Luonnon monimuotoisuus
Luonnonsuojelualueverkosto
Yleisimmin lajin häviämisen tai uhanalaistumisen syyt liittyvät metsien tai maatalousympäristöjen käytössä tapahtuneisiin muutoksiin mutta myös rakentaminen on merkittävä uhkatekijä. Rakentaminen vähentää lajien elinympäristöjä ja on Uudenmaan kaltaisella tiheästi asutulla ja voimakkaasti kasvavalla seudulla erityinen huolen aihe.
Suojellun maa- ja vesialueen pinta-alan (ha) kehitys Uudellamaalla
Lukuihin on laskettu mukaan sekä suojelualueiksi perustettujen että suojelua varten valtiolle hankittujen maa- ja vesialueiden pinta-alat. Suojelua varten valtiolle hankituista alueista tullaan pääsääntöisesti perustamaan luonnonsuojelualueita / Lähde: Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Metsähallituksen luontopalvelut
Uudellamaalla oli perustettuja luonnonsuojelualueita 1.11.2009 yhteensä n. 53 400 hehtaaria, josta maa-alaa on n. 20 000 hehtaaria, muu osa on vesialueita. Maa-alasta on suojeltu n. 2,1 %.
Luonnonsuojelualueiden verkostoa täydentämällä lajeille voidaan turvata riittävä määrä elinympäristöjä ja niiden uhanalaistuminen voidaan pysäyttää.
Alueellinen indikaattori:
Luonnonsuojelualueiksi perustettujen (LsL 10 §) ja luonnonsuojelutarkoituksiin valtiolle hankittujen maa- ja vesialueiden pinta-ala Uudellamaalla.
Valtakunnallinen indikaattori:
Luonnonsuojelualueiksi (LsL 10 §) perustettujen alueiden maapinta-alan suhde koko toimialueen maapinta-alaan.
|
Metsien suojelu
Lajimäärät lisääntyvät ja luonnon monimuotoisuus kasvaa Suomessa etelää kohti siirryttäessä. Maamme luonnon monimuotoisuuden kannalta onkin erityisen tärkeää, että Etelä-Suomessa onnistutaan huolehtimaan luonnon monimuotoisuudesta.
| |
|
 |
|
Rusokääpä(Pyconoprellus fulgens)
kasvaa vain kantokäävän (Fomitopsis
pinicola) lahottamissa puissa ja sen
tiheys on suurimmillaan etelän van-
hoissa kuusikoissa, mutta missään
se ei ole yleinen.
Kuva:Heikki Kotiranta
|
| |
Monet vanhoissa runsaslahopuustoisissa metsissä viihtyvät kääpä- ja hyönteislajit ovat uhanalaisia koko maassa, mutta erityisen tukala niiden tilanne on Etelä-Suomessa, josta monet lajit ovat jo hävinneet.
Suomessa metsien suojeluaste pienenee pohjoisesta etelään. Uudellamaalla suojeltujen metsien osuus koko alueen metsämaan (metsät, avoimet kankaat ja kalliomaat) pinta-alasta on 2,9 % (1.11.2009).
Uhattujen metsälajien elinympäristöjä voidaan lisätä perustamalla lisää metsäisiä luonnonsuojelualueita ja säästämällä tärkeitä elinympäristön piirteitä kuten lahopuita talousmetsissä. Uusia metsiä pyritään saamaan suojelun piiriin muun muassa vapaaehtoiseen metsiensuojeluun keskittyvässä METSO-ohjelmassa.
|
Alueellinen indikaattori:
Suojeltujen metsien pinta-alan osuus Uudellamaalla metsän, avoimen kankaan ja kalliomaan (Corine Land Cover 2000, Level 1) pinta-alasta.
|
Lahopuu
Metsien käytössä tapahtuneet muutokset ovat johtaneet lajien häviämiseen ja uhanalaistumiseen. Muutosten seurauksena metsät ovat muuttuneet tasalaatuisemmiksi ja lahopuun määrä metsissä on vähentynyt. Monien jäljellä olevien uhanalaisten metsälajien on mahdotonta löytää Etelä-Suomen metsistä riittävää määrää riittävän laadukkaita elinympäristöjä voidakseen säilyä alueella pitkällä aikavälillä. Lahopuun ja sen tarjoamien elinympäristöjen väheneminen on merkittävin metsälajien uhanalaisuuteen ja häviämiseen vaikuttanut syy.
Lahopuusta riippuvaisten lajien määrä lisääntyy lahopuun tilavuuden lisääntyessä. Talousmetsässä luonnon monimuotoisuudelle tärkeänä kohteena voidaan pitää aluetta, jolla on 10 m3 lahopuuta hehtaarilla. Uhanalaisia lajeja esiintyy säännöllisemmin metsissä, joissa lahopuuta on yli 20 m3/ha. Luonnontilaisissa kangasmetsissä lahopuun määrä vaihtelee keskimäärin välillä 20-120 m3/ha.
Kuolleen puuston keskitilavuus metsä- ja kitumaalla on Etelä-Suomessa 3,2 m3 /ha ja Pohjois-Suomessa 7,6 m3/ha. Mittaukset ovat vuosilta 2004-2007.
Lahopuuta voidaan tuottaa myös keinotekoisesti. Tätä kutsutaan ennallistamiseksi. Erityisesti luonnonsuojelualueilla lahopuuta voidaan tuottaa puustoa vaurioittamalla. Säästöpuut ja -puuryhmät lisäävät aikanaan lahopuun määrää myös talousmetsissä.
|
Valtakunnallinen indikaattori:
Metsämaan ja kitumaan kuolleen puuston keskitilavuus Valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) mukaan.
|
Perinne- ja kulttuurialueet
Uudellamaalla perinnemaisemia on eniten Uudenmaan länsiosissa, etenkin Lohjan seudulla ja Raaseporissa. Uusimaa kuuluu useiden eteläisten lajien levinneisyysalueeseen. Niittyjen, ketojen sekä hakamaiden sulkeutuminen uhkaa hävittää erityisesti suuren joukon hyönteisiä, mutta myös putkilokasveja ja sieniä uhkaa häviäminen avoimuuden vähetessä.
Perinnebiotoopeista riippuvaisille lajeille on tärkeää, että vanhat laitumet ja niityt säilyvät avoimina. Ilman laidunnusta tai niittoa jääneet alueet kasvavat nimittäin vuosien saatossa umpeen, kun puun taimet ja pensaat levittäytyvät sinne.
Hoidossa olevien perinnebiotooppien pinta-alan (ha) kehitys Uudellamaalla
Perinnebiotooppien hoitosopimukset tehdään viideksi vuodeksi kerrallaan. Esimerkiksi vuoden 1999 tilastoon on laskettu vuosina 1995-1999 tehdyt sopimukset. Lähde. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Perinnebiotooppien lajeja autetaan esimerkiksi ottamalla vanhoja laitumia takaisin laidunnukseen tai niittämällä niittyjä. Parasta olisi palauttaa alueelle sen perinteinen käyttö. Perinnebiotoopin laiduntamisesta, niittämisestä tai kulottamisesta voidaan maksaa maatalouden erityisympäristötukea maanviljelijöille sekä rekisteröityneille yhdistyksille.
Lähteet:
Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. ja Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. – Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
Uudenmaan ympäristökeskus
Corine Land Cover 2000 -paikkatietokanta
Metla. Valtakunnan metsien 10. inventointi (VMI 10)
Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. ja Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. – Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki.
Ympäristöministeriö 2008: METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet. – Ympäristöministeriö. Helsinki. ISBN 978-952-11-3162-2.
|