Tekopohjaveden muodostaminen
Tekopohjaveden muodostamisen suoria menetelmiä ovat allasimeytys, sadetus, kanavaimeytys, ojaimeytys ja kaivoimeytys. Näissä menetelmissä raakavesilähteenä käytettävä vesistö (järvi tai joki) voi sijaita kymmenien kilometrien päässä imeytysalueesta, ja joissakin tapauksissa pintavesi esikäsitellään ennen imeytystä .
Rantaimeytys on epäsuora menetelmä muodostaa tekopohjavettä. Joidenkin kirjallisuuslähteiden ja tilastojen mukaan rantaimeytettyä vettä ei luokitella tekopohjavedeksi. Tekopohjaveden muodostamisesta puhuttaessa on syytä aina täsmentää, tarkoitetaanko pelkästään suoria imeytysmenetelmiä vai käsitelläänkö myös rantaimeytystä. Allasimeytys
Allasimeytystä käytettäessä rakennetaan useita altaita/ allasimeytysalueita, jotta mahdollisen tukkeutumisen ja puhdistuksen aikana ei imeytystä tarvitse kokonaan keskeyttää. Altaan pohja peitetään noin 50 cm paksulla suodatinhiekkakerroksella. Vesi johdetaan altaisiin ilmastamalla siten, että happipitoisuus vedessä on mahdollisimman korkea. Joillakin laitoksilla pyritään ehkäisemään leväkasvustojen aiheuttama tukkeutuminen joko peittämällä allasrakenne tai antamalla vesipinnan aika ajoin laskea ja altaan pohjan kuivua.
Allasimeytyksestä on monissa maissa vuosikymmenien kokemus. Suomessa se on ollut käytössä 1970-luvun alusta lähtien
| Edut |
Haitat |
| imeytystä helppo säädellä |
allasrakenteet rikkovat luonnontilaista maastoa |
| altaat helppo puhdistaa |
aidatut allasimeytysalueet rajoittavat ja heikentävät alueen virkistyskäyttöä |
Sadetus
Sadetuksessa pintavesi johdetaan luonnontilaiselle imeytysalueelle siirreltävän sadetusputkiston tai sadettimen kautta. Vesi ilmastuu tehokkaasti suihkutessaan rei'itetyn putkiston läpi. Yleensä käytettävissä on useita sadetusalueita, ja sadetus kullakin sadetusalueella toteutetaan jaksoittain (esim. vuosi sadetusta, vuosi taukoa).
Sadetusimeytys on käytössä lähinnä vain Suomessa. Myös Ruotsissa, missä on samankaltaiset hydrogeologiset ja ilmastolliset olosuhteet, on kokeiltu sen käyttöä. Sadetus otettiin Suomessa laajemmin käyttöön 1990-luvulla.
| Edut |
Haitat |
| imeytysalueen käyttöönotto ei edellytä kaivutyötä eikä maiseman muokkausta |
pitkäaikainen sadetus aiheuttaa kasvillisuuden muutoksia ja pintakerroksen liettymistä, minkä seurauksena imeytyminen saattaa heikentyä ja pintaeroosio lisääntyä |
| jaksottainen imeytys ja imeytysalueiden vaihtaminen helppo toteuttaa |
kuivan harjumaaston vettyminen ja maisemalliset muutokset |
Kanava- ja ojaimeytys
Kanava- ja ojaimeytys poikkeavat allasimeytyksestä imeytysrakenteiden muodon osalta; niissä pyritään myötäilemään maaperän pinnanmuotoja, hyödynnetään luonnonmukaisia uomia tai rakennetaan haaroittuva ojasto, johon imeytettävä vesi johdetaan. Veden virtaamisnopeus kanavassa tai ojastossa pitää säätää esteillä ja maaperän kaltevuuksien valinnalla siten, että uoman pohjalle ei sedimentoidu tukkivaa lietettä. Imeytetyn veden keruuseen käytettävät vedenottokaivot sijoitetaan ojaston kanssa vuorotellen ja rinnakkain.
Suomessa kanava-ja ojaimeytysmenetelmät eivät ole käytössä, mutta esim. Hollannissa ja Saksassa ne ovat joillakin alueilla osoittautuneet toimiviksi ratkaisuiksi.
| Edut |
Haitat |
| imeytysrakenteet sulautuvat ympäröivään maastoon paremmin kuin rakennetut altaat |
tarvittavan imeytyskapasiteetin saavuttamiseksi voidaan tarvita laajat imeytysalueet |
Kaivoimeytys
Pintaveden injektointi syvempiin maakerroksiin eli kaivoimeytys soveltuu alueille, joissa pohjavedenpinnan yläpuolella on paksut, vettä huonosti läpäisevät maakerrokset
Kaivoimeytys on käyttökelpoinen menetelmä myös tiheään asutuilla alueilla, joilla laajoja maa-alueita ei ole mahdollista varata imeytysalueiksi. Suomessa kaivoimeytyksen käyttö on vielä melko vähäistä, mutta tulevaisuudessa niiden käytön oletetaan lisääntyvän.
| Edut |
Haitat |
| imeytysrakenteet eivät aiheuta maisemallista haittaa |
imeytyskaivojen tukkeutuminen |
Rantaimeytys
Pohjavesiesiintymän rajoittuessa järveen tai jokeen esiintymän antoisuutta voidaan lisätä rantaimeyttämällä, mikäli rantavyöhykkeessä aines on hyvin vettäläpäisevää. Pohjavedenpintaa alennetaan pumppaamalla vettä vedenottokaivoista, ja kun pohjavedenpinnan korkeus laskee alle järven pinnan korkeuden, pintavettä imeytyy pohjavesiesiintymään ja rantaimeytynyt vesi sekoittuu pohjaveteen. Kaivot sijoitetaan yleensä 50-100 m:n päähän rannasta.
Suomessa rantaimeytymistä hyödynnetään usein varsin sattumanvaraisesti ja suunnittelemattomasti pienituottoisilla pohjavedenottamoilla, joskin joitakin suurituottoisia ja hyvin kontrolloitujakin rantaimeytyslaitoksia on toiminnassa.
Keski-Euroopassa suurien jokien uomista tapahtuvaa rantaimeytymistä on hyödynnetty jo kauan ja laajassa mittakaavassa. Tonavasta, Reinistä ja Elbe-joesta rantaimeytyvää vettä on käytetty mm. Saksassa, Unkarissa ja Hollannissa 1870-luvulta lähtien.
| Edut |
Haitat |
| edullinen toteuttaa, ei imeytysrakenteita |
rantaimeytyslaitoksilla pohjavesi usein niukkahappista/hapetonta, minkä seurauksena korkea liuenneen raudan ja mangaanin pitoisuus |
| vedenottokaivot eivät aiheuta maisemallista haittaa |
pintavesistön äkillisen pilaantumisen yhteydessä rantaimeytystä ei voida välittömästi keskeyttää ja haitta-aineita saattaa kulkeutua pohjavesiesiintymään |
|