Öljyntorjuntaamme parannetaan koko ajan

Suomen merialueella on varauduttu mahdollisiin öljyvahinkoihin paremmin kuin missään muualla maailmassa. Lähivuosina valmiutta vielä vahvistetaan uusilla torjunta-aluksilla.

Itämeren öljyntorjuntavalmius perustuu yhdeksän rantavaltion yhteiseen Itämeren suojelusopimukseen, joka on maailman vanhin alueellinen mertensuojelusopimus. Sopimus ei ole pelkkää sanahelinää, vaan hyvin käytännönläheinen ja toimiva.

– Sopimus velvoittaa rantavaltiot huolehtimaan siitä, että niillä on tietty kalustovalmius öljyvahinkojen torjuntaan, kertoo yli-insinööri Kalervo JolmaSuomen ympäristökeskuksesta (SYKE).

Sopimuksen mukaan Itämeren valtioilla on oikeus pyytää toisiltaan apua öljyonnettomuuden sattuessa, ja muilla on velvollisuus sitä antaa.

Ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio ympäristöministeriöstä kertoo, ettei tilanne muualla maailmassa ole läheskään näin hyvä. Esimerkiksi huhtikuussa Meksikonlahdella tapahtuneessa öljynporauslautan onnettomuudessa vahingon aiheuttajalla on päävastuu vahingosta ja sen torjunnasta.

Öljyvahinkojen torjunnassa oleellista on nopea toiminta. Itämeren öljyntorjunta perustuu sille, että öljy kerätään talteen meren pinnalta mekaanisesti. Menetelmä ei aiheuta ympäristölle lisävahinkoa, toisin kuin monet muut maailmalla käytettävät menetelmät, kuten öljyn poltto tai hajottaminen.

Öljyn kerääminen talteen avomereltä on kuitenkin kallista. Jatkuvasti toimintavalmiin öljynkeräyskaluston rakentaminen ja ylläpito maksaa huomattavasti enemmän, kuin vaikkapa öljyä hajottavien kemikaalien hankkiminen varastoon. Itämerellä kansainvälisenä yhteistyönä valittu linja on kuitenkin toiminut loistavasti, ja siitä halutaan pitää kiinni.

Päävastuu öljyntorjunnasta on ympäristöhallinnolla

Suomessa keskeinen öljyvahinkojen torjuntaviranomainen on SYKE. Se huolehtii esimerkiksi suurten alusöljyvahinkojen torjunnan operatiivisesta johtamisesta. Akuuttiin käytännön toimintaan merellä osallistuvat kaikki valtion merelliset toimijat ja pelastusviranomaiset. Jälkitorjuntaan osallistuvat myös kunnat.

Vahinkojen torjuntaan liittyvästä lainsäädännöstä, yleisestä ohjauksesta ja kehittämisestä vastaa ympäristöministeriö. Öljyvahingon sattuessa torjuntakustannukset peritään vahingon aiheuttajalta. Torjuntavalmiutta taas ylläpidetään valtion budjettirahalla ja öljyntuojilta perittävillä öljysuojamaksuilla.

Öljyntorjuntavalmiutemme ytimen muodostavat 15 laivaluokan monitoimialusta. Ne palvelevat muissa tehtävissä silloin, kun niitä ei tarvita torjuntatehtävissä tai harjoituksissa. Alukset ovat merivoimien, Rajavartiolaitoksen ja Suomen valtion omistaman MeriTaito Oy:n omistuksessa.

– Monissa maissa yksi viranomainen yrittää pitää valmiutta yllä yksin. Suomen malli saattaa vaikuttaa monimutkaiselta ja hajallaan olevalta, mutta yhteistyö on nimenomaan vahvuutemme, Jolma sanoo.

Tärkein vaihe öljyntorjunnassa on vahinkojen estäminen ennakkoon. Suomessa tämä on liikenne- ja viestintäministeriön ja merenkulkuviranomaisten vastuulla. Kehitys on viime vuosikymmeninä ollut huimaa. Vaatimukset kiristyvät koko ajan: laivojen rakenteita säännellään ja niiden kulkua valvotaan paremmin.

– Tulokset näkyvät siinä, että vaikka liikenteen määrä on kasvanut, vahingot eivät ole, sanoo Pajukallio.

Öljysuojamaksua korotettiin

Vuosi sitten tehdyn kokonaisselvityksen mukaan Suomenlahdella tulisi varautua 30 000 tonnin öljyvahinkoon. Tämä vastaa suuren, 150 000 tonnia öljyä kuljettavan tankkerin kahden tankin sisältöä.

– Tällaiseen vahinkoon eivät meidän eivätkä naapureidenkaan kanssa yhteiset voimavarat riitä. Tähtäämme kuitenkin siihen, että meillä olisi valmius torjua tuon kokoluokan vahinko kolmessa vuorokaudessa vuoteen 2015 mennessä, Jolma kertoo.

Jotta tavoitteiseen päästään, on Suomen öljyntorjuntakalustoa täydennettävä. Siksi öljysuojamaksua korotettiin vuoden alusta lähtien lakimuutoksella kolminkertaiseksi. Nyt se on 1,5 euroa jokaista aluevesillemme tuotua öljytonnia kohden.

– Hallituksen esitys oli, että öljysuojamaksua korotettaisiin pidemmäksi aikaa, mutta eduskunnan keskustelun perusteella korotuksesta tehtiin määräaikainen. Se on voimassa kolme vuotta, Pajukallio sanoo.

Hän vakuuttaa kuitenkin, että jo kolmessa vuodessa saadaan paljon aikaan. Kokonaisselvityksen mukainen visio on hyvää vauhtia edistymässä.

Muutenkin öljyntorjuntaan liittyvää lainsäädäntöä on päivitetty vastikään: uusi öljyvahinkojen torjuntalaki tuli voimaan tämän vuoden alussa. Siinä eri tahojen vastuut on järjestetty selkeämmin kuin ennen, mutta se ei muuta öljyntorjunnan perusjärjestelyä.

Avomerivalmiutta parannetaan

Avomerivalmiutta parannetaan lähivuosina neljällä öljyntorjuntalaivalla. Ensimmäinen uusista laivoista, merivoimien käyttöön tuleva monitoimialus, valmistuu vuodenvaihteessa. Tämä öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan kykenevä laiva on suurempi ja tehokkaampi kuin nykyiset torjunta-aluksemme.

Uusi alus pystyy toimimaan Suomenlahden kaikissa jääolosuhteissa. Se voi murtaa jäätä sekä eteen- että taaksepäin liikkuessaan. Sen takaosaan on suunniteltu uudenlainen harjalaite, jolla voidaan poistaa öljyä murskatun jään joukosta.

Siinä on myös reilun kokoiset tankit öljyn varastoimiseksi. Alus voi kerätä öljyä kovemmassa aallokossa kuin vanhat alukset, joiden keliraja on 1–1,5 metrin aallonkorkeudessa. Aluksessa on myös järjestelmä, jolla pystytään havaitsemaan öljy pimeässä ja huonon näkyvyyden vallitessa.

Suomessa on vahvat perinteet uuden öljyntorjuntatekniikan kehittämisessä. Meillä on ollut tarvetta kehittää menetelmiä varsinkin jääolosuhteiden ja kylmien vesien öljyntorjuntaan.

– Öljyvahinkojen torjunta on sellainen sota, joka voidaan hallita vain merellä. Sitä ei hallita paperilla. Sitä hallitaan laivoilla, suhteellisen raskaalla kalustolla, ja sillä, että ollaan ajoissa paikalla, Jolma selittää uuden tekniikan tarvetta.

Myös saaristotorjuntaa kehitettävä

Öljyonnettomuuksissa pahin mahdollinen skenaario on öljyn kulkeutuminen rannikolle ja leviäminen laajalle alueelle pitkin rantaviivaa, kuten Meksikonlahdella kävi. Suomen rannikko on maailmankin mittakaavassa erityisen rikkonainen. Rantaa pilaantuisi valtavasti, jos öljy pääsisi sisäsaaristoon asti.

Rannikkoalueiden kannalta on tärkeää, että mereen valunut öljy saadaan kerättyä mahdollisimman nopeasti pois, ja että sen liikkumista rannikkoa kohden voidaan hidastaa nykyistä tehokkaammin. Öljylautan liikkumista voidaan estää öljypuomeilla. Niitä tarvittaisiin vielä lisää.

Rannikolla öljyntorjunnasta huolehtivat kuntien pelastuslaitokset. Niillä on öljysuojarahaston turvin valmiudessa 140 yli 7,5 metrin pituista venettä ja satoja pienempiä veneitä. Ongelmalliseksi saariston öljyntorjunnan tekee se, ettei pienissä aluksissa ole tarpeeksi varastokapasiteettia kerätylle öljylle. Niillä ei myöskään päästä huonon sään vallitessa tarpeeksi pitkälle merelle suurempia avomerialuksia vastaan. Tätä öljyntorjuntaketjun aukkoa pitäisi paikata suuremmilla, yli 15-metrisillä veneillä ja kerätyn öljyn välivarastoilla, kuten kelluvilla säiliöillä ja säkeillä.

– Sisäministeriön työryhmä selvittää paraikaa, olisiko valtion merellisten viranomaisten mahdollista hankkia näitä veneitä niin, että ne toimisivat pelastuslaitosten apuna tuossa välivyöhykkeessä, Kalervo Jolma kertoo.

Naapuriyhteistyötä Suomenlahdella

Itämerellä on laajemminkin herätty kasvaneeseen öljyonnettomuusriskiin. Monet maat ovat parantaneet tai parantamassa öljyntorjuntavalmiuttaan, ja EU-rahoitteinen BRISK-projekti analysoi parhaillaan mahdollisia riskejä koko Itämeren tasolla.

– Venäjä on alkanut nyt ryhdistäytyä. Heillä on suuret laivahankinnat meneillään, Anna-Maija Pajukallio iloitsee.

Viro on myös hankkimassa uutta öljyntorjunta-alusta suomalaiselta telakalta. Suomella on kahdenkeskinen sopimus sekä Viron että Venäjän kanssa.

Suomalaiset asiantuntijat ovat osallistuneet uuden Pietarin öljyntorjunnan koulutuskeskuksen suunnitteluun. Vastaavia keskuksia ei muualla Itämerellä vielä ole. Suomeenkin on suunnitteilla öljyntorjuntakeskus Porvooseen. Suomalainen keskus olisi enemmän harjoittelu– ja kalustontestauspaikka, kun taas Pietariin on tarkoitus hankkia runsaasti välineistöä sekä koulutuksen että varsinaisen öljyntorjunnan tarpeisiin.

Samalla linjalla jatketaan

Kaikki Itämeren öljyntorjunnassa lähiaikoina tapahtuvat parannukset ovat jo tehtyjen päätösten toteuttamista. Eri toimijoiden välillä vallitsee Anna-Maija Pajukallion mukaan hyvä henki, ja Itämeren suojeleminen on yhteinen tavoite. Keskustelu öljyntorjunnan parantamisesta on vilkasta varsinkin nyt Meksikonlahden tilanteen vuoksi.

Sekä Kalervo Jolma että Anna-Maija Pajukallio painottavat, ettei valmiustyö lopu koskaan. Ei pidä tuudittautua siihen, ettei pahaa onnettomuutta ole tähänkään mennessä tapahtunut.

Pajukallio pohtii:

– Meillä on tehty paljon töitä, ja asiat ovat menneet hyvään suuntaan. Mutta työtä pitää vaan sitkeästi jatkaa, ja toivoa, että se siinä mielessä olisi turhaa, ettei meitä kauhean usein tarvittaisi. Kyllähän niitä pieniä onnettomuuksia kaiken aikaa sattuu, mutta toivotaan, ettei sitä isoa tule koskaan.

Sivun alkuun