Polku kaivolle

Teheranin ilmaa kuormitetaan kahdella miljoonalla häkätonnilla vuodessa. Ilmansaasteet aiheuttavat kaupungissa vuosittain lähes kaksi miljardin dollarin terveyshaitat.

– Iranin metsät hupenevat noin 160 000 hehtaarilla vuodessa. Kahden vuosikymmenen kuluttua meillä ei ole metsiä juuri lainkaan.

Ulkona on aurinkoinen syyspäivä, eikä ilman laadussa ole moittimista. Olen Haikossa, iranilais-suomalais-amerikkalaisessa ympäristöseminaarissa. Puhuja on professori Jalaleddin Shayegan Sharifin yliopistosta. Se on Iranin huippuyliopisto, vain viisi prosenttia pyrkijöistä pääsee sisään.

Seminaarimme järjestäjinä ovat Helsingin yliopiston ympäristötutkimuksen ja -opetuksen yksikkö HENVI, Yhdysvaltain ja Iranin tiedeakatemiat sekä Hellenberg International. Viimeksi mainittu on kansainväliseen kriisinhallintaan erikoistunut yritys, jonka kotipesät ovat Helsinki ja Hongkong.

Suomessa ja Amerikassa elettiin vielä keräilykulttuurissa, kun Iranin ensimmäinen yliopisto perustettiin. Gondeshapurin akatemiassa tutkittiin 200-luvulla muun muassa tähtitiedettä ja matematiikkaa. Kun Euroopassa elettiin pimeintä keskiaikaa, Nasir al-Din Tusi esitti melko samankaltaisen evoluutioteorian, johon Charles Darwin päätyi kuusi vuosisataa myöhemmin.

Islamilainen vallankumous ei suhtautunut tieteeseen suopeasti. Vasta 2000-luvun puolella asenteet ovat muuttuneet. Iranin yliopistoissa työskentelee 28 000 tutkijaa, joista viidennes on naisia. Opiskelijoista naisten osuus on useissa yliopistoissa jo yli puolet.

Iranin väestö kasvaa erittäin nopeasti. Professori Mansoor Taheri pohdiskeli seminaarissa tästä aiheutuvia ongelmia. Hän esitti, että koulujen ympäristökasvatusta tulisi tehostaa. Tähän totesi hänen kollegansa, että tärkeintä olisi valistaa ympäristöasioissa virkamiehiä: "He tuhoavat luonnon – he eivät edes ymmärrä kansallispuistojen tarkoitusta!"

Islamilaista lakia tarkoittava sana šaria on alun perin merkinnyt kaivolle johtavaa polkua. Koraani kuvaa taivaan paikkana, jossa vesivarat ovat runsaat. Pyhä kirja myös kieltää veden tuhlauksen, "vaikka omistaisit yksin koko joen".

Iranin uusiutuvat vesivarat ovat vain hivenen suuremmat kuin Suomen. Asukasta kohti meillä on vettä 22 000 kuutiometriä vuodessa, iranilaisilla 1700 kuutiometriä. Meillä vesivaroista on käytössä pari prosenttia, Iranissa yli kaksi kolmasosaa. Kun ilmastonmuutos niukentaa vesivaroja ja väkiluku jatkaa kasvuaan, Iranin vesikriisi muuttuu katastrofiksi.

Itämerta esiteltiin seminaarissa suomalaisvoimin. Iranilla meriä on kaksi: Persianlahti ja Kaspianmeri. Jälkimmäisen osalta iranilaisten syyttävä sormi osoitti monessa asiassa kohti Venäjää. Volgan suurpadot aiheuttivat vedenpinnan huiman laskun, pohjoinen naapuri on tappanut sammen liki sukupuuttoon, ja venäläiset jokilaivat ovat tuoneet kampamaneetin, joka tuhoaa Kaspianmeren koko ekosysteemin.

Seminaarissa oli esillä myös kriisienhallinta. Kansanedustaja Pekka Haavisto kertoi kokemuksiaan maailman sotatantereilta Balkanilta, Afganistanista, Sudanista ja Somaliasta. Hän nosti esiin myös Iranin ja Irakin rajalla levittäytyvät Mesopotamian suot, jotka Saddam Hussein ehti pitkälti kuivata.

Samaa suoaluetta käsitteli myös amerikkalaisprofessori Curtis Richardson. Hänen työryhmänsä oli kutsuttu mallintamaan soiden ennallistamista jo ennen kuin USA hyökkäsi Irakiin. Tuhotun kulttuurin ja ekosysteemin pelastamiseksi ponnistellaan, mutta esteenä ovat veden niukkuus ja mittavat miinakentät.