|
TIEDOTTEITA
Parhaan maisemahankkeen tittelistä kisaa 12 hakijaa (3.9.2010)
| |
 |
|
Hämeenkyrö voitti vuonna 2008 kilpailun
Suomen parhaasta maisemahankkeesta.
Kuva: Tapio Heikkilä
|
Suomen paras maisemahanke -kilpailuun saapui määräajassa 12 ehdotusta. Ympäristöministeriön järjestämä kilpailu käydään nyt toista kertaa. Voittanut hanke lähetetään ehdolle Euroopan neuvoston maisemapalkinnon saajaksi.
Hallitus esittää asumisoikeusasumisen pelisääntöihin selkeytyksiä (2.9.2010)
Hallitus esittää asumisoikeusjärjestelmään useita pieniä muutoksia, joiden tarkoituksena on selkeyttää järjestelmää ja parantaa sen avoimuutta. Asumisoikeusasunnoista annettua lakia ehdotetaan muutettavan siten, että asukkaat pystyvät vastedes valvomaan kustannuksia paremmin ja voivat myös vaikuttaa vastikkeeseensa säästämällä hoitokuluissa. Myös viranomaisten valtuuksia valvoa asumisoikeusjärjestelmän tarkoituksenmukaista toteutumista vahvistetaan.
Metsäyhtiö Tornatorilta yli 70 hehtaaria METSO-suojeluun Etelä-Karjalan Ruokolahdella (YM ja Tornator Oy 2.9.2010)
Tornator Oy perustaa metsien monimuotoisuutta turvaavaan METSO-ohjelman mukaisen yksityisen suojelualueen Ruokolahdelle Viitalammin alueelle. Suojeltava alue on pinta-alaltaan 73 hehtaaria. Alue on runsaspuustoinen, sisältäen monipuolisen metsälajiston sekä merkittävästi Asta-myrskyn kaatamaa järeää puustoa. Perustettava suojelualue tullaan jättämään pysyvästi metsätaloustoimien ulkopuolelle, ja sen annetaan kehittyä pikkuhiljaa kohti luonnontilaisuutta.
Ympäristöministeriö rahoittaa kuntien METSO-kohteiden kartoitusta (31.8.2010)
Vammaisilla ihmisillä on oikeus yksilölliseen asumiseen ja elämään (STM ja YM 30.8.2010)
Lisää tiedotteita
|