Bioenergiapolitiikkaan oppia menneestä
Toimituspäällikkö
Leena Rantajärvi
Suomen ympäristökeskus
Ympäristö-lehti 4/2010 |
Suomen bioenergiajärjestelmän lähtökohtana olivat ennen raaka-aineet. Nykyisin huomiota kiinnitetään myös bioenergian käyttötarkoituksiin, kertoo uusi tutkimus.
Hallituksen uusiutuvan energian paketti viritti vilkkaan keskustelun bioenergiasta.
– Jotkut ovat sitä mieltä, että nyt käydään samaa keskustelua kuin 30 vuotta sitten, ja kokevat sen turhauttavana. Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että bioenergiakeskustelun näkökulma on selvästi muuttunut, kertoo tutkimusprofessori Per Mickwitz Suomen ympäristökeskuksesta.
– Ennen 1990-lukua bioenergiapolitiikkamme oli raaka-ainelähtöistä. Tänä päivänä lähtökohtana ovat myös bioenergian käyttötarkoitukset, kuten lämmön tuotanto ja liikennepolttoaineet.
Kestävän energiapolitiikan esteet
Per Mickwitz vetää tutkimusta, jossa perehdytään laajemminkin Suomen energiapolitiikan muuttuviin ja pysyviin tekijöihin. EnPath-tutkimuksessa yhdistyvät politiikan tutkimus, liiketaloustiede ja innovaatiotutkimus.
– Pyrimme tunnistamaan tekijöitä, jotka edistävät – tai toisaalta ratkaisevalla tavalla estävät – uusien energia-alan innovaatioiden syntymistä. Tulevaisuudessa tarvitaan energiaratkaisuja, jotka täyttävät paremmin kestävän kehityksen kriteerit, kuvaa Per Mickwitz.
Tutkimuksessa pyritään analysoimaan esimerkiksi sitä, mitä energiajärjestelmässä on vaikeaa muuttaa ja miksi.
– Nykyiset tuotantorakenteet riippuvat paljolti vuosikymmeniä sitten tehdyistä ratkaisuista. Muutoksia on kuitenkin pystytty tekemään ennenkin. Esimerkiksi öljyriippuvuutemme on laskenut 60 prosentista 25 prosenttiin. Toisaalta liikkuminen on nykyisinkin hyvin öljyriippuvaista, pohtii Mickwitz.
Bioenergian kolme ajanjaksoa
Tutkimuksen bioenergiapolitiikkaa koskevasta osuudesta on jo saatu ensimmäiset tulokset, jotka tullaan julkaisemaan tieteellisessä sarjassa Journal of Cleaner Production.
Tutkimusta varten kahlattiin läpi Suomen itsenäisyyden ajan hallitusohjelmat bioenergiajärjestelmien ja energiapolitiikan tavoitteiden näkökulmista. Lisäksi perehdyttiin energia- ja ilmastostrategioiden dokumentteihin. Niitä löytyy vuodesta 1979 lähtien.
– Katsoimme minkä tyyppistä bioenergiajärjestelmää niissä on tavoiteltu ja miksi, kertoo Mickwitz.
Ohjelmissa voitiin erottaa kolme erityyppistä ajanjaksoa. Niissä korostui 1990-luvun alkuun asti metsäperusteinen bioenergia. Sen rinnalla mainittiin kuitenkin myös bioenergian pienimuotoinen tuottaminen maataloudessa ja bioenergian tuottaminen jätteistä.
Metsäenergia dominoi politiikkaa 1990-luvulla, ja muut uusiutuvan bioenergian lähteet jäivät paitsioon.
– Silloin korostui erityisesti bioenergian tekeminen metsäteollisuuden sivutuotteista, kuvaa Mickwitz.
Muutos tapahtui kuitenkin 2000-luvulla. Silloin alettiin tuoda esiin laajemmin bioenergian lähteitä ja käyttötarkoituksia.
– Bioenergiaa halutaan tuottaa monipuolisemmin. Esillä ovat jätteet, maatalous ja metsä monipuolisemmin, myös puun käyttö energiaksi. Jonkin verran kuvioon on tullut myös bioenergian tuonti ulkomailta.
Ilmastonmuutos nyt keskeinen argumentti
Tyypillistä 1970- ja 1980-luvuille oli, että pyrittiin energiaomavaraisuuteen. Öljyriippuvuudesta haluttiin eroon, kertoo Per Mickwitz.
– Nykyisin keskeisin argumentti on ilmastonmuutos. Sen rinnalla tärkeinä nähdään myös kotimaisuus, edullinen hinta energiavaltaiselle teollisuudelle ja maaseudun yrittäjyys.
Ennen bioenergiapolitiikka fokusoitui raaka-aineeseen ja sen kotimaisuuteen. Nyt näkökulma on laajempi. Se kattaa tasapuolisemmin raaka-ainetuotannon, raaka-aineen muuttamisen energiaksi ja energian käytön.
Bioenergian käyttö on Suomessa tuplaantunut vuodesta 1970, mutta sen osuus energian kokonaiskäytöstä on pysynyt silti 25 prosentissa.
– Bioenergiapolitiikka on siis toisaalta onnistunut erinomaisesti, toisaalta bioenergian osuus kokonaisenergian tuotannosta on jämähtänyt paikalleen.
Energiapolitiikkaan vaikutuksia ulkopuolelta
Suomen energiapolitiikka on Per Mickwitzin mukaan pysynyt itsenäisyyden ajan hyvin samanlaisena: halpaa energiaa teollisuudelle ja metsä keskeisessä roolissa. Samalla on kuitenkin tullut ulkopuolisia velvoitteita, jotka ovat muuttaneet Suomen tavoitteita. Näitä ovat esimerkiksi kansainvälinen ilmastopolitiikka ja Euroopan unioni.
– Perinteisesti energiapolitiikassa ovat tietyt toimijat olleet vahvoja. Politiikkaa on sanottu jopa elitistiseksi.
Keskeisessä roolissa ovat olleet TEM:n ja sitä edeltäneen kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosasto, valtiovarainministeriö ja nykyisin myös ympäristöministeriö.
– Näiden ministeriöiden virkamieseliitti ja toisaalta energiateollisuuden ja energiavaltaisen teollisuuden edustajat ovat olleet vahvoja toimijoita.
Nyt tilanne on Mickwitzin mukaan uusi. Osa vaikutuksista tuleekin entisen valtaeliitin ulkopuolelta. Pikkuhiljaa alkaa myös näkyä metsäteollisuuden rakennemuutos ja kriisi.
– Metsäteollisuudenkin piirissä puun käyttö energiaksi nähdään yhä tärkeämpänä. Se on kasvava bisnesalue, kun sellua ja paperia tuotetaan Suomessa jatkossa vähemmän.
– Kuvaavaa on, että Helsingin energia näkee puun energiakäytön lisäämisen mahdollisena, jos puun hinta on kohtuullinen ja saatavuus riittävää.
– Uutta on myös se, että ensimmäistä kertaa lähdetään siitä, ettei energiantarve välttämättä kasva.
– Jo hallituksen vuonna 2008 hyväksymän pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian mukaan energian kysynnän kasvu pysähtyisi vuoteen 2020 mennessä, ja kääntyisi sen jälkeen laskuun. Hallituksen tulevaisuusselonteossa käsitellään vielä monipuolisemmin mahdollisuuksia vähentää energian kulutusta, kertoo Per Mickwitz.
|
Metsämaasta vapautuu enemmän hiiltä kuin on arvioitu
Metsän maaperästä vapautuu Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan ilmaston lämmetessä huomattavasti enemmän hiilidioksidia kuin tähän asti on arvioitu.
– Jos lämpötila nousee tällä vuosisadalla arvioidut 5 astetta, metsämaasta vapautuu puolitoista kertaa enemmän hiiltä, kuin mitä esimerkiksi nykyisissä ilmastomalleissa oletetaan, kertoo tutkimusta vetänyt johtava tutkija Jari Liski Suomen ympäristökeskuksesta.
Tutkimuksen tulokset pitäisi Liskin mukaan ottaa metsien bioenergiatavoitteissa huomioon myös Suomessa. Tähän asti on arvioitu, että 70–80 prosentin metsän kasvun lisäys nykyisestä kompensoisi metsämaasta lämpenemisen myötä ilmakehään joutuvan hiilen. Metsän kasvun lisäys on luonnostaankin lämpenemisen vuoksi 60 prosenttia. Uuden tutkimuksen valossa kasvun lisäyksen pitäisi kuitenkin olla tuplat, tai jopa 120 prosenttia nykyisestä.
– Esimerkiksi kantojen ja hakkuutähteiden korjuun intensiivisyyden lisääminen ei ole ilmaston kannalta yksiselitteisen myönteistä. Niiden poltto vapauttaa hiilen heti ilmakehään. Jos ne hajoavat metsässä, ne päätyvät ilmakehään paljon hitaammin, kuvaa Jari Liski.
– Mutta tietysti pitää katsoa kokonaisuutta. Jos kannoista tehdyllä metsähakkeella korvataan fossiilista polttoainetta, voi kokonaisuus silti olla hiilidioksiditaseen kannalta positiivinen.
Suomessa kehitettiin uusi mittausmenetelmä
Metsämaasta ilmaston lämpenemisen myötä vapautuvan hiilidioksidin määrää on tutkittu paljon eri puolilla maailmaa. Miksi metsämaasta lämpenemisen myötä vapautuva hiilidioksidi on sitten tähän asti arvioitu reilusti alakanttiin?
– Se johtuu mittausmenetelmästä. Tutkimukset ovat kuvanneet vain nopeimmin hajoavia maaperän hiiliyhdisteitä, sanoo Jari Liski.
Kun karike tai muu orgaaninen aines päätyy metsämaahaan, mikrobit hajottavat siitä nopeasti suuren osan, ja sen osan hiilidioksidi päätyy ilmakehään nopeasti. Tämän hiilidioksidin määrän lisäyksen ovat vanhat menetelmät arvioineet. Osa orgaanisesta aineesta koostuu kuitenkin monimutkaisemmista yhdisteistä, jotka hajoavat hitaasti. Ne pysyvät maaperässä kymmeniä, jopa satoja vuosia. Juuri tämä osuus osoittautui uudessa tutkimuksessa herkäksi lämpötilan nousulle.
– Pitkäaikaisella, noin 1,5 vuotta kestäneellä koejärjestelyllä laboratoriossa, saimme mitattua myös maaperässä pidempään olleiden, monimutkaisempien orgaanisten yhdisteiden herkkyyden lämpötilan nousulle.
Oleellista oli, että maaperän eri-ikäisistä orgaanisista kerroksista lämpenemisen myötä vapautuva hiilidioksidi pystyttiin erottamaan toisistaan. Tässä käytettiin hyväksi orgaanisen aineen hiilen radioaktiivista isotooppia. Radioaktiivisuus vaihtelee orgaanisen hiilen iän mukaan.
Tutkimus tehtiin yhteistyössä Metsäntutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratorion kanssa.
Tutkimus julkaistiin kansainvälisessä tieteellisessä Ecology-lehdessä helmikuussa.
– Haemme tutkimukselle jatkorahoitusta, jotta voisimme selvittää, miten uudet tulokset voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi ilmastomallien maahiiliosiossa, kertoo Jari Liski.
|
Sivun alkuun
|