Hyppää sisältöön

Jätteiden hyödyntäminen maarakentamisessa

Jätteiden hyödyntämistä maarakentamisessa pyritään edistämään lainsäädännön avulla (Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa eli ns. MARA-asetus 843/2017). Eräiden jätteiden käyttöön maarakentamisessa ei tarvita ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista ympäristölupaa tiettyjen edellytysten täyttyessä. Asiasta on kuitenkin tehtävä ilmoitus valtion valvontaviranomaiselle.

Eräiden jätteiden (asetuksen liite 1) laitos- tai ammattimainen hyödyntäminen on asetuksen mukaan mahdollista seuraavissa maarakentamiskohteissa, joilla tarkoitetaan väyliä, kenttiä, valleja ja näiden rakennekerroksia sekä teollisuus- ja varastorakennusten pohjarakenteita. Väyliin luetaan myös metsäautotiet.

Asetusta sovelletaan suunnitelmalliseen maarakentamiseen ja siihen liittyvään jätteen väliaikaiseen varastointiin. Maarakentamista pidetään suunnitelmallisena, jos se perustuu lakisääteiseen suunnitelmaan, lupaan, ilmoitusmenettelyyn tai kunnan rakennusjärjestykseen. Myös liikenneviranomaisten laatimat teiden ja ratojen perusparannus- ja kunnostushankkeet sekä metsäautoteiden suunnitelmallinen rakentaminen kuuluvat asetuksen soveltamisalaan. Asetusta ei sovelleta vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 10 b §:ssä tarkoitetulla 1- ja 2-luokan pohjavesialueella, asumiseen tai lasten leikkipaikaksi tarkoitetulla alueella, luonnonsuojelutarkoitukseen osoitetulla alueella, ravintokasvien viljelyyn tarkoitetulla alueella eikä sisämaan tulvavaara-alueella. Asumiseen tarkoitetulla alueella tarkoitetaan asuinrakennusta ja sen välitöntä pihapiiriä.

Jätteen saa hyödyntää ilman ympäristölupaa, jos jätteen laadunhallinta ja hyödyntäminen järjestetään ja toiminnasta ilmoitetaan ympäristönsuojelun tietojärjestelmään merkitsemistä varten ympäristönsuojelulain 116 §:n sekä tämän asetuksen mukaisesti. Tällöin tulee huolehtia asetuksen 4 §:ssä määriteltyjen jätteen hyödyntämistä koskevien vaatimusten toteutumisesta.

Hyödyntämispaikan haltijan on tehtävä ilmoitus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle toiminnan merkitsemiseksi ympäristönsuojelun tietojärjestelmään mieluiten sähköisesti aluehallinnon asiointipalvelussa. Toissijaisesti ilmoituksen voi tehdä Word-lomakkeella. Jätteen luovuttaminen ja hyödyntäminen voidaan aloittaa, kun toiminta on merkitty ympäristönsuojelun tietojärjestelmään.

Asetuksessa tarkoitetun toiminnan valvontaviranomaisena toimii elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ympäristönsuojelulain 189 § 2 momentin mukaisesti.

Ilmoitus aluehallinnon sähköiseen asiointipalveluun

Ilmoituslomakkeet ja asetuksen perustelumuistio

Julkaistu 9.7.2020 klo 14.28, päivitetty 9.7.2020 klo 15.16