Kestävä kehitys
|
AJANKOHTAISTA
Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus
Viime vuoden lopussa Suomen kestävän kehityksen toimikunta linjasi, että osana kestävän kehityksen strategian uudistusta tehdään kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Yhteiskuntasitoumuksessa hallitus ja hallinto yhdessä yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa sitoutuvat edistämään kestävää kehitystä kaikessa työssään ja toiminnassaan. Sitoumus on yhteisen tahtotilan ja menettelytapojen sekä tavoitteiden konkreettinen ilmaus.
Yhteiskuntasitoumusta valmistelee laaja-alainen strategiaryhmä. Toinen strategiaryhmän työpaja pidettiin 19.3.
|
Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Tämä tarkoittaa myös, että ympäristö, ihminen ja talous otetaan tasavertaisesti huomioon päätöksenteossa ja toiminnassa.
Kestävää kehitystä käsiteltiin ensimmäisen kerran YK:n Brundtlandin komissiossa 1987. Komission työstä sai alkunsa prosessi, joka on edennyt vuorovaikutteisesti eteenpäin niin valtioissa, kunnissa kuin kansainvälisissä yhteyksissäkin. Kestävän kehityksen politiikka on kehittynyt ja muotoutunut vähitellen yhä kattavammaksi ja monipuoliseksi kokonaisuudeksi.
Suomi on menestynyt kansainvälisissä kestävän kehityksen vertailuissa erityisen hyvin. Myös useat Suomen kunnat ja kaupungit ovat edenneet vahvasti kestävän kehityksen edistämisessä.
|