Ympäristöinnovaatiopaneeli
Ympäristöministeriö käynnisti vuoden 2009 alussa uuden yhteistyöfoorumin, ympäristöinnovaatiopaneelin, jonka toimikausi oli kaksi vuotta.
Ympäristöinnovaatiopaneelin tavoitteena oli löytää keinoja, joilla ympäristöpolitiikka voi aiempaa paremmin tukea ympäristöinnovaatioiden kehittämistä ja käyttöönottoa niin, että ympäristönsuojelun tavoitteet saavutetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti ja talouden vihreälle uudistumiselle luodaan edellytyksiä. Paneeli arvioi erityisesti ympäristöinnovaatioiden tarvetta, sääntelyn ja muiden ohjauskeinojen roolia ympäristöinnovaatioissa, kansallista ympäristöinnovaatiorahoitusta sekä EU-tason toimenpiteitä ympäristöinnovaatioiden edistämiseksi.
Ympäristöinnovaatiopaneelin toiminnan painopistealueiksi valittiin ilmastomuutoksen hillintä ja jätteiden hyötykäyttö, materiaalitehokkuus sekä jätteiden synnyn ehkäisy. Paneelin toimet suunnattiin näille alueille, mutta erityisesti materiaalitehokkuuden näkökulmaa painottaen.
Toimintansa tuloksena paneeli hyväksyi helmikuussa 2011 joukon yhteisiä suosituksia ekoinnovaatioiden edistämiseksi tulevia politiikkaohjelmia ja toimenpiteitä varten. Suositusten tavoitteena on tukea laaja-alaista pyrkimystä kohti aiempaa resurssitehokkaampaa ja vihreämpää taloutta.
Paneelissa ovat ympäristöministeriön lisäksi olleet edustettuina työ- ja elinkeinoministeriö, Tekes, Suomen ympäristökeskus, VTT, Helsingin kauppakorkeakoulu (Aalto yliopisto), Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Sitra, Teknologiateollisuus ry, CLEEN Oy, Ympäristöyritysten liitto ry, Metsäteollisuus ry, Lassila & Tikanoja Oyj, Outotec Oyj, St1 Oy, Vaisala Oyj, Winwind Oy, Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy sekä Green Net Finland ry. Paneeli kokoontui seitsemän kertaa toimikautensa aikana vuosina 2009-2010 sekä kerran alkuvuodesta 2011.
Ympäristöinnovaatiopaneelin tuki osaltaan Sitran CleanTech Finland -ohjelman toimeenpanoa sekä kansallisen innovaatiostrategian mukaisen kysyntälähtöisen innovaatiopolitiikan edistämistä.
Lisätietoja:
Ylitarkastaja Merja Saarnilehto, ympäristöministeriö,
puh. 0400 232 763, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
|