SY33/2009 Pilaantuneiden maa-alueiden riskinhallinnan ekotehokkuus
Jaana Sorvari, Riina Antikainen, Marja-Leena Kosola, Satu Jaakkonen, Nea Nerg, Matti Vänskä ja Outi Pyy, 2009
Suomen ympäristö 33/2009, 93 s. Suomen ympäristökeskus (SYKE).
URN:ISBN:978-952-11-3552-1, ISBN 978-952-11-3552-1 (PDF).
Julkaisu on saatavana myös painettuna ISBN 978-952-11-3551-4 (nid.)
Jos pdf:n avaamisessa ilmenee ongelmia, tallenna tiedosto ensin koneellesi ja avaa se sieltä Adobe Reader -ohjelmalla.
Tiivistelmä
Tässä raportissa esitetään “Pilaantuneen maaperän ja pohjaveden riskinhallintaratkaisujen ekotehokkuus” projektin toisen vaiheen (PIRRE2) tulokset. Projekti oli jatkoa työlle (PIRRE1), jossa kehitettiin internet-pohjainen tukijärjestelmä (www.ymparisto.fi/syke/pirre/). Tukijärjestelmä sisältää tietoa, ohjeita ja suosituksia koskien riskien, kustannusten ja ympäristövaikutusten arviointia, riskiviestintää ja kommunikointia sekä laskentatyökalun, jonka avulla voidaan kohdekohtaisesti vertailla eri riskinhallintavaihtoehtojen ekotehokkuutta. PIRRE2-projektissa ekotehokkuustarkastelu laajennettiin alueelliselle tasolle. Tätä varten tehtiin kirjallisuusselvitys, jonka pohjalta kehitettiin alueellisen ekotehokkuuden määrittämiseen soveltuvat mittarit. Työn tuloksena päädyttiin seuraaviin mittareihin: alueen kokonaispinta-ala, keskiväkiluku, väestöntiheys, kunnostettujen kohteiden lukumäärä, käytetyt puhdistusmenetelmät, kunnostus paikalla, poiskuljetetun pilaantuneen maa-aineksen kokonaismäärä, poiskuljetettujen maa-ainesten haitta-aineet ja niiden pitoisuudet, pilaantuneisuuden toimialat, neitseellisen puhtaan täyttömaa-aineksen tarve, kuljetusmatka, ilmastonmuutos, vedenkulutus ja “ekotehokkuusmittari”. Mittareita testattiin kolmella esimerkkialueella eli Helsingin kaupungin sekä Pirkanmaan ja Kainuun ympäristökeskusten toimialueilla. Testaus tehtiin kokoamalla mittarien arvojen määrittelyyn tarvittavat tiedot vuosilta 2004, 2005 ja 2006. Alueiden erilaisuus näkyi eroina etenkin pilaantuneiden maa-alueiden ja käsittelypaikkojen lukumäärässä sekä kunnostettavien kohteiden pinta-alassa ja muodostuvissa pilaantuneiden maa-ainesten määrissä. Tulosten perusteella ekotehokkuuden toteutumisessa ei millään alueella kuitenkaan ollut havaittavissa selkeitä eroja tarkasteluvuosien välillä. Myös kustannuksia ja riskejä kuvaavien mittarien lisääminen todettiin tärkeäksi jatkokehitystarpeeksi. Tiedonpuute esti näiden tekijöiden huomioon ottamisen tässä työssä. Etenkin kustannusten osalta ekotehokkuuden mittaaminen edellyttää systemaattista tietojen kokoamista ja seurantaa alueellisella tasolla. Ekotehokkuuden toteutumiseen pilaantuneiden maa-alueiden riskinhallinnassa tulevaisuudessa vaikuttavat useat tekijät. Näistä tärkeimpiä ovat lainsäädäntö ja ohjeet, markkinatilanne, väestön liikkuminen sekä kunnostus-, arviointi- ja suunnittelumenetelmien ja -käytäntöjen kehittyminen. Nämä tekijät vaikuttavat osaltaan myös siihen, minkälaisia alueita (sijainti, koko, haitta-aineet) tulevaisuudessa tullaan kunnostamaan ja minkälaisilla menetelmillä ja mihin kaivetut tai käsitellyt pilaantuneet maa-ainekset ohjautuvat. Tehdyn arvion perusteella tekeillä olevat muutokset ohjauskeinoissa, ympäristöpolitiikkaan kirjatut tavoitteet ja menetelmien kehitystyö ja käyttöönotto tulisivat toteutuessaan kukin osaltaan ohjaamaan pilaantuneiden maa-alueiden riskinhallintaa ekotehokkaampaan suuntaan.
Lisätietoja:
Vanhempi tutkija Jaana Sorvari ja Vanhempi tutkija Riina Antikainen, Suomen ympäristökeskus (SYKE), etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|