Levien vuosirytmi

Planktonlevien esiintyminen noudattaa vuodenaikojen vaihtelua, lähinnä valaistusolosuhteiden muutoksia, muun kasvillisuuden tavoin. Vedessä on aina leviä, joskin talvella jääpeitteen alla niiden määrä on yleensä vähäinen. Monet levälajeista talvehtivat pohjalla lepoitiöinä tai kasvullisina soluina.

Keväällä lumipeitteen ohentuessa ja valon päästessä tunkeutumaan jään alle, vesi vähitellen lämpenee ja veden pystysuorat virtailut lisääntyvät. Pyörteet kuljettavat leviä, kuten piileviä pohjalta kohti valoa. Kultalevät ja panssarisiimalevät itävät samoihin aikoihin lepoitiöistä.

Keväiset massaesiintymät muodostuvat pääosin pii- ja panssarisiimalevistä.

Kevätkukinta alkaa sisävesissä huhti-toukokuussa jäiden lähdettyä, Suomenlahdella ja Selkämerellä maalis-huhtikuussa ja saavuttaa huippunsa yleensä vapun tienoilla. Pohjois-Suomen sisävesillä ja Perämerellä kevätkukinnan aika on vasta kesäkuussa. Kukinta päättyy, kun veteen liuenneet epäorgaaniset ravinteet on sidottu planktonlevien biomassaan. Keväiset massaesiintymät muodostuvat pääosin pii- ja panssarisiimalevistä, mutta myös kultalevät saattavat muodostaa massaesiintymiä.

Kevätkukintaa muodostavat lajit eivät tiettävästi ole myrkyllisiä. Koska tähän aikaan vuodesta planktonleviä ravintonaan käyttäviä eläimiä, eläinplanktonia, on hyvin vähän, pääosa levämassasta vajoaa pohjalle, josta pohjan ekosysteemi saakin pääasiallisen vuotuisen ravinneannoksensa. Monilla pii- ja panssarisiimalevillä on kova ja piikikäs kuori, minkä vuoksi ne eivät sellaisenaan sovellu eläinplanktonin ravinnoksi. Kevätkukinnan jälkeen vesi kirkastuu, sillä planktonlevien määrä pysyy vähäisenä alkukesän ajan kevätkukinnan käytettyä vedessä olevat ravinteet loppuun.

Alkukesällä vesien lämmetessä pienet rataseläimet sekä toisenvaraiset alkueliöt, kuten yksisoluiset ripsieläimet,  runsastuvat ja käyttävät planktonleviä ravinnokseen. Tämä vaikuttaa planktonlevien määrään ja eri ryhmien keskinäiseen runsauteen. Eläinplankton nimittäin valikoi ruokansa; etenkin nielulevät, kultalevät sekä pienet pii- ja panssarisiimalevätkin kuuluvat eläinplanktonin suosikkiravintoon. Sinilevät jatkavat alkukesällä hidasta kasvuaan syvällä vedessä.

Sinilevät runsastuvat loppukesällä

Heinäkuun lopulla vedet ovat yleensä jo lämpimiä. Syvemmissä vesikerroksissa runsastuneet sinilevät kohoavat soluissa olevien kaasurakkuloiden avulla kohti pintaa ja valoa. Sinilevien runsastuminen ajoittuu lähes poikkeuksetta heinä-elokuuhun. Etenkin sateisen ja tuulisen sääjakson jälkeinen tyyni ja aurinkoinen sää luo edellytykset sinilevien pintaan kohoamiselle eli vedenkukalle ("sinileväkukinta"). Pienikin tuulenvire kuljettaa ja kokoaa veden pinnalle kertynyttä levämassaa suojaisiin poukamiin ja rannoille. Rannalle kertynyt levämassa hajoaa ja väriaineet (vesiliukoinen sininen fykosyaniini) vapautuvat soluista värjäten hajoavan levämassan jopa turkoosinsiniseksi.

Keski- ja loppukesällä esiintyy myös muiden kuin sinilevien aiheuttamia kukintoja. Tällöin kyseessä ovat useimmiten panssarisiimalevät eli dinoflagellaatit, kuten esimerkiksi merialuelilla ajoittain kukintoja muodostava Heterocapsa triquetra. Leväkukintojen syntymekanismi ei välttämättä yksiselitteisesti liity paikalliseen rehevöitymiseen, vaan taustalla saattaa olla eri planktonlevälajien tasapainosuhteiden muutokset, tai esimerkiksi peto-saalissuhteiden vaihtelut planktisen ravintoverkon sisällä.