Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
20.6.2012 (Päivitetty)
Ympäristöhallinto
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Englanninkielinen versio
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Tutkimus > Ympäristön seuranta > Hydrologisen kierron seuranta
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Hydrologisen kierron seuranta

Mitä ovat hydrologiset havainnot - katso video

 


Hydrologisia havaintotietoja käytetään laajasti hyväksi vesivarojen käytössä ja hoidossa (mm. vesistöjen säännöstely ja tulvien torjunta), vesiensuojelussa sekä vesien ja muun ympäristön tutkimuksessa. Vesistömallien ja -ennusteiden avulla saadaan arvokasta lisätietoa veden kiertokulusta ja vesitilanteen kehittymisestä.

Vesitilanteesta tiedottaminen on muodostunut yhä tärkeämmäksi. Kansainvälisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet hydrologian alalla ja osa havaintotuloksista toimitetaankin kansainvälisten vesivarojen seuranta- ja tutkimusohjelmien käyttöön sekä mm. EU:n raportteihin.

Yhteistyö ja työnjako seurannassa

Suomen ympäristökeskus (SYKE) vastaa Suomessa hydrologisesta seurannasta huolehtimalla seurantaverkkojen edustavuudesta, ohjaamalla havaintoja ja mittauksia, kokoamalla havaintotulokset hydrologisiin tietojärjestelmiin sekä tiedottamalla vesitilanteesta.

Alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskukset) hoitavat seurantoihin liittyvät kenttätyöt. Lisäksi ne ylläpitävät alueellista seurantaa ja tiedottamista.

Osa hydrologisen seurantaverkon asemista on ulkopuolisten organisaatioiden ylläpitämiä. Näihin kuuluvat esim. vesivoimalaitokset. Näidenkin asemien havaintotulokset toimitetaan SYKEen ja tallennetaan hydrologisiin tietojärjestelmiin.

 
 
 
Muualla palvelussamme
Ympäristön tila
Julkaisut
Tiedotteet
 
Muualla verkossa
wiki Järviwiki

 

© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot