Rakennettu ympäristö

Helsingistä ja pääkaupunkiseudusta on kasvanut usean kunnan alueelle ulottuva metropolialue, jossa kaupungit ja maaseutu muodostavat alati muuttuvan kokonaisuuden. Vaikka uudet rakennukset tiivistävät keskustoja, vähenee niiden asukasmäärä. Toisaalta reuna-alueet ja taajamien lievealueet saavat uusia asukkaita, mutta ovat usein niin väljiä, että niille ei synny toimivaa yhdyskuntarakennetta. Tämä tarkoittaa, että seudun yhdyskuntarakenne hajautuu.

Ilmastonmuutokseen hillitseminen ja siihen sopeutuminen sekä energiatehokkuuden vaatimukset ovat luoneet maankäytön suunnittelulle ja rakentamiselle uusia haasteita. Uudenmaan alueella kaivataan yhteistä tahtotilaa, joka kattaa kummatkin alueen maakunnat. Metropolialueen laajenemisesta päättäminen on tämän hetken kysymyksistä suurin. 

Onneksi uusien alueiden suunnittelussa on reippaasti tartuttu ilmastonmuutoksen torjunnan ja energiatehokkuuden haasteisiin. Tällaisia uuden ajan suunnitelmia on tulossa mm. Marja-Vantaalle, Siuntion keskustaan ja Porvooseen sekä Helsinkiin ja Sipooseen.

Uudenmaan taajamien lieve-alueilla elinympäristön laatu vaarassa

Neljän kunnan pääkaupunkiseutu sekä Lohja, Hyvinkää ja Porvoo ovat kasvamassa yhteen. Suurimmat muutokset ovat tapahtuneet E18 – tiekäytävässä, kun  Espoon, Kirkkonummen, Vihdin eteläosien ja Lohjan koillisosien välille on alkanut muodostua yhä tiiviimpää asutusta. Muutkin taajama-alueet ovat kasvaneet reunoiltaan ja uusia, rakenteesta irrallisia taajamia on syntynyt mm. Siuntioon, Pornaisiin ja Pernajaan. Näiden kaupunkiseutujen taajamien pinta-ala on vuosina 2000 – 2005
kasvanut 707 km² :sta 860 km²:iin (15%).

Kuva 1. Taajamien ns. lievealueet Uudellamaalla

Taajamien reunavyöhykkeet, ns. lievealueet, ovat vuosien 2000 – 2005 välisenä aikana sekä laajentuneet että tiivistyneet. Väestömäärä on näillä alueilla kasvanut 10 000 asukkaasta yli 37 000 asukkaaseen. Kasvu on huolestuttavaa, sillä iso osa siitä on toteutunut ilman kaavoitusta ja näin ollen liikkuminen perustuu pelkästään henkilöautojen varaan. Suunnittelemattomuus voi vaikeuttaa joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen väylien järkevää toteuttamista myös tulevaisuudessa.

Tavoite työpaikkaomavaraisuudesta jää haasteeksi

Uudenmaan alueen hajautumisen seurauksena liikenne vaatii yhä enemmän maa-alaa. Liikenteen haittojen torjuminen on puolestaan yhä tärkeämpi edellytys viihtyisän ja terveellisen elinympäristön synnylle. Samoin viheralueverkoston merkitys sekä ekologisena kokonaisuutena että virkistysalueena korostuu entisestään.

Tasapainoinen ja liikkumistarvetta hillitsevä yhdyskuntarakenne on vaikea suunnitella ja toteuttaa, koska työpaikat ja asukkaat eivät yleensä osu samaan taajamaan. Liikkumistarvetta voisi vähentää rakentamalla sekä työpaikkoja että asuntoja kerrosalaltaan suunnilleen saman verran kuntiin ja isoihin taajamiin. Pääradan varren kunnissa, esimerkiksi Keravalla ja Järvenpäässä, tavoite toteutuu.  Toisaalta on kuntia, joissa rakentamien on ollut erityisen asuinpainotteista, kuten Espoo, Siuntio ja Pornainen.

kuva2. Asuinrakentamisen osuus kerrosalasta Uudellamaalla

Työssäkäyntialueiden määrittelyt osoittavat, että pääkaupunkiseutu työpaikkana alkaa olla liian etäällä Karkkilasta,  Karjaalta ja Loviisasta. Jotta liikkumistarve vähenisi, tulisi työpaikkoja sijoittaa ja rakentaa nykyistä enemmän myös pääkaupunkiseudun työssäkäyntialueen isoimpiin taajamiin eli  Lohjalle, Vihtiin, Nurmijärvelle, Hyvinkäälle, Mäntsälään ja Porvooseen.    

kuva 3. Sinisellä rajatut alueet ovat työssäkäyntialueita Uudellamaalla