Järvien vedenlaadun vertailu
Väri
Veden väri voi johtua siihen liuenneista aineista tai siinä esiintyvästä kiintoaineesta. Liuenneiden aineiden väri on luonnonvesissä tavallisesti humusaineiden aiheuttama voimakkuudeltaan vaihteleva kellanruskea. Humusyhdisteet ovat happamia, hitaasti hajoavia orgaanisia yhdisteitä. Maanpinnan käsittely, metsä- ja suo-ojitukset lisäävät humuksen huuhtoutumista. Suomen vesistöt ovat usein luontaisesti humuksen kellanruskeiksi värjäämiä ja lievästi happamia. Myös suuri rautapitoisuus voi joskus aiheuttaa veteen kellertävänruskean värin, tyypillisimmin pohjanläheisissä näytteissä. Vesien yleisessä käyttökelpoisuusluokituksessa lievästi humuspitoisen veden väri on alle 50 mg/l Pt. Luonnontilaisissa humusvesissä väri voi olla jopa 200 mg/l Pl.
Väri
|
 |
|
|
|
Pintaveden keskimääräinen väri vuosina 1990-2004 talviaikaisista havainnoista laskettuna
|
|
Sameus
Veden sameus johtuu savesta, raudasta, kolloidisista yhdisteistä tai runsaasta levämäärästä. Sameuden mittaukseen käytetään yleisimmin valonsironnan mittaamista eli nefelometriaa. Sameus ilmoitetaan FTU-yksikköinä (Formazin Turbidity Units). Käyttökelpoisuusluokituksen mukaan veden sameuden ollessa yli 1,5 FTU luokka voi alentua erinomaisesta hyväksi.
Sameus
|
 |
|
|
|
Pintaveden keskimääräinen sameus vuosina 1990-2004 talviaikaisista havainnoista laskettuna, jolloin levämassa ei ole samentamassa vesiä. Näin saadaan verrattua järvien valuma-alueen ominaisuuksista johtuvaa sameutta. Sääskjärvi ja Tuusulanjärvi sijaitsevat savikkoalueilla.
|
|
Näkösyvyys
Suomen pintavesissä, erityisesti järvissä ja rannikkovesissä, näkösyvyys on yksi mitatuimmista suureista. Sen vaihtelu riippuu mm. veden humuksen, savipartikkeleiden ja levien määrästä. Vähäravinteisissa vesissä näkösyvyys voi olla jopa yli 10 metriä ja sameissa sekä voimakkaasti humuksen värjäämissä vesissä selvästi alle metrin. Käyttökelpoisuusluokituksen mukaan eriomaisen veden näkösyvyys on yli 2,5 metriä ja hyvään luokkaan kuuluvan veden 1-2,5 metriä.
Näkösyvyys heijastaa valaistun vesikerroksen paksuutta, jolla on oleellinen merkitys levien ja vesikasvien lajistoon ja määrään. Näkösyvyys vaihtelee järvissä eri vuodenaikoina ollen alhaisimmillaan runsaimman levätuotannon ja sameiden valumavesien esiintymisen aikaan. Näkösyvyys voi muuttua paitsi rehevöitymisen seurauksena, myös mm. maanmuokkauksen aiheuttamien lisääntyneiden orgaanisen ja epäorgaanisen aineksen huuhtoutumisen seurauksena.
Näkösyvyys
|
 |
|
|
|
Keskimääräinen näkösyvyys vuosina 1990-2004 kesällä. Suurin näkösyvyys löytyy kirkasvetisestä ja vähäravinteisesta Inarista ja alhaisin näkösyvyys savisameista, humuspitoisista ja rehevistä Tuusulanjärvestä ja Sääskjärvestä.
|
|
Ravinteet
Ravinteiden aiheuttama rehevöityminen on yksi merkittävimmistä vesiemme ekologista tilaa muuttavista tekijöistä. Ravinnepitoisuuksien avulla voidaan karkeasti arvioida rehevöitymistä ja sen sekundäärisiä vaikutuksia vesieliöille. Ravinneolot vaikuttavat levätuotannon ja -lajiston ohella myös vesikasvien ja päällyslevien sekä epäsuorasti pohjaeläimistön ja kalaston lajikoostumukseen ja runsauteen. Rehevöityminen ilmenee tuotannon lisääntymisenä.
Suomen sisävesissä fosfori on yleisin järvien levätuotantoa rajoittava tekijä. Typellä on merkitystä levätuotannon säätelijänä eräissä pitkälle rehevöityneissä vesissä. Myös voimakkaasti humuspitoiset vedet saattavat olla jossain määrin typpirajoitteisia, ainakin ajoittain.
Kokonaisfosforilla tarkoitetaan veden sisältämää epäorgaanista ja orgaaniseen aineeseen sitoutunutta fosforia. Käyttökelpoisuusluokituksen mukaan erinomaiseen luokkaan kuuluvan järviveden kokonaisfosforipitoisuuden tulee olla alle 12 µg/l ja hyvään luokkaan kuuluvan järven alle 30 µg/l. OECD:n luokituksen mukaan rehevän järven kokonaispitoisuus ylittää 35 µg/l.
Kokonaisforsfori
|
 |
|
|
|
Pintaveden keskimääräinen kokonaisfosforipitoisuus vuosina 1990-2004 kesän havainnoista laskettuna.
|
|
Kokonaistyppi ilmaisee orgaanisen ja epäorgaanisen typen kokonaispitoisuutta. Typpeä esiintyy vesissä monissa eri muodoissa: liuenneena molekulaarisena typpenä, helposti hajoavina eloperäisinä yhdisteinä tai hitaasti hajoavia humusyhdisteinä sekä epäorgaanisina yhdisteinä kuten ammoniumina, nitriittinä ja nitraattina.
Kokonaistyppi
|
 |
|
|
|
Pintaveden keskimääräinen kokonaistyppipitoisuus vuosina 1990-2004 kesän havainnoista laskettuna. Syvässä Pääjärvessä typpeä tulee valuma-alueelta runsaasti fosforiin nähden, eikä sitä poistu ilmakehään kuten matalissa järvissä.
|
|
a-klorofylli
Veden a-klorofylli-pitoisuus kuvaa kasviplanktonin kokonaismäärää eli biomassaa. Kasviplanktonin lajikoostumus vaikuttaa siihen, kuinka hyvän arvion klorofyllipitoisuus antaa biomassasta. Esimerkiksi uimareita haittaavan Gonyostomum-limalevän osuus kasviplanktonista on usein huomattava humusjärvissä. Tämä levä sisältää runsaasti a-klorofyllia.
Käyttökelpoisuusluokituksessa erinomaiseksi luokitellussa järvessä klorofylliä on alle 4 µg/l ja hyvässä alle 10 µg/l. OECD:n luokituksessa rehevässä järvessä on klorofylliä yli 8 µg/l.
a-klorofylli
|
 |
|
|
|
Pintaveden keskimääräinen a-klorofylli-pitoisuus vuosina 1990-2004 kesän havainnoista laskettuna. Tuusulanjärven ja Sääskjärven pitoisuudet ovat huomattavan korkeita ja kuvaavat hyvin reheviä oloja. Inari on puolestaan esimerkki olosuhteista, joissa on hyvin pienen levätuotanto.
|
|
|