuukauden loppupuolella. Lumen syvyys oli kuitenkin yleensä vähäinen aina joulukuun loppupuoliskolle saakka, jolloin runsaampia lumisateita sattui. Lumipeitteen paksuus oli talvella yleensä normali tai jonkin verran sen yli; lounaassa se oli 30-40 sm, sisämaassa 50-80 sm ja korkeimmillaan itärajalla yli 100 sm. Lumen sulaminen alkoi maan lämpimimmissä osissa huhtikuun alussa. Tämän kuukauden aikana vapautuivat myös avonaiset kentät lumesta rannikkoseuduilla ja osaksi Keski-Suomessa; ennen toukokuun loppua oli maa kokonaan lumesta vapaa.

Lumipeitteeseen sisältyvä suurin vesimäärä nousi rannikkoseuduilla noin 150 mm:iin, sisämaassa 150-200 mm:iin, ja korkeimmillaan Laatokan pohjois- ja koillispuolella 200-230 mm:iin.

Jäätyminen alkoi marraskuun alkupäivinä, ja 10. päivän paikkeilla olivat useimmat vesistöt jäätyneet, lukuun ottamatta muutamia suurempia järviä Keski-Suomessa, jotka jätyivät vasta marraskuun viimeisellä viikolla. Jäänlähtö tapahtui toukokuun jälkipuoliskolla.

Ilman lämpömäärä oli vuoden aikana suurin piirtein yli normalin. Suurin poikkeus sattui heinä- ja elokuussa, mitkä kuukaudet koko maassa olivat 1-5ºC lämpimämmät kuin tavallisesti. Kylmempiä kuin normaalivuosina olivat joulu-, tammi-, touko- ja lokakuu.

Hallapäivien lukumäärä oli suurempi kuin tavallisina vuosina, kun taas jääpäiviä oli jonkin verran vähemmän.

Pilvisyys oli yleensä suurempi kuin tavallisina vuosina; erittäin pilvisiä olivat huhti-, touko- ja kesäkuu, mutta myöskin tammi- ja maaliskuussa oli pilvisyys suurempi kuin normali.

Sademäärä oli koko maassa runsaampi kuin tavallisti; suurin oli poikkeus maan kaakkoisosassa Suomenlahden rannikolla, missä Virolahti 983 mm:iin nousevine vuosisummineen oli maan runsassateisin seutu. Eri kuukausista olivat maalis-, huhti-, touko- ja lokakuu erikoisen runsassateisia; huhtikuussa oli kuukausisumma monin paikoin kaksi kertaa niin suuri kuin tavallisesti. Suhteellisesti pienin sademäärä, noin 20 % pienempi kuin normali-vuosina, oli joulukuussa.

Pysyvä lumipeite muodostui Pohjois-Suomessa lokakuun loppupuoliskolla, mutta muualla maassa vasta marraskuun lopussa, sen jälkeen kuin maa myöskin näillä seuduin oli aikaisemmin ollut pari kertaa muutaman päivän lumen peitossa, ensi kerran loka-marraskuun vaihteessa, toisen kerran marraskuun puolivälissä. Lumipeitteen paksuus oli koko talven ajan yleensä normalia pienempi; lumen syvyys oli Lounais-Suomen rannikkoseuduilla 10 sm ja usein pienempi, sisämaassa 20-70 sm sekä paikoin maan itä-osissa 80 sm. Pitkähkön suojasää-kauden vallitessa maaliskuun alussa katosi lumi melkein kokonaan maan lounais-osista. Maaliskuun lopussa satoi kuitenkin lunta uudelleen. Lumen sulaminen tapahtui verkalleen ja alkoi yleensä huhtikuun alkupuoliskolla ja päättyi maan lämpimimmissä osissa kuukauden puolivälissä, Keski-Suomessa toukokuun alussa ja pohjoisessa vasta toukokuun lopussa.

Lumipeitteeseen sisältyvä korkein vesimäärä oli myös tavallista pienempi, etenkin Etelä- ja Lounais-Suomessa, jossa se oli 20-60 sm. Sisämaassa se vaihteli 50:stä 150 mm:iin ja nousi paikoin yli 200 mm:n.

Jäätyminen oli pienemmissä järvissä alkanut jo lokakuun lopussa, mutta suuremmat vesistöt eivät lopullisesti jäätyneet ennekuin marraskuun viimeisinä päivinä tai joulukuun ensimmäisinä päivinä, muutamat Keski- ja Länsi-Suomen suuremmat järvet vasta sanotun kuukauden puolivälissä.

Jäänlähtö tapahtui yleensä toukokuun puolivälissä ja loppupuoliskolla.

Sivun alkuun