SY1/2008 Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelma – PUTTE loppuraportti
Aino Juslén, Mikko Kuusinen, Jyrki Muona, Juha Siitonen ja Heikki Toivonen (toim.), 2008
Suomen ympäristö 1/2008, Luonto, 146 s. Ympäristöministeriö. URN:ISBN:978-952-11-2947.6. ISBN 978-952-11-2947-6 (PDF). Julkaisu on saatavana myös painetussa muodossa ISBN 078-952-11-2946-9 (nid.).
Tiivistelmä
Ympäristöministeriön vuosina 2003–2007 rahoittama PUTTE on tähän asti suurin panostus lajistotutkimukseen Suomessa. Kymmenet tutkijat 40 hankkeessa ovat selvittäneet huonosti tunnettujen eliöryhmien, erityisesti sienten ja selkärangattomien eläinten, lajistoa, elintapoja, levinneisyyttä ja runsautta. Suomesta on löydetty tutkimusohjelman kuluessa lähes 1 500 maalle uutta lajia, joista 185 on tieteelle uusia, aiemmin kuvaamattomia lajeja.
Viime vuosikymmeninä tehdyt uhanalaisarvioinnit ovat osoittaneet, että kaksi kolmasosaa maamme eliölajeista tunnetaan niin puutteellisesti, että niiden uhanalaisuutta ei ole voitu arvioida. Monista eliöryhmistä ei ole saatavana luetteloa Suomen lajeista eikä mitään määrityskirjallisuutta. PUTTE tuotti puutteellisesti tunnetuista metsälajeista runsaasti uutta tietoa, jota voidaan käyttää uhanalaisarvioinnin ja metsien suojelua koskevan päätöksenteon tukena, sekä myös useita laadukkaita määrityskirjoja.
Tutkimushankkeiden tiivistelmien lisäksi loppuraportissa esitetään biodiversiteetin suojelun, lajistotutkimuksen ja uhanalaisarviointien taustaa. Raportissa arvioidaan PUTTEn kansainvälistä merkitystä sekä ohjelman tuloksia taksonomian, metsiensuojelun ja luonnonsuojelun kannalta. Tutkimusohjelman tulokset tiivistetään johtopäätöksiksi,
joiden perusteella esitetään kymmenen keskeistä suositusta lajistotutkimuksen painotuksista, elinympäristöjen hoidon ja suojelun tarpeista sekä luontoharrastustoiminnan tukemisesta.
Lisätietoja
Ylitarkastaja Mikko Kuusinen, ympäristöministeriö,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|