Alueellinen jätesuunnittelu
Jätelain mukaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ELYjen on laadittava alueellinen jätesuunnitelma. Tavoitteena on löytää ratkaisuja alueellisiin jäteongelmiin.
Alueellisella jätesuunnittelulla pyritään vaikuttamaan alueiden ratkaisuihin siten, että ne edistävät valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteita. Valtioneuvosto hyväksyi valtakunnallisen jätesuunnitelman 3.4.2008.
Jätesuunnitelmat laaditaan vuorovaikutteisesti kansalaisten, viranomaisten ja eri sidosryhmien kanssa. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua jätesuunnitelmien valmisteluun. Jätesuunnitelmista järjestetään mm. kyselyitä ja niiden ympäristövaikutuksista tehdään SOVA-lain mukainen arviointi.
Uusia alueellisia jätesuunnitelmia valmistuu tällä suunnittelujaksolla viisi kappaletta, neljä niistä on jo valmistunut vuosina 2008-2010. Lapin alueellisen jätesuunnitelman valmistelu on käynnissä. Osa uusista suunnitelmista on tehty useiden ELYjen yhteistyönä. Edellisiä alueeellisia jätesuunnitelmia valmistui 13 kpl vuosina 1996-1997 (tarkistus vuosina 2001-2004), yksi kunkin alueellisen ympäristökeskuksen alueella.
Uudet alueelliset jätesuunnitelmat
|