Vesistöjen seuranta
Seurantaohjelma 2009 - 2012 käynnistynyt
Ympäristöhallinnolle on laadittu uusi seurantaohjelma vuosille 2009 – 2012. Pintavesien seurantaan on tehty muutoksia aiempaan ohjelmaan nähden. Niiden seuranta ei enää jakaannu valtakunnalliseen ja alueelliseen seurantaan, vaan kaikki pintavesien seuranta sisältyy nyt ympäristöhallinnon uuteen ohjelmaan.
Vesistöjen biologista seurantaa lisätty
Seurantaohjelma sisältää pintavesien ohella pohjavesien ja maaympäristön seurantaa, joskin seurannan painopiste on vesistöissä. Seurantaan on otettu monia uusia vesistöjä ja biologista seurantaa (kasviplankton, vesikasvit, pohjaeläimet, kalat) on lisätty vesienhoitolain ja –asetuksen (vesipuitedirektiivin) mukaisesti. Pintavesien veden laadun seurantaa on vähennetty siten, että useimmista vesistöistä ei enää oteta näytteitä vuosittain, vaan joko kolmen tai kuuden vuoden välein. Seurannan rungon muodostavat järvien ja jokien seurantaohjelmat. Vesistöjen havaintopaikkaverkosto koostuu useista eri seurantahankkeista. Niitä ovat muun muassa veden laadun seuranta järvisyvänteillä, jokien veden laadun seuranta, järvien ja jokien biologinen seuranta, happamoitumisseuranta ja leväseuranta. Kahdella ohjelmalla seurataan erilaisten ympäristömyrkkyjen kertymistä kaloihin. Myös maaympäristön seurantaan kuuluu useita eri seurantahankkeita.
Hydrologinen seuranta
Pohjavesien seuranta jatkuu kolmella pohjavesiasemalla. Muu hydrologinen seuranta sisältää vesistöjen vedenkorkeuksien, virtaamien, lämpötilojen, jäänpaksuuden sekä lumipeiteen paksuuden, sadannan, haidunnan, jäätymisen, jäänlähdön ja roudan paksuuden seurantaa. Lähdevesien laadun seuranta jatkuu edelleen sekä Kanta- että Päijät-Hämeessä.
Velvoitetarkkailu
Pintavesien seurantaa täydentävät merkittävästi velvoitetarkkailuohjelmat. Hämeen ympäristökeskuksen alueella on joitakin satoja tarkkailupisteitä. Säännöllisten seurantojen lisäksi vesinäytteitä otetaan erilaisten tutkimus- ja suunnitteluhankkeiden yhteydessä. Kaikki vedenlaatutiedot tallennetaan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään rekisteriin.
Vesinäytteille monipuolinen analytiikka
Seurantapaikoilta haetaan säännöllisesti vesinäytteitä, mutta niiden vuosittainen määrä vaihtelee eri ohjelmien välillä. Näytteille tehdään monia fysikaalis-kemiallisia analyysejä, jotka kertovat vedenlaadun. Analyysivalikoima on erilainen eri seurantahankkeissa, mutta lähes kaikkiin kuuluu esim. lämpötilan, liuenneen hapen pitoisuuden, ravinteiden pitoisuuden, pH:n, alkaliniteetin (puskurikyvyn), sähkönjohtokyvyn, sameuden ja värin määrittäminen useista syvyyksistä.
|