Ympäristöluvan päätöksenteko
Lupaviranomainen ryhtyy valmistelemaan päätöstä, kun asiasta on saatu riittävästi tietoa ja siitä on tiedotettu.
Päätöksenteko tapahtuu esittelijän päätösesityksen pohjalta istunnossa, jossa tavallisesti kolme henkilöä ratkaisee asian. Asian laadun tai laajuuden takia ratkaisijoita voi olla myös neljä. Asian esittelijää ja ratkaisijoita valittaessa otetaan huomioon, että heillä on juuri kysymyksessä olevan asian vaatimaa asiantuntemusta.
Ratkaisu tehdään sen perusteella, mitä asiaan sovellettavassa lainsäädännössä on säädetty. Esimerkiksi ympäristönsuojelulain mukaan luvan myöntäminen edellyttää, ettei toiminnasta aiheudu terveyshaittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Jos näitä haittoja ei voida estää, ei lupaa myönnetä.
Päätöksestä laaditaan kirjallinen asiakirja. Siinä selostetaan asiaa ja osapuolten vaatimuksia. Ratkaisun lisäksi esitetään perusteet, joilla siihen on päädytty. Kun hankkeelle myönnetään lupa, annetaan samalla määräykset, joiden mukaan hanke on toteutettava.
Päätökseen liitetään valitusosoitus, josta selviää, miten päätöksestä voi valittaa, ellei ole siihen tyytyväinen. Valitusaikaa, joka on yleensä 30 päivää, pitää noudattaa.
Päätös on julkinen asiakirja. Siitä voi jäljennösmaksua vastaan tilata jäljennöksiä sen viraston kirjaamosta, joka päätöksen on tehnyt. Päätöksiä voi myös hakea luettavaksi internetin kautta hakusivulta.
|