Ympäristökeskukselta EU-rahaa ympäristötiedon lisäämiseksi keskisuomalaisissa pk-yrityksissä
Keski-Suomen ympäristökeskus on myöntänyt EU-rahoitusta keskisuomalaisten pk-yritysten ympäristötietoisuutta ja –osaamista edistävään hankkeeseen. Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n saama avustus on yhteensä 37 840 euroa, mikä on 48 %
hankkeen kokonaiskustannuksista. Hanke kuuluu Keski-Suomen tavoite 2-ohjelmaan ja se on hyväksytty Keski-Suomen yhteistyöasiakirjassa 2004. Rahoitus on myönnetty Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) kautta tulevasta määrärahasta sekä ympäristöministeriön
kansallisesta rahoitusosuudesta. Hanke on kaksivuotinen.
Hankkeen tavoitteena on löytää uusia keinoja yrittäjien ympäristöosaamisen lisäämiseksi. Tähtäimessä on ympäristönsuojelun tason nosto ja tiedon lisääminen pk-sektorilla. Hankkeen puitteissa yrityksiä ja niiden henkilökuntaa kannustetaan
ympäristövastuulliseen ja omaehtoiseen kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan. Hanke edistää yritysten ja ympäristöviranomaisten yhteistoimintaa ja vuorovaikutusta. Tavoitteena on myös edistää ympäristöjärjestelmien käyttöönottoa pk-yrityksissä sekä
kehittää standardoituja ympäristöjärjestelmiä kevyempi ympäristödiplomi pienille yrityksille.
Kyseinen Ympäristöaskeleet -hanke toteutetaan järjestämällä koulutuksia kolmitasoisen toimenpidemallin mukaan, joista kukin yritys voi valita itselleen parhaiten sopivan tason. 1- tasolla painopiste on yritysten ympäristötietoisuuden lisäämisessä
siten, että yritys tunnistaisi ympäristölainsäädännön asettamat vaatimukset ja oman toiminnan ympäristövaikutukset. 2-tasolla painopiste on ympäristödiplomin kehittämisessä ja yritysten kouluttamisessa toimimaan sen mukaisesti. 3-tasolla yritykselle
annetaan koulutusta standardin mukaisen ympäristöjärjestelmän rakentamisesta. Ympäristödiplomin ja ympäristöjärjestelmien kantavana ideana on, että yritykset tunnistavat ympäristönäkökohtansa ja sitoutuvat ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen.
Alkuvaiheessa hankkeessa on mukana graafisen ja viestintäalan yrityksiä, joille seuraava koulutus ympäristöjärjestelmän rakentamisesta ja ympäristölainsäädännöstä pidetään 5.5. Parhaillaan kartoitetaan metallialan yritysten sekä matkailualan yritysten
kiinnostusta ja tarpeita ympäristökoulutuksille. Myös muilta toimialoilta kiinnostuneita yrityksiä otetaan hankkeeseen mukaan.
Ympäristöaskeleet –hankkeen koordinaattorina toimii KTM Lotta Kiviaho. (etunimi.sukunimi@jykes.fi, 040 5770287). Hankkeen ohjausryhmään kuuluvat Elina Linnove ja Hannele Yli-Kauppila (Keski-Suomen ympäristökeskus), Johanna Niinikoski (Jykes
Oy), Jouko Kahilainen /Hannu Korhonen (Keski-Suomen liitto), Leena Kela (JAO), Eija Lauri( Sisäsuomi), Jorma Onkinen (K-S Lehtipaino) sekä Hanna-Leena Pesonen (Jyväskylän yliopisto).
Tiedustelut:
Keski-Suomen ympäristökeskus:
Ylitarkastaja Hannele Yli-Kauppila, puh. (014) 697 118
Ympäristölakimies Elina Linnove, puh. (014) 697 256
|