Itämeren suojelu
| |
|
 |
|
Itämeri on erityisen altis meriliikenteen
aiheuttamille haitoille. © Tapio Heikkilä
|
Itämerta suojellaan sekä kansallisin että kansainvälisin toimin. Suomen omat toimet vaikuttavat pääasiassa rannikkovesien tilaan. Kansainvälisellä yhteistyöllä suojellaan avomerta. Itämeren suojeluohjelma ja toimenpideohjelma
Valtioneuvoston teki 2002 periaatepäätöksen toimista Itämeren suojelemiseksi eli Suomen Itämeren suojeluohjelman. Suojeluohjelman tavoitteena on muun muassa vähentää Itämeren rehevöitymistä sekä parantaa Itämeren luonnon ja vesialueiden tilaa. Öljy- ja kemikaalikuljetusten sekä vaarallisten aineiden aiheuttamia riskejä ja haittoja on vähennettävä sekä meri- ja rannikkoluonnon monimuotoisuutta säilytettävä.
Ohjelmassa nimetään yli 30 keinoa tavoitteiden saavuttamiseksi. Päätös edellyttää toimia seuraavien 10-15 vuoden aikana sekä Suomessa että sen lähialueilla.
Lisäksi ympäristöministeriö hyväksyi kesäkuussa 2005 Itämeren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelman, jolla toteutetaan Suomen Itämeren suojeluohjelmaa. Myös valtioneuvoston periaatepäätöksellä vuonna 2006 hyväksytty Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 tukee Itämeren suojeluohjelman tavoitteita. EU:n Itämeren alueen strategia
Euroopan unionin Itämeren alueen strategia ja toimintasuunnitelma hyväksyttiin Eurooppa-neuvostossa vuonna 2009. Toimintasuunnitelmassa on neljä pilaria ja 15 prioriteettialaa. Ympäristöministeriö koordinoi kanssa prioriteetialaa 1, rehevöitymisen vastaisia toimia.
Lisäksi Euroopan unioni valmistelee Euroopan meristrategiaa. Meristrategiadirektiivi tuli voimaan heinäkuussa 2008. Helsingin sopimus
Itämeren merellisen ympäristön suojelusopimus eli ns. Helsingin sopimus astui voimaan 1980 ja uudistettu sopimus vuonna 2000. Itämeren rantavaltioiden allekirjoittama sopimus velvoittaa vähentämään kuormitusta kaikista päästölähteistä, suojelemaan meriluontoa ja säilyttämään lajien monimuotoisuutta.
Sopimuksella on perustettu Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio (HELCOM), jonka päätehtävä on seurata ja kehittää sopimuksen velvoitteita.
HELCOM:n Itämeren suojelun toimintaohjelma (Baltic Sea Action Plan) hyväksyttiin marraskuussa 2007. Merenkulun kansainvälinen ympäristönsuojelu
Itämeren alueen liikenne on viime vuosina kasvanut voimakkaasti. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO antaa aluksia ja niiden liikennöintiä koskevia, ympäristöturvallisuutta lisääviä ja päästöjä vähentäviä kansainvälisesti sitovia määräyksiä. Itämerellä on voimassa mm. rikkipäästöjä, kiinteitä jätteitä ja öljyjätteitä koskevia erityismääräyksiä.
IMO nimesi huhtikuussa 2004 Itämeren erityisen herkäksi merialueeksi (Particularly Sensitive Sea Area, PSSA). PSSA-aseman voivat saada alueet, jotka ovat erityisen alttiita meriliikenteen aiheuttamille riskeille ja muille haitoille.
Suomi on vuosia tehnyt lähialueyhteistyötä Venäjän kanssa. Hankkeilla on muun muassa parannettu yhdyskuntajätevesien puhdistusta.
|