Valtakunnallinen vesienhoidon toteutusohjelma vuosille 2010 - 2015
|
AJANKOHTAISTA
Vesienhoidon toteutusohjelma vuosille 2010–2015 hyväksyttiin
Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen vesienhoidon valtakunnallisesta toteutusohjelmasta vuosille 2010-2015 vuoteen 2015 ulottuvien vesienhoitosuunnitelmien toteuttamiseksi.
Toteutusohjelma tarkentaa eri toimialojen toimenpiteitä vesien hyvän tilan saavuttamiseksi. Ohjelmassa määritellään myös toimenpiteiden vastuutahot ja aikataulut. Vesienhoidon alueellista toteutusta tarkennetaan edelleen tämän vuoden kuluessa.
|
Vesienhoitosuunnitelmien toteuttamiseksi on valmisteltu valtakunnallinen vesienhoidon toteutusohjelma.
Ohjelmassa kiinnitetään huomiota erityisesti valtakunnallisen tason ohjauskeinoihin ja toimenpiteisiin kuten lainsäädännön kehittämiseen, valtakunnallisten ohjelmien ja strategioiden valmistelemiseen sekä rahoitusjärjestelmiin.
Toteutusohjelman tavoitteena on myös sitouttaa ne valtakunnalliset toimijat, jotka käytännössä edistävät ja rahoittavat vesienhoitoa. Toteutusohjelmassa tarkennetaan eri toimialojen toteutuksen aikatauluja ja niistä vastaavia tahoja.
Vesien hyvää tilaa edistäviä toimenpiteitä ovat esimerkiksi
- yhdyskuntien siirtoviemärihankkeet,
- maatalouden ravinteiden hallinnan parantaminen,
- suojavyöhykkeiden ja kosteikkojen perustaminen,
- vesien kunnostushankkeet,
- uusien vesiensuojelumenetelmien kehittäminen metsätalouden ja turvetuotannon haittojen vähentämiseksi sekä
- pohjavesien suojelusuunnitelmat ja ihmistoiminnasta (mm. liikenteestä, pilaantuneista maa-alueista tai maa-aineisten otosta) aiheutuneiden riskien vähentäminen.
Toimenpiteet ja niiden määrä vaihtelee eri vesienhoitoalueilla vesien tilasta ja ominaispiirteistä riippuen.
Ohjelma valmisteltiin yhteistyössä
Toteutusohjelma valmisteltiin ympäristöministeriön johdolla laajassa vuorovaikutuksessa eri hallinnonalojen ja sidosryhmien kanssa. Toteutusohjelmaa käsiteltiin vesienhoidon alueellisissa yhteistyöryhmissä. Toteutusohjelmassa esitetään myös hallinnonalojen yhteisiä kärkihankkeita, joilla tuetaan vesienhoidon tehokasta toteutusta.
Alueellinen toteutus
Vesienhoidon alueellista toteutusta tarkennetaan edelleen tämän vuoden aikana. Toimenpideohjelmissa esitettyjen toimien toteutuksen vastuista ja aikatauluista sovitaan vesienhoidon alueellisissa yhteistyöryhmissä.
|