Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuus
Maatalousympäristön erityispiirteitä ovat viljeltyjen peltojen lisäksi erilaiset avoimet ja puoliavoimet elinympäristöt, jotka ovat muotoutuneet muista luonnonalueista poikkeaviksi perinteisten maankäyttötapojen, lähinnä laidunnuksen ja niiton, myötä. Maatalousalueilla viihtyy runsas eliölajisto - jopa neljännes Suomen luonnonvaraisista lajeista elää ensisijaisesti maatalousympäristössä.
|
 |
|
Maatalouden muovaamaa maisemaa Keski-Suomessa. Peltolohkojen väliset ojat ja peltotiet pientareineen, pelloilla sijaitsevat yksittäispuut ja puusaarekkeet sekä erilaiset reunavyöhykkeet tuovat maisemarakenteeseen vaihtelua ja pienipiirteisyyttä, joka vaikuttaa alueen luonnon monimuotoisuuteen. Kuva: Ilona Helle
|
Yleisesti maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavat maisemarakenne, alueella harjoitettu maatalous, sen eri tuotantosuunnat ja viljelymenetelmät, sekä peltojen lomassa ja ympärillä olevat luonnonalueet. Keskisuomalainen maatalousmaisema on suurimmaksi osaksi pienipiirteistä ja luonnonarvoiltaan rikasta. Metsien ja vesien maakunnassa peltoalueet ovat tärkeitä tekijöitä maiseman ja luonnon monimuotoisuuden kannalta.
Maatalouden tehostumisen ja rakennemuutosten myötä myös keskisuomalainen maalaismaisema on muuttunut yksipuolisemmaksi ja maatalousalueiden luonnon monimuotoisuus on vähentynyt. Viljelykset ovat suurentuneet ja samanaikaisesti muun muassa pientareet ja metsäsaarekkeet viljelysten keskellä ovat pienentyneet. Etenkin karjatalouden väheneminen ja eläinten siirtyminen peltolaitumille on vaikuttanut negatiivisesti maatalousympäristön eliöstöön. Luonnonniityt ja -laitumet ovat monissa tapauksissa jääneet pensoittumaan ja metsittymään. Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden säilyminen edellyttääkin jatkuvaa ihmistoimintaa ja monimuotoisuuden kannalta tärkeiden kohteiden hoitoa. Parhaita hoitomuotoja monimuotoisuuden säilyttämiseksi ovat laidunnus, niitto ja raivaus. Perinnebiotoopit - maatalousalueiden monimuotoisuuskeskittymät
Perinteisen maatalouden synnyttämät perinnebiotoopit ovat luontotyyppejä, jotka ovat lajirikkaudeltaan vertaansa vailla. Keski-Suomessa tavattavia perinnebiotooppityypejä ovat erilaiset niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Näille on muodostunut pitkäaikaisen niiton tai laidunnuksen tuloksena omaleimainen kasvi- ja hyönteislajisto. Lisätietoa Keski-Suomen perinnebiotoopeista sekä niiden tilasta saat sivun oikean laidan linkin kautta. Peltojen metsäsaarekkeet ja reunavyöhykkeet
Maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuteen kuuluu perinnebiotooppien lisäksi runsaasti myös muita varsinaisten peltojen ulkopuolisia alueita. Peltojen keskellä sijaitsevat metsäsaarekkeet ja peltojen reunavyöhykkeet tuovat vaihtelua viljelymaisemaan. Niiden kasvilajisto on usein monipuolista ja ne tarjoavat suoja-, ruokailu- ja pesimispaikkoja eläimille. Varsinkin linnut hyötyvät reunavyöhykkeistä ja saarekkeista. Lämpimät, etelänpuoleiset peltojen reunavyöhykkeet ovat usein myös niittykasvien kasvupaikkoja. Avointen viljelysten ja metsän väliin jäävällä vaihtelevalla, lajistoltaan monipuolisella reunavyöhykkeellä onkin enemmän lajeja kuin yksin metsässä tai pellolla.
| |
|
 |
|
Monimuotoisen reunavyöhykkeen tai saarekkeen puusto on monilajista ja eri-ikäistä. (Kinnula) Kuva: Santtu Kareksela
|
| |
|
 |
|
|
|
Puoliavoimella reunavyöhykkeellä kasvaa runsaasti niittykasveja ja valoa vaativaa katajaa. (Kuhmoinen) Kuva: Ilona Helle
|
|
Pientareet
Peltojen- ja peltoteiden runsaskukkaisten pientareiden merkitys niittykasvien kasvupaikkana on korostunut perinnebiotooppien vähenemisen myötä. Etenkin kuivien pientareiden kasvilajisto voi olla hyvin monipuolinen. Pientareiden mesikasvillisuus taas elättää runsaan hyönteislajiston, joista näyttävimpiä edustajia ovat lukuisat päiväperhoset. Pientareista hyötyvät myös monet pikkunisäkkäät ja linnut.
Maisemaa halkovat avo-ojat ja muut vesiuomat pientareineen ovat elinympäristöjä, jotka toimivat ekologisina käytävinä eläimille ja kasveille. Ekologiset käytävät turvaavat eliöiden kulku- ja leviämisväylät muuten avoimessa ja yksipuolisessa viljelymaisemassa. Avo-ojia voidaan pitää peltoaukioiden monimuotoisuussaarekkeina. Piennarkasvillisuus tarjoaa suoja-, pesimä- ja ruokailupaikkoja monille nisäkkäille, linnuille ja hyönteisille.
| |
|
 |
|
Vesiuomat pientareineen toimivat avoimessa peltoympäristössä ekologisina käytävinä. (Jämsä) Kuva: Ilona Helle
|
| |
|
 |
|
|
|
Teiden ja peltojen pientareilla voi esiintyä monipuolista niittykasvillisuutta. (Kinnula) Kuva: Santtu Kareksela
|
|
Kosteikot
| |
|
 |
|
Maatalousalueiden kosteikot ovat usein pieniä lampia tai allikoita. (Jämsä) Kuva: Ilona Helle
|
| |
Kosteikot ovat elinympäristöjä, jotka lisäävät omalta osaltaan maatalousalueiden luonnon monimuotoisuutta. Ne ovat usein tärkeitä linnuston kannalta ja voivat toimia eläinten suoja-, ruokailu- ja pesimispaikkoina. Maatalousalueilla kosteikkoja on mm. ojien yhtymäkohdissa, rantavyöhykkeillä ja peltojen painanteissa. Kosteikoille tunnusomaista on alueen pysyminen veden vallassa ainakin osan vuotta ja yleisesti kosteat olosuhteet. Alueille tunnusomaista on myös kosteille paikoille tyypillinen kasvillisuus, esimerkiksi eri sara- ja vihvilälajit. Tärkeitä lintujen levähdys- ja ruokailualueita ovat kosteikkojen lisäksi keväisin veden alle jäävät tulvapellot. Muita luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä kohteita
| |
|
 |
|
Vanhat ladot ympäristöineen lisäävät maatalousalueiden luonnon monimuotoisuutta. (Jämsä) Kuva: Ilona Helle
|
| |
Muita maatalousympäristön luonnon monimuotoisuuskohteita ovat esimerkiksi vanhat ladot ja muut perinteiseen maatalouteen liittyvät rakennukset ympäristöineen sekä kiviaidat ja puukujanteet pientareineen. Puukujanteiden vanha puusto tarjoaa elinympäristön lahottajaeliöstölle, mm. useille hyönteisille, sienille, kääville, sammalille ja jäkälille. Vanhojen rakennusten ympäristön puusto voi myös olla monipuolista ja kenttäkerroksen kasvillisuudessa esiintyä niittylajeja. Harmaantuneita hirsirakenteita hyödyntävät monet hyönteiset ravinto- ja pesimispaikkoinaan. Näillä kohteilla on luonnon monimuotoisuuden lisäksi usein myös kulttuurihistoriallista ja maisemallista merkitystä.
Monimuotoisuuden kannalta tärkeitä kohteita ovat myös paahdeympäristöt, joilla on suuri merkitys näillä viihtyville harvinaisille ja uhanalaisille lajeille, etenkin hyönteisille ja putkilokasveille. Paahdealueiden erityispiirteitä ovat mm. avoimuus, kuivuus, hiekkainen tai moreeninen pohjamaa, osin rikkonainen maanpinta sekä sijainti aurinkoisilla etelä- ja länsirinteillä tai kallioalueilla. Maatalousalueilla paahdeympäristöjä voi löytyä esimerkiksi niityiltä, kedoilta, latojen ympäryksistä, pientareilta ja joutomailta. Esitteitä
Oma maa mansikka - neuvoja kasvien tunnistamiseksi ja auttamiseksi.pdf (1627 Kt) (BirdLife)
Viljelmien siipiveikot - neuvoja lintujen tunnistamiseksi ja auttamiseksi.pdf (1720 Kt) (BirdLife) Lisätietoja
Ylitarkastaja Liisa Horppila-Jämsä, Keski-Suomen ELY-keskus, puh. 040 555 8925, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi [liisa horppila-jamsa]
|