Elinympäristö ja kaavoitus

Hyvä elinympäristö on elämänlaadun kannalta olennainen tekijä. Laadukas ja kaikin tavoin toimiva elinympäristö muodostaa kokonaisuuden, jossa erilaisilla ihmisillä on mahdollisuus jokapäiväisen elämän järjestämiseen ja perustarpeiden tyydyttämiseen: asumiseen, palveluiden käyttämiseen, työssäkäyntiin, ulkoiluun, harrastuksiin, mutta myös lepoon ja yksityisyyteen. Hyvä elinympäristö on myös ekologisesti kestävä. Elinympäristöllä tarkoitetaan tässä yhteydessä ihmisten asuin-, toiminta- ja vapaa-ajan ympäristöjä.

Kaavoitus ja muu maankäytön suunnittelu luovat edellytyksiä hyvälle elinympäristölle ja sen kehittämiselle. Kaavoituksen keskeisenä tehtävänä on sovittaa yhteen eri näkökulmia ja tavoitteita.

Tiedotteita ja uutisia RSS

Ympäristöministeriö selvittää MAL-sopimusmenettelyn laajentamista Jyväskylän, Lahden ja Kuopion seuduille

19.9.2019
Ympäristöministeriö on käynnistänyt selvitystyön maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimusmenettelyn laajentamisesta Jyväskylän, Lahden ja Kuopion kaupunkiseuduille. Selvityshenkilöksi on asetettu arkkitehti Matti Vatilo.
Ympäristöministeriön ajankohtaiset
SYKEn ajankohtaiset
Julkaistu 12.8.2013 klo 14.45, päivitetty 18.6.2019 klo 14.46