Hydrologinen yleiskatsaus 1928-1929

Alla esitetyn vuosina 1928 ja 1929 vallinneiden vedenkorkeuksien kuvauksen perustana on vertailu keskimääräisiin korkeussuhteisiin 15-vuotiskaudella 1912-1926.

Vuosi 1928

Vuoden 1928 alussa osoittavat Laatokka ja useimmat järvialueen suuremmista kokoomussäiliöistä vedenkorkeusarvoja, jotka tuntuvasti ylittävät normaliarvoja. Oulujoen vesistön järvien vedenpinta sitävastoin on alhaisempi kuin tavallisesti ja samoin esiintyy negativinen poikkeus vähäjärvisissä Pohjanmaan ja pohjoissuomalaisissa vesistöissä. Kevättalvella laskevat vedenkorkeudet jatkuvasti ja ovat lumen sulamisen alkaessa jo alittaneet järvistöjen ylemmissä osissa ja vähäjärvisissä vesistöissä normaliarvot. Maan itäosien suurissa järvialtaissa on kevättalven matalavesi suunnilleen normali, kun taas Kokemäenjoen vesistön suurien järvien vedenpinta on paljon alempana ja Oulujärven jonkin verran alempana kuin normali. Kevättulvat alkoivat yleensä tavallista myöhemmin, ainoastaan Kymijoen vesistössä aikaisemmin, ja oli tulva vähäinen Laatokassa ja Saimaan alueella, suunnilleen normali Kymijoessa, Kokemäenjoen vesistössä paikoittain paljon korkeampi kuin tavallisesti, sen ollessa niin hyvin Pohjanmaan kuin myöskin pohjoissuomalaisissa joissa useimmissa tapauksissa alle normalin; Kemijoessa oli se aivan tavattoman alhainen. Verrattain sateiset kesä ja syksy aiheuttivat koko maassa huomattavan vedenkorkeuksien nousun, minkä vuoksi melkeinpä kaikki järvet jo elokuussa osoittavat positivisia poikkeuksia. Nousu jatkuu säännöllisesti vuoden loppuun saakka; tästä aiheutuu, että huomattava liikavesimäärä esiintyy vuoden vaihteessa useimmissa maan järvialtaissa. - Jotakuinkin runsaat vesivarat ovat niin muodoin tunnusmerkillisiä vuodelle 1928 kokonaisuudessaan, vaikkakin itse kevättulva oli pieni.

Vuosi 1929 

Vuoden 1929 alussa vallinnut positivinen vedenkorkeusero pienenee vähitellen, vaikka erittäinkin suuremmat järvet vielä kevätsulamisen alkaessa ovat normalia ylempänä, kun vedenkorkeus vesistöjen ylemmissä osissa ja vähäjärvisillä alueilla jo on ehtinyt laskea normalin alapuolelle. Kevättulva oli tänäkin vuonna myöhästynyt ja yleensä jokseenkin pieni. Positivisia poikkeuksia esiintyy kuitenkin niin hyvin Kokemäen- kuin Oulujoenkin vesistöissä. Alkukesällä, etupäässä alhaisen kevättulvan johdosta esiintynyt vajaus täyttyi runsassateisen kesän aikana, minkä tähden suuri osa järvistä jo myöhemmin kesällä osoittaa positivisia vedenkorkeuspoikkeuksia. Jatkuvien runsaiden sateiden ja vielä vuoden loppupuolella vallinneiden lämpimien ilmojen johdosta lisäytyi vesistöjen vesimäärä huomattavasti sateesta, joka tavallisina vuosina jää lumena talveksi. Tämän takia jatkuu vedenkorkeuden nousu aina vuoden vaihteeseen asti, joten miltei kaikki maan vesistöt tähän vuodenaikaan osoittavat poikkeuksellisen korkeita arvoja, jotka useissa tapauksissa ylittävät tavallisen kevättulvankin korkeuden. Vuonna 1929 ovat vedenkorkeussuhteet suunnilleen samankaltaiset kuin edellisenä vuonna, kuitenkin sillä erotuksella, että liikavesimäärä vuoden jälkipuoliskolla oli yleensä huomattavasti suurempi, vedenkorkeuskäyrän monin paikoin osoittaessa erikoisen jyrkkää nousua vuoden lopussa.

Kun osa asteikoista on yhdistetty tarkkavaakitukseen kymmeniä vuosia sitten, toiset vasta hiljakkoin, ja kun jo eri tarkkavaakitusten ikä on hyvin vaihteleva, voi, verrattaessa samanaikaisia vedenkorkeuksia saman järvialtaan eri osissa, näennäisiä ristiriitaisuuksia esiintyä maankohoamisen tähden.

llman lämpömäärä oli keskimäärin 0.5-1?C alle normalin, johtuen tämä poikkeus pääasiallisesti kesä-puolivuoden alhaisesta lämpötilasta. Erikoisen kylmät olivat kesä- ja heinäkuu sekä marras- ja joulukuu, tammikuun, helmikuun, maaliskuun ja huhtikuun ollessa tavallista lämpimämpiä.

Hallapäivien lukumäärä oli normali tai hiukan suurempi kuin normali, jääpäivien lukumäärä tuli 10-20 % suuremmaksi kuin tavallisina vuosina, johtuen tämä kylmästä säästä marras- ja joulukuussa.

Pilvisyys oli talvi-puolivuotena normali tai sitä pienempi, kesä-puolivuotena kauttaaltaan suurempi kuin normali. Suurin oli poikkeus kesäkuussa.

Sademäärän vuosisumma oli Pohjois-Suomessa normali, Länsi-Suomessa noin 20 % pienempi kuin normali, Kaakkois-Suomessa saman verran sitä suurempi. Talvi-puolivuosi oli kaikkialla kuiva, nousten talvikauden sademäärä ainoastaan 70 %:iin normaliarvosta; erittäin pieni oli maaliskuun kuukausisumma, keskimäärin vain 40 % normaliarvosta. Sen sijaan oli kesä-puolivuosi runsassateinen, kesäkuussa ja lokakuussa olivat kuukausisummat 50 % normaliarvoa suurempia, ainoastaan syyskuussa oli kuukausisumma pienempi kuin normalivuosina.

Lunta oli satanut lokakuun keskivaiheilla ja loppupuolella, mutta ainoastaan pohjoisessa muodostui pysyvä lumipeite. Maa oli paljaana tai aivan ohuen lumivaipan peittämänä aina joulukuun puoliväliin saakka, jolloin runsaita lumisateita sattui. Lumipeitteen paksuus oli pohjoisessa normalia pienempi, muualla normali. Lumen syvyys oli suurimmillaan helmikuun lopussa ja maaliskuun alussa ollen se silloin maan lounaisosissa 20-40 cm, sisämaassa 40-70 cm, lumisimmissa seuduissa idässä lähes 100 cm. Lumen sulaminen alkoi maan lämpimimmissä osissa jo maaliskuun keskivälissä ja loppui etelässä ja lounaassa huhtikuun alkupuoliskolla. Toukokuun alkaessa oli maa paljas, paitsi Pohjois-Suomessa. Toukokuun alkupuoliskolla vapautui koko maa lumesta.

Lumipeitteeseen sisältyvä suurin vesimäärä oli paitsi Lounais-Suomessa vähän pienempi kuin tavallisesti ja oli se Laatokan pohjoispuolella 150-200 mm, muualla 100-150 mm.

Jäätyminen oli tapahtunut Pohjois-Suomessa jo lokakuun keskivaiheilla, ja lokakuun lopussa olivat myöskin pienemmät vesistöt Keski-Suomessa jäätyneet. Marraskuun 10-20 p. jäätyivät kaikki vesistöt Etelä- ja Keski-Suomessa. Jäänlähtö tapahtui huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa, maan pohjoisimmissa osissa toukokuun loppupuoliskolla.

Ilman lämpömäärän koko vuoden keskiarvo oli yleensä normali tai hiukan alempi. Talvi-puolivuosi oli 1-1.8?C kylmempi kuin normali. Erittäin kylmät olivat helmikuu ja huhtikuu monin paikoin ennätyksellisen alhaisine lämpötiloineen, edellinen 4-7.5?C, jälkimmäinen 2-4?C kylmempi kuin normali. Korkeampi kuin normali oli lämpötila erikoisesti syys- ja lokakuussa.

Pilvisyys oli jonkin verran suurempi kuin tavallisesti erittäin kesä-puolivuotena. Poikkeuksellisen selkeitä olivat tammi- ja helmikuu, erittäin pilvisiä taas marras- ja lokakuu.

Sateen vuosisumma oli Pohjois-Suomessa normalia pienempi, muuten suurempi kuin normali. Suurimmat olivat vuosisummat Etelä-Suomessa, jossa sademäärä paikoittain oli 30-40 % normalia suurempi. Talvi-puolivuotena oli sademäärä koko maassa pieni, kesäpuolivuosi oli paitsi Pohjois- Suomessa tavallista sateisempi. Tammi-, helmi- ja Lounais-Suomessa myöskin maaliskuussa olivat sademäärän kuukausisummat erittäin pienet, ainoastaan 40-60 % normaliarvoista. Poikkeuksellisen suuri oli lokakuun kuukausisumma, keskimäärin 65% normalia suurempi. Suurempi kuin tavallisina vuosina oli sademäärä myöskin marraskuussa, toukokuussa, heinäkuussa ja syyskuussa.

Lunta oli satanut jo syyskuun viimeisinä päivinä, ja muodostunut lumipeite jäi pysyväksi Lapissa. Muualla oli maa lumen peitossa lyhyempinä kausina loka- ja marraskuussa. Pysyvä lumipeite muodostui joulukuun puolivälissä Rannikkoseuduissa ja Etelä-Suomessa oli maa kuitenkin lumeton joulukuun viimeisinä päivinä. Lumen syvyys oli Pohjois- ja Itä-Suomessa suunnilleen normali, muualla pienempi kuin normali. Lumen syvyys oli suurimmillaan yleensä maaliskuun alussa, Pohjois- ja Itä-Suomessa huhtikuun alussa. Lumen suurin syvyys oli Lounais-Suomessa 10-20 cm, maan keskiosissa 30-50 cm, Pohjois- ja Itä-Suomessa aina 90 cm:iin saakka. Lumen sulaminen alkoi yleensä maaliskuun keskivaiheilla, ja huhtikuun alkaessa oli maa rannikkoseuduissa ja suurimmassa osassa sisämaata lumeton. Huhtikuussa tapahtui lumen sulaminen hyvin hitaasti, niin että kuukauden lopussa Pohjois- ja Itä-Suomessa vielä oli huomattava lumipeite. Tämä hävisi kumminkin nopeasti toukokuun alussa.

Lumipeitteeseen sisältyvä suurin vesimäärä oli yleensä tavallista pienempi, vaihdellen 40 mm:stä Länsi-Suomessa 180 mm:iin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Päijänteen seuduilla oli se paikoittain vain 25 mm.

Jäätyminen oli tapahtunut Lapissa lokakuun alussa. Lokakuun puolivälissä olivat pienemmät vesistöt Keski- Suomessa muutamina päivinä olleet jäätyneinä. Uusi jäätymiskausi sattui marraskuun 5-12 p., jolloin pienemmät vesistöt koko maassa jäätyivät. Marraskuun loppupuoliskolla hävisi jää jälleen Etelä- ja Keski-Suomessa, missä lopullinen jäätyminen tapahtui joulukuun keskivaiheilla.

Jäänlähtö tapahtui Etelä- ja Lounais-Suomessa toukokuun alkupuoliskolla, Pohjois- ja Koillis- Suomessa kuukauden loppupuoliskolla.

Sivun alkuun