Hydrologinen yleiskatsaus 1924-1925

Vuosi 1924

Jos vertaa vedenkorkeussuhteita Suomessa vuosina 1924-1925 12-vuotiskauden 1912-23 keskiarvoihin, huomaa, että vedenkorkeus vuoden 1924 alussa oli erikoisen suuri. Järvirikkaissa vesistöissä nousee vedenkorkeus tammikuussa arvoihin, joita ei edes lähimainkaan ole saavutettu edellisinä 15 vuotena. Meidän joissamme talvisaikana melkeinpä joka vuosi esiintyvä “suppuaminen” vaikutti puheenaolevana vuonna, veden jo itsestään korkealla ollessa, yhä vieläkin sen kohoamisen, mistä paikoin johtui huomattaviakin vahinkoja, m.m. Kymijoella, missä laajoja viljelysalueita joutui veden alle ja jään peittoon. Tällainen, tähän vuoden aikaan epätavallinen vesirikkaus riippui edellisen syksyn runsaasta sademäärästä ja leudosta säästä. Vaikka positiviset vedenkorkeuspoikkeukset vähenivät vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, oli vedenkorkeus vielä lumensulamisen alkaessa yli normaalin suurimmassa osassa maata. Kokemäenjoen vesistön eräissä osissa olivat arvot huhtikuulla normaaleja, paikoin vieläpä hiukan allekin. Laatokassa kohosi vuoden alussa tavattu positiivinen poikkeus, kunnes se kesäkuussa saavutti huippukohtansa. Kun järvialtaat vuoden alussa olivat tavallista enemmän täysiä ja niihin leudon talven aikana vesi yhä lisäytyi ja kun lumena varastoutunut vesimäärä ennen kevätsulamisen alkua oli normalia, suurempi, oli edellytyksiä suurille kevättulville. Sellainen seurasikin melkeinpä kaikkialla maassa, vieläpä poikkeuksellisen suuria arvoja esiintyi, niin merkittiin Laatokassa huippuarvo, joka 164 sm:llä ylitti keskivedenkorkeuden ja joka on korkein, mikä on koskaan esiintynyt sitten v. 1885, jolloin havainnot siellä alettiin. Saimaa ei saavuttanut täydelleen vuoden 1899 poikkeuksellista arvoa, vielä vähemmin Päijänne, joka pysähtyi 76 sm sitä alemmaksi. Kokemäenjoen ja Oulujoen vesistöissä ei tulva myöskään saavuttanut äärimmäisiä arvoja. Mitä Länsi- ja Luoteis-Suomen vähäjärvisiin vesistöihin tulee, osoittavat ne suunnilleen normaleja korkeanveden arvoja, paikoitellen jonkun verran suurempia. Vuoden runsaista tuloista johtui, että paikoin huomattaviakin alueita viljeltyä maata joutui tulvan alle ja suuri joukko teitä ja siltoja särkyi. Tulvan jälkeen pienenivät vedenkorkeuspoikkeukset vähitellen kesän ja syksyn kuluessa, idässä säännöllisesti, lännessä ja pohjoisessa myöhemmin kohoten syksyllä. Kuitenkin pysyi positiivinen luonne paitsi Oulujoen vesistössä, missä syyskuun arvot jo olivat normaleja ja viimeisen neljänneksen poikkeukset negatiivisia. Vuodelle 1924 ovat niin muodoin ominaisia suuret vedenkorkeudet, paikoin vieläpä poikkeuksellisetkin.

Vuosi 1925

Vielä v. 1925 alussa olivat kuukausi-keskivedenkorkeuden poikkeukset positiivisia suuremmassa osassa maata. Varhaisen ja ankaran talven takia pienenivät kuitenkin erotukset yhä enemmän ja oli vedenkorkeus jo kevättulvien alkaessa yleensä normali. Puheenaolevana vuonna ei kevättulva yleisesti noussut edes normali-korkeuteen, vaan jäi paikoin vielä hyvin tuntuvasti alemmaksikin. Laatokka ja Saimaa osoittivat tosin positiivisia poikkeuksia, mutta johtuivat nämä edellisen vuoden varastoumissäästöstä. Kun kesä oli lämmin ja suhteellisesti kuiva ja kun ei syksylläkään sattunut huomattavampia sateita, laskivat vedenkorkeudet säännöllisesti, mistä oli seurauksena, että vedenpuutetta alkoi esiintyä suurissa osissa maata jo vuoden lopulla, vähäjärvisissä vesistöissä jo aiemmin. Tunnusmerkillistä vuodelle 1925 on niin muodoin runsas vedensaanti alussa, vähäiset tulvat ja vedenpuute vuoden lopussa.

Kun vedenpurkausvaihtelut suurin piirtein tarjoavat samanlaisen kuvan kuin vedenkorkeuksienkin, mikäli ne eivät ole häiritsevien vaikutuksien alaisia, ei erikoinen purkaussuhteiden selostus tässä puheenaolevina kahtena vuotena ole tarpeellinen.

Vuoden ilmanlämpömäärä, oli keskimäärin normaali, Itä- ja Pohjois-Suomessa kuitenkin hiukan yli. Mainittavan lämpimiä koko maassa olivat elo-, syys- ja lokakuu. Hallapäivien lukumäärä oli normalia pienempi, riippuen etupäässä tavallisuudesta poikkeavan lämpimästä syksystä. Jääpäivien luku oli normali taikka hiukan yli. Pilvisyys oli vuoden aikana yleensä suurempi tavallista.

Sademäärä oli, paitsi Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen muutamissa osissa, suurempi kuin normali-vuosina, eritoten Itä-Suomessa. Vuoksen vesialueella esiintyi suuria sademääräsummia. Runsassateisia kuukausia olivat syyskuu ja ennen kaikkia marraskuu. Korkein kuukausisumma, 171 mm, on merkitty marraskuussa Lappeenrannassa, pienin 3 mm heinäkuussa Kajaanissa.

Lunta satoi Lapissa marraskuun alussa, Keski- ja Etelä-Suomessa saman kuun lopussa. Joulukuun ensimmäisinä päivinä oli koko maa lumen peittämä, mutta joulukuun. 5 p:n jälkeen sattuneena suojasääkautena katosi lumi koko Lounais- ja Etelä-Suomesta ja pitkin länsirannikkoa Raahen seuduille saakka. Noin 10 päivää myöhemmin oli kuitenkin maa jälleen kokonaan lumen peitossa. Samanlainen lämminsääkausi tammikuun alussa aiheutti, että maa Lounais-Suomessa uudelleen paljastui, mutta kuitenkin vain muutamiksi päiviksi. Maaliskuun keskivaiheilla oli lumen syvyys 70 a 110 sm, s.o. suurempi kuin normali-vuosina koko maassa, paitsi Lapissa ja Lounais- ja Länsi- Suomessa, missä normalia lumen syvyyttä ei saavutettu. Itä-Suomen runsaslumisimmissa seuduissa mitattiin kuitenkin vieläkin suurempia lumen syvyyksiä aina 150 sm saakka. Lumen sulaminen alkoi huhtik. 5 p:n paikkeilla ja päättyi se vasta kuukautta myöhemmin, Lapissa vasta toukokuun lopussa.

Lumipeitteeseen sisältyvä maksimivesimäärä kohosi lounaassa ja pitkin etelä- ja länsi-rannikkoa 100 a 120 mm:iin, Keski-Suomessa ja Lapissa 150 a 200 mm:iin ja Karjalan eräillä seuduilla 180 a 260 mm:iin.

Jäätyminen alkoi marraskuun 10 p:n paikkeilla ja 10 päivää myöhemmin olivat vesistöt yleensä jäässä. Suurimmat Keski-Suomen järvet jäätyivät joulukuun 20 p:n tienoilla. Jäänlähtö tapahtui huhti- ja toukok. vaihteessa.

Ilmanlämpömäärä oli puheenolevana vuonna keskimäärin koko maassa tavallista korkeampi. Erittäin lämmin oli talvipuolivuosi, mutta myöskin kesä osoittaa positiivisia poikkeuksia. Mainittavia olivat joulu-, tammi- ja helmikuu, ollen niiden keskilämpö 3.5 a 9° korkeampi kuin normali-vuosina. Myöskin heinäkuu oli lämmin kuukausi. Tavallista kylmempi oli sitä vastoin lokakuu.

Hallapäivien luku oli niin muodoin talvi-puolivuotena suhteellisen pieni, kesä-puolivuotena sitä vastoin suuri lokakuussa sattuneen pakkasen takia. Vuosisumma oli kuitenkin hiukan tavallista pienempi. Samoin on asian laita jääpäivien.

Pilvisyys oli suurin piirtein normali, vaikka poikkeuksia eri kuukausina sattuikin.

Sademäärän vuosisumma oli pienempi kuin normalivuosina, eritoten Keski-Suomessa. Muudan alue Suomenlahden itäosissa oli kuitenkin erikoisen runsassateinen. Niin muodoin merkittiin Viipurissa maan suurin sademäärä, ollen se 872 mm. Sateisimmat kuukaudet olivat huhti-, kesä- ja syyskuu, kuivimmat maalis- ja heinäkuu. Merkitä voidaan, että muutamat seudut Pohjois-Karjalassa heinäkuussa olivat täydellisesti sateettomia.

Lumipeite tuli maahan Pohjois-Suomessa marraskuun alussa, muissa osissa maata sattui ainoastaan joitakuita lumisateita. Vielä tammikuussa oli Keski-Suomessa ainoastaan muutamia sm:ejä lunta, etelässä ja lounaassa oli maa paljas, mutta idässä ja pohjoisessa oli lumirikkailla seuduilla lunta jo 60 sm. Helmikuussa oli Pohjois-Pohjanmaalla lunta aina 90 sm:iin, Keski-Suomessa yhä edelleen ainoastaan muutama kymmenkunta sm ja vasta maaliskuussa oli koko maa lumen peitossa. Keski- ja Etelä-Suomessa suli lumi huhtikuun keskivaiheilla ja toukokuun alussa oli koko maa lumesta vapaa.

Lumipeitteeseen sisältyvä vesimäärä nousi, ollessaan korkeimmillaan maalisk. lopussa Keski-Suomessa 30 a 80 mm:iin, runsaslumisemmilla seuduilla 100 a 150 mm:iin.

Jäätyminen alkoi joulukuussa, mutta vasta tammikuun loppupuoliskolla jäätyivät suurimmat järvet.

Jäänlähtö tapahtui toukokuun. alussa.

Sivun alkuun