Biologinen monimuotoisuus Suomessa

Elollinen luonto on kehittynyt Suomessa suhteellisen lyhyen ajan kuluessa viimeisen jääkauden jälkeen eli reilun 10 000 vuoden aikana. Jääkauden vaikutukset näkyvät yhä muun muassa Perämeren rannikolla, johon syntyy jatkuvasti uutta maankohoamisrantaa. Biologisen monimuotoisuuden kehittymiseen nykyisenkaltaiseksi on vaikuttanut merkittävästi Suomen pohjoisesta sijainnista johtuva vuodenaikojen vaihtelu ja se, että Suomi on pohjois-eteläsuunnassa pitkä maa – 1 157 km Hangosta Utsjoelle.

Kuva: Jari Kostet

Vuodenaikojen vaihtelun ja maan pituuden johdosta luontainen ilmastonvaihtelu on Suomessa melko suurta. Tämä luo edellytykset sille, että Suomessa esiintyy varsin monenlaisia luontotyyppejä. Suomessa arvioidaan olevan noin 43 000 eliölajia, joten luontotyyppien moninaisuuden ansiosta myös lajimäärä on suhteellisen suuri, vaikka yksittäisten biotooppien lajimäärä ei yllä lähellekään esimerkiksi sademetsien lajimääriä. Maan pituus näkyy myös kasvukauden pituudessa, joka vaihtelee Etelä-Suomen noin 180 vuorokaudesta Pohjois-Suomen noin 110 vuorokauteen. Kasvukauden pituus vaikuttaa oleellisesti siihen, millaisia kasvilajeja maan eri osissa esiintyy.

Suomi kuuluu laajaan Euraasian boreaaliseen vyöhykkeeseen, jota kutsutaan myös taigaksi. Suurin osa maastamme on metsien peittämää. Metsät ovat pääosin havumetsiä, mutta myös lehtipuita on jonkin verran. Eteläisimmässä Suomessa on muutamia pieniä sekalehtipuumetsiä (tammi, lehmus, saarni, jalava, vaahtera, pähkinä). Pohjoisimmassa osassa maatamme on puuttomia, kallioisia tuntureita, joiden niukka kasvillisuus on kanervikkoa ja tunturikoivikkoa.

Kostean ja viileän ilmaston takia Suomessa on hyvät edellytykset soistumiselle. Suomen maapinta-alasta lähes kolmasosa onkin suota. Suokasvillisuus on erittäin monimuotoista. Suomessa on runsaasti myös järviä. Vähintään 500 neliömetrin kokoisia järviä ja lampia on lähes 188 000. Merenrannikon suora pituus on noin 1 100 km, mutta rannikon rikkonaisuudesta johtuen rantaviivaa on huomattavasti enemmän – peruskartta-aineistosta laskettuna noin 46 000 km. Saaristomeren alue muodostaa yhdessä Ahvenanmaan kanssa laajimman saaristotihentymän maailmassa.

Ihmisen toimista tehokkaalla metsänhoidolla ja maataloudella on Suomessa suurin vaikutus biologiseen monimuotoisuuteen. Uhanalaisista lajeista 37,5 % on metsälajeja ja 28 % maaseudun perinneympäristöjen lajeja. Rantarakentaminen on kolmas biodiversiteettiin merkittävästi vaikuttava tekijä. Rantalajeista 10,8 % luokitellaan nykyään uhanalaisiksi. Myös maantieliikenne on merkittävä uhkatekijä luonnon monimuotoisuuden kannalta, sillä liikenteessä kuolee runsaasti eläimiä. Tiivis tieverkko pirstoo lisäksi elinympäristöjä. Viimeisimmän Suomen lajien uhanalaisuus -arvioinnin (2000) mukaan kaikkiaan noin 10 prosenttia Suomen eliölajeista on uhattuna.

Lähteet:

Granö, O., ym. 1995. Rakennetut meren rannat. Suomen merenrannikon sulkeutuneisuus. Helsinki. Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto. Tutkimusraportti 5. 38 s.

Lappalainen, I. (toim.) 1998. Suomen luonnon monimuotoisuus. Suomen ympäristökeskus. Edita. Helsinki. 304 s.

Raatikainen, M. & Kuusisto, E. 1988. Suomen järvien lukumäärä ja pinta-ala. Terra 102:2. Ss. 97–110.

Rassi, P., ym. (toim.) 2001. Suomen lajien uhanalaisuus 2000. – Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s.