Ympäristöriskit ja -vahingot
Ympäristöriskien hallinta varmistaa, että toiminta jatkuu häiriöittä, toiminnan laatu pysyy hyvänä eikä ympäristölle koidu haittaa. Ympäristöriskien hallinta kiinnostaa myös rahoittajaa, luotonantajaa sekä sijoittajia.
Ympäristöriskien hallinta
| |
|
 |
|
Säiliöjunan onnettomuudessa maahan päässyttä öljyä kerätään.
© Jouko Pirttijärvi
|
| |
Riskejä voivat aiheuttaa haitallisten aineiden virheellinen käsittely ja tekniset häiriöt. Äkilliset päästöt ilmaan, maaperään, vesistöön tai pohjaveteen voivat saada aikaan vakavia vaaratilanteita asukkaille ja ympäristölle.
Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) selvityksen mukaan ympäristövahingon riski on suurin teollisuudessa, liikenteessä ja kunnallisilla jätevedenpuhdistamoilla - öljyvahingot on jätetty selvityksen ulkopuolelle. Vuosina 2000-2005 eniten tapauksia ja suurimman osan kustannuksista aiheuttivat teollisuuden kemikaalit. Suurin osa vahinkotapauksista kohdistui ensisijaisesti maaperään.
Organisaatio voi vähentää ympäristöriskejään tunnistamalla riskialueensa, ohjeistamalla niiden seurannan ja varautumalla erilaisiin häiriö- ja onnettomuustilanteisiin. Ympäristöjohtamisessa käytettävät EMAS- ja ISO 14001 -järjestelmät ovat hyviä apuvälineitä ympäristöasioiden kokonaistarkasteluun. Riskianalyysit soveltuvat yksittäisten laitos- tai toimintokohteiden ympäristöriskien tunnistamiseen ja päästöriskien arviointiin.
Yrityksille ja viranomaisille on kehitetty yhteisiä pelisääntöjä teollisuuslaitosten häiriöpäästöjen ympäristöriskien arviointiin ja ennaltaehkäisyyn. SYKE ja VTT ovat laatineet ns. YMPÄRI-suositukset hyvän ympäristöriskianalyysin sisällöstä ja terminologiasta mukaan lukien riskianalyysin tekemiseen tarvittavat työkalut – tarkistuslistan sekä riskien seuraus- ja arvottamismatriisit. Jatkohankkeen yhteydessä YMPÄRI-suosituksia testattiin teollisuuslaitosten kanssa. Tuloksena syntyivät päivitetyt työkalut. YMPÄRI-suositukset ja muut hankkeen tulokset ja työkalut löytyvät Häiriöpäästöjen ympäristöriskianalyysi -linkistä.
Geenitekniikan käyttö edellyttää aina etukäteen tehtävää ympäristö- ja terveysriskien arviointia.
Yritysten ja yhteisöjen velvoitteet
Yrityksillä ja yhteisöillä on erityinen velvollisuus olla selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista. Aiheuttaja on vastuussa aiheuttamastaan ympäristövahingosta ja rikosvastuussa ympäristön suojelemiseksi annettujen velvoitteiden rikkomisesta.
Ympäristövahinkolaki ja -vakuutus
Ympäristövahinkojen korvaamista sääntelee ympäristövahinkolaki. Ympäristövahinkovakuutus varmistaa, että menetykset korvataan silloin, kun vahingon aiheuttaja on tuntematon, vakuuttamaton tai maksukyvytön.
|