Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 
ymparisto.fi
Satavesi
       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
Ajankohtaista
Satakunnan vesistöt
Vesistöjen kunnostus ja vesiensuojelu
Ohjelman esittely
Ohjelman toiminta
Vesistöaluetoiminta 2010-2015
Teemaryhmät 2010-2015
Tapahtuma-arkisto
Hankkeet
Yhteystiedot
www.ymparisto.fi > Satakunnan vesistöoh... > Ohjelman toiminta > Kansalaistoiminta
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Kansalaistoiminta

    
 


Kansalaistoimintaa Omat vedet paremmiksi -kampanjassa

Kansalaistoiminta alkoi omana toimintamuotonaan Satavesi-ohjelmassa Omat vedet paremmiksi -kampanjan muodossa keväällä 2004. Vapaaehtoistoiminnan pohjalta vesiensuojelutyössä mukana olevien toimijoiden yhteistyö etsii muotonsa vähitellen uuden toiminnan myötä. Projektin toiminta on käynnistynyt Oman vesistön seuranta -kampanjalla ja erilaisten koulutuspäivien merkeissä. Koulutuspäivien aiheet on koottu yhdistyksiltä saadun palautteen perusteella.

Satakunnan alueella on runsaasti vesistöjä, joiden tilan heikentyminen on herättänyt aktiivisimmat ranta-asukkaat perustamaan hoito- ja suojeluyhdistyksiä.  Monissa vesistöissä tilan kohentamiseen tähtäävä toiminta on jo aloitettu. Omat vedet paremmiksi -kampanja auttaa yhdistysten toimintaa järjestämällä vesistöjen kunnostukseen liittyvää kurssitusta ja antamalla henkilökohtaista neuvontaa kunnostukseen sekä järviekologiaan liittyvissä kysymyksissä.

Mahdollisuus yhdistysten väliselle vuoropuhelulle ja tiedonvaihdolle

Omat vedet paremmiksi -kampanjan järjestämät tapahtumat antavat yksittäisille vesistöjen hoitoyhdistyksille mahdollisuuden keskustella mieltä askarruttavista vesistöasioista asiantuntijoiden kanssa. Vähintään yhtä tärkeää on myös vuorovaikutus toisten yhdistysten kanssa. Keskustelu ja tiedonvaihto toisten ehkä samanlaisessa tilanteessa olevien yhdistysten kanssa antaa parhaimmassa tapauksessa vinkkejä uusista toimintaideoista ja eri yhdistysten välisestä yhteistyöstäkin.

Satavesi-ohjelman tavoitteena onkin, että kansalaistoiminnasta muodostuu vakiintunut yhteistyön kanava. Vastaavaa yhteistoimintaa ei suomalaisen vesiensuojelun alalla tiettävästi ole aiemmin järjestetty. Toiveena onkin vakiinnuttaa yhdistysten välinen yhteistyö ja luoda pysyvä järjestelmä, jonka avulla eri yhdistysten välinen toiminta voi jatkua myös vesistöohjelman päätyttyä.

Vesiensuojelun kansalaistoimintaan liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä: Kati Saarni etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

 

 

21.5.2012 (Päivitetty)
Varsinais-Suomen ELY
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Tulostusversio
Jaa
 
 
 
 
Muualla palvelussamme
SATAVESI

 

 

 

© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot