Hyppää sisältöön   RSS |  Sivukartta |  På svenska |  In English  
 

       Tarkennettu haku
 
 
Ympäristöministeriö | Suomen ympäristökeskus | Alueellista ympäristötietoa | www.ara.fi
« Edellinen taso
13.8.2012 (Päivitetty)
Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö
Ota yhteyttä sivun vastuuhenkilöön
VERSIOT
Ruotsinkielinen versio
Tulostusversio
Jaa
www.ymparisto.fi > Yritykset ja yhteisöt > Lakisääteiset velvoi... > Vastuu pilaantuneesta ympäristöstä
  
Uudistamme verkkopalvelua kevään 2013 aikana.
Lue lisää uudistuksesta

Vastaa uudistusta koskevaan asiakaskyselyyn

Vastuu pilaantuneesta ympäristöstä

Vastuu puhdistamisesta

 

Öljyvahinkoa siivotaan.
© Heikki Kokkonen

 

Pilaantunut maaperä ja pohjavesi on puhdistettava, jos pilaantuminen aiheuttaa ympäristö- tai terveysriskin. Pilaantunut alue puhdistetaan usein rakentamisen tai toiminnan lopettamisen yhteydessä.

Vastuu pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamistarpeen selvittämisestä ja puhdistamisesta on ensisijaisesti pilaantumisen aiheuttajalla. Myös pilaantuneen alueen kiinteistönomistaja tai -haltija tai kunta voivat joutua kunnostamaan pilaantuneen alueen, mikäli aiheuttajaa ei saada vastuuseen.

Puhdistamisvastuuta koskevat säännökset ovat ympäristönsuojelulaissa ja -asetuksessa. Ne koskevat kaikkia vuoden 1994 jälkeen syntyneitä pilaantuneita maa- ja pohjavesialueita. Ennen vuotta 1994 pilaantuneiden alueiden puhdistamisesta on yleensä vastuussa pilaantumisen aiheuttaja tai kiinteistönhaltija. Korkein hallinto-oikeus on ratkaissut näiden vanhojen pilaantuneiden alueiden puhdistamisvastuuseen liittyviä kysymyksiä.

Puhdistamishankkeen toteuttamiseen tarvitaan pääsääntöisesti ympäristölupaviranomaisen lupa. Usein kuitenkin riittää ilmoitus alueen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Viranomainen voi myös määrätä puhdistamisesta vastuussa olevan puhdistamaan maaperän, jos sitä ei tehdä vapaaehtoisesti.

Vastuu ympäristövahingon korvaamisesta

Kun pilaantuneesta maa-aineksesta tai pohjavedestä aiheutuu vahinkoa tai haittaa, pilaantumisen aiheuttaja on tietyissä tapauksissa velvollinen korvaamaan taloudelliset vahingot haitan kärsijälle.

Vastuu kiinteistökaupassa ja -vuokrauksessa

Pilaantunutta aluetta myytäessä tai vuokrattaessa luovuttajan vastuulla on tietojen antaminen maaperän pilaantumisesta. Pilaantuneen alueen myyjän tai vuokraajan on esitettävä tiedot alueella harjoitetusta toiminnasta sekä mahdollisista jätteistä tai aineista, jotka saattavat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Maa-alueen luovuttajan tai vuokraajan on esitettävä uudelle omistajalle tai haltijalle käytettävissä olevat tiedot alueella harjoitetusta toiminnasta sekä jätteistä tai aineista, jotka saattavat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista (Ympäristönsuojelulaki 104 §). Jos selontekovelvollisuus laiminlyödään, on ostajalla ja vuokraajalla oikeus vaatia kaupan purkua, hinnanalennusta tai vahingonkorvausta.

Vastuu pilaantuneen alueen puhdistamisesta voi siirtyä alueen uudelle haltijalle tai omistajalle vaikka hän ei itse olisi aiheuttanut pilaantumista. Puhdistamisvastuu siirtyy niissä tapauksissa, joissa uusi haltija on tietoinen alueen pilaantumisesta tai hänellä on mahdollisuus epäillä ja todeta pilaantuminen. Yritystoiminnan luovutuksessa myös vahingonkorvausvastuu voi siirtyä. Näistä säädetään ympäristönsuojelulain 75 §:ssä ja ympäristövahinkolain 7 §:ssä.

Rikosvastuu

Jos pilaantuminen on aiheutunut lainsäädännön tai lupamääräysten vastaisesta toiminnasta tai jos puhdistamisvastuu laiminlyödään, pilaantumisen aiheuttaja voi joutua myös rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Kirjallisuutta

Tuomainen, J. 2001. Vastuu saastuneesta ympäristöstä. WSOY. 513 s.

Tuomainen, J. 2006. Vastuu saastuneen ympäristön puhdistamisesta. SLY, 220s.

Lisätietoja

Erikoistutkija Jouko Tuomainen, Suomen ympäristökeskus,  etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 
Muualla palvelussamme
Ympäristönsuojelu
Yritykset ja yhteisöt
Lainsäädäntö
Lupa-asiat
© Copyright Valtion ympäristöhallinto  | Palvelukuvaus  | Jätä palautetta | Yhteystiedot