Vesilain mukainen lupa eli vesilupa
|
Ajankohtaista
Uusia vesilaki-julkaisuja
|
Vesilailla säännellään vesitaloushankkeiden lupa-asioita. Niitä ovat esimerkiksi laiturin, sillan, padon, vesijohdon ja kaapelin rakentaminen vesistöön, vesivoiman hyödyntäminen, kulkuväylät ja muut vesiliikennealueet, puutavaran uitto, ojitus, vesistön säännöstely sekä veden ottaminen.
Vesistön pilaamisasiat käsitellään ympäristönsuojelulain nojalla.
|
 |
|
|
|
Vasamonjärven rantamaisemaa ja järveä Ylikiimingissä. © Kalervo Ojutkangas
|
|
Lupakäsittelyn vaiheet
Hakemus vesistöön rakentamiseen tehdään kirjallisesti sille aluehallintovirastolle, jonka alueella hanke on tarkoitus toteuttaa.
Aluehallintovirasto tiedottaa hakemuksesta yleensä kuulutuksella. Hankkeen vaikutusalueen asukkailla ja viranomaisilla on tilaisuus esittää hakemuksesta muistutuksia ja mielipiteitä. Asianosaiset saavat tehdä muistutuksia ja muutkin voivat esittää asiasta mielipiteensä.
Päätöksestä voi valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Lupahakemuksen käsittelystä peritään hakijalta maksu.
|