Pesimäsaaret ja -laatikot

Pesiviä naurulokkeja veden ympäröimän kuivan osmankäämikön päällä.
Naurulokkiyhdyskuntaa pesimäsaarekkeella. © Kuva: Ilpo Huolman

Pesimäsaaret ovat tärkeitä pesimäpaikkoja monille keskeisille kosteikkolinnuille sillä niitä ympäröivä vesialue antaa suojaa maapedoilta. Saaria hyödyntävät tyypillisesti yhdyskunnissa pesivät pienet lokkilinnut — nauru- ja pikkulokki sekä tiirat. Näiden aggressiivisesta pesien puolustuksesta hyötyvät myös muut kosteikkolinnut ja lokki- sekä tiirayhdyskuntiin hakeutuukin pesimään kahlaajia sekä joukko vesilintuja. Myös sorsapoikueet kerääntyvät lokkiyhdyskuntien suojiin.

Viime vuosina lintuvesien tärkein lokkilintu, naurulokki, on taantunut rajusti varsinkin Etelä-Suomessa. Naurulokin taantumiseen on epäilemättä monta syytä, joista ainakin maanviljelymenetelmien ja jätehuollon muutoksilla sekä runsastuneilla vieraspetokannoilla lienee merkitystä. Lokkiyhdyskuntien häviämisellä on suuri merkitys muullekin lintuyhteisöille, sillä esimerkiksi tukka- ja punasotkalla pesiminen lokkiyhdyskuntien ulkopuolella lisää voimakkaasti riskiä pesien saalistukselle. Lintuvesien kunnostuksissa onkin syytä pyrkiä edistämään naurulokin ja pienten lokkilintujen pesintäedellytyksiä.

Rantojen laidunnuksen loppumisen ja umpeenkasvun johdosta lokkien pesimäympäristöt rannoilla ovat heikentyneet, sillä varikset pääsevät lokkien yhdyskunta-alueelle rantapuuston suojasta ja nisäkäspedot sankan kasvillisuuden suojaamina. Umpeenkasvun ja pesien saalistuksen seurauksena yhdyskunta voi hylätä alueen — näin on käynyt kymmenillä lintuvesillä. Etenkin Perämerellä myös ilmaston muutoksen seurauksena lisääntyneet kesämyrskyt ovat heikentäneet poikastuottoa lintuluodoilla viime vuosikymmeninä. Myrskyn aiheuttama vedenpinnan nousu ja voimakas aallokko tuhoavat lintujen pesiä. Raivaamalla sopivaa pesimäympäristöä tulvarajan yläpuolelle voidaan osaltaan ehkäistä näitä tuhoja.

Lintuyhteisöt tulee huomioida lintuvesien kunnostussuunnitelmissa. Parhaimmillaan lokkiyhdyskunnan saaminen takaisin kosteikolle voi houkutella alueelle pesimään useita lokkien suojaa kaipaavaa lajia, kuten sotkia ja mustakurkku-uikun. Pesimäsaariin ja -kareihin voidaan houkutella vesilintuja pesimään pesimälaatikoiden ja -onkaloiden avulla. Oikeaoppisesti rakennetut ja asetellut pesimälaatikot ja -onkalot suojaavat vesilintujen munapesiä etenkin varisten aiheuttamilta tuhoilta. Sinisorsa ja punasotka suosivat pesimälaatikoita ja -onkaloita. Tukkasotka, lapasorsa ja mustakurkku-uikku sen sijaan pesivät mieluummin lokkiyhdyskuntien kasvillisuuden suojissa.

Pesimäsaarien tarve on kohdekohtaista ja se tulisi tunnistaa kunnostusta suunniteltaessa. Selkeä tarve saarekkeille on kohteilla, joilta aiemmin pesinyt lokkiyhdyskunta on kadonnut pesimäympäristön heikentymisen myötä. Tarve voi olla myös lintuvesillä, joilta tällaista pesimäympäristöä puuttuu. Saarekkeita ei tulisi rakentaa vain ruoppausmassojen sijoittamisen ratkaisemiseksi. Työmenetelmä saarekkeiden luomiseksi on tärkeää valita niin, ettei se synnytä uusia pulmia. Erityisesti ruoppausmassasta muotoillut saaret kasvavat nopeasti umpeen ja jopa puustottuvat, mikäli säännöllisestä raivauksesta ei huolehdita.

Pesimäsaarekkeiden luvanvaraisuus tulee selvittää tapauskohtaisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen vesilain valvonnasta.

Pesimäsaaret voidaan tehdä usealla tavalla

Lintuvesillä kunnossa pidettävät lintusaaret voidaan luokitella ryhmiin niiden luonnonmukaisuuden, pysyvyyden ja rakenteen perusteella. Pesimäsaari voidaan raivata kasvillisuudesta vapaaksi lintuvedellä olevasta luodosta tai saaresta, mikäli sellainen kohteelta löytyy. Pesimäsaari tai -kari voidaan myös rakentaa kivennäismaasta, tai se voidaan tehdä kelluvista materiaaleista, jotka ankkuroidaan paikoilleen. Lisäksi matalille aalloilta suojassa oleville rannoille voidaan tehdä niitetystä kasvimassasta kelluvia hetteikköjä.

Pesimäsaarilla on varauduttava vuosittaiseen huoltoon. Routa voi siirtää suuriakin perustana olevia kiviä ja näin syntyviä aukkoja on paikattava. Saariin muodostuu uutta kasvillisuutta kateaineista huolimatta ja sen raivaukseen tulisi varautua jopa vuosittain. Samalla katteena olevaa puuhaketta voidaan lisätä. Huolto on paras tehdä kevättalvella tai alkukeväästä, ennen pesimäkautta.

Seuraavia linkkejä seuraamalla pääset siirtymään eri tavoin toteutettavia saaria käsitteleviin kohtiin ja tarkempaan suunnitteluun :

Ruoppaamalla erotettavat pesimäsaarekkeet

Entisiä lokkiyhdyskuntien käyttämiä alueita voi kunnostaa poistamalla rantapuustoa ja ruoppaamalla pesimäalueiden ympärille leveitä kanavia. Suositeltava kanavan leveys on noin 10 metriä. Näin lokkiyhdyskunnan pesimäalueen puolustettavuus paranee. Kanavien reunat tulisi muotoilla repaleisiksi, jotta muodostuisi linnuille sopivia suojaisia ruokailupoukamia. Pienet poukamat ovat erityisesti vesilintupoikueiden suosimia ruokailuympäristöjä (ks. Väänänen 2002).

Raivaamalla toteutettavat pesimäsaaret

Yksinkertaisinta ja kustannustehokkainta on raivata olemassa oleva saari tai kari kasvillisuudesta. Saaren koosta riippuen siitä raivataan puuvartiset kasvit joko kokonaan tai osittain pois. Lisäksi raivataan pois myös muu korkea ilmaversoiskasvillisuus. Raivauksen jälkeen puuvartisten kasvien vesakoitumisen estämiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Pehmeiltä alustoilta puut voidaan poistaa juurineen. Kovilla alustoilla juurien tappaminen onnistuu kulottamalla.

Kasvillisuuden palautumista voidaan lisäksi estää hakettamalla kaadettavat puut alueen katteeksi tai tarvittaessa tuomalla hake muualta. Tällaiset eloperäiset katteet eivät kuitenkaan ole niin pysyvä ratkaisu kuin katemuovin tai soran käyttö. Mikromuovin syntymistä tulisi kuitenkin luonnonhoidon töissä välttää ja siksi muovikatteiden käyttö ei ole suositeltavaa lintuvesillä. Biohajoavat katteet, eli biokatteet, kuten PLA-kangas, monikerroksinen paperi tai pahvi kestävät muutaman vuoden, joka yleensä riittää kasvien juurien kuolemiseen. Näitä katteita käytettäessä ei tarvita yhtä paksua kerrosta eloperäistä- tai sorakatetta.

Terävät kannot voivat rikkoa hauraimpia biokatemateriaaleja, joten ne soveltuvat lähinnä nuoren pajukon ja muun pehmytvartisen kasvillisuuden tukahduttamiseen. Katekankaan tai paperin päälle sijoitettavan hake- tai sorakerroksen pitää olla niin paksu, ettei maaperän siemenpankin tai ilmalevitteisten siementen itäminen onnistu katekankaan tai -paperin maatumisen jälkeen.

Pitkäaikaisimmat ratkaisu uuden kasvillisuuden kasvun eston kannalta raivatuilla luodoilla ovat eloperäinen aineksen kuoriminen tarkasti pois karkeiden kivennäismaalajien päältä tai raivauksen jälkeen paksun karkean kivennäismaalajikerroksen (soraa ja pikkukiveä) lisääminen isojen ankkuroivien kivien joukkoon.

Huolimatta huolellisesta raivauksesta ja kasvillisuuden kasvun estotoimista, viimeistään pesivien lintujen ulosteet ja muualta kannetut pesämateriaalit luovat kasvualustaa uudelle kasvillisuudelle. Kaikissa tapauksissa onkin varauduttava pesimäsaaren hoitoon säännöllisten raivausten tai laidunnuksen avulla.

Etenkin runsaslinnustoisilla saarilla on tärkeää optimoida laidunaika ja -paine pesien tallautumisvaikutuksen minimoimiseksi. Mikäli laiduntaminen aloitetaan vasta herkimmän pesimäkauden jälkeen loppukesällä, tulee laiduneläinten määrää hehtaaria kohden nostaa tavanomaisista suosituksista, jotta estetään vesottuminen ja ruovikoituminen.

Kohteelle rakennettavat saaret

Kiviaineksesta rakennettu pitkänmallinen saari syksyllä.
Kiviaineksesta rakennettu louhesaari Lempäälän Ahtialanjärvellä. © Kuva: Antti Below

Kiviaineksesta rakennettavan saaren tai karin suunnittelu aloitetaan lintuveden pohjan ja syvyystietojen kartoittamisella. Saari tulee rakentaa kohtaan, joka on vedensyvyydeltään riittävän matala ja kovapohjainen. Syvään veteen tai pehmeälle liejupohjalle rakennettaessa tarvittavan kiviaineksen tarve ja sen myötä perustamiskustannukset kasvavat. Sopivia rakennuskohteita ovat matalikot ja karikot.

Kiviaineissaaren perusta tehdään järeästä kiviaineesta, joka tuodaan kohteelle joko kuorma-autolla talvella jään päälle tai sulan veden aikaan proomulla. Saaren perusta muotoillaan kiviaineksen tuonnin yhteydessä, jonka jälkeen perustan annetaan painua ja asettua paikoilleen seuraavaan talveen. Seuraavana talvena tehdään suurempien kivien asettelu ennen päälle tulevan pienemmän kiviaineksen levittämistä. Pienemmällä kiviaineksella muotoillaan saari ja paikataan kolot.

Sisävesillä saaret voidaan kattaa hakkeella tai soralla, mutta merenlahdilla katteen tulisi olla aina soraa, sillä vedenpinnan vaihtelut ja kovat tuulet kuljettavat hakekatteen helpommin pois.

 

Louhesaari

Tiiroille ja lokeille sopivat saaret voivat olla kooltaan esimerkiksi 10 x 30 metrin, 10 x 50 metrin tai 10 x 100 metrin kokoisia. Niiden suunnittelussa tulee huomioida vuosittainen raivaus- ja muu huoltotarve. Veneelle sopiva rantautumiskohta on syytä suunnitella rakentamisvaiheessa.

Saaren kokoa suunnitellessa ratkaisevaa on sen rakentamiseen ja huoltotoimiin käytettävät resurssit. Hyville ja suojaisille saarille asettuu nopeasti pesiviä lokkeja ja tiiroja. Niiden parimäärät voivat kasvavat muutamassa vuodessa niin, että saaren ei enää mahdu enempää pesijöitä ja esimerkiksi kalatiirat joutuvat siirtymään naurulokkien tieltä uusille pesimäpaikoille.

Saaren pintaan levitetään tiheä kiviaines ja sen päälle puuhake, joka hidastaa kasvillisuuden leviämistä. Naurulokit kuljettavat saarelle pesäaineksia ympäröiviltä alueilta ja rikkakasvit kuitenkin leviävät saarelle nopeasti. Vuosittaisen huollon yhteydessä raivataan liiallinen kasvillisuus pois ja lisätään tarvittaessa puuhaketta sekä siirretään mahdollisesti jään siirtelemät kivet paikoilleen. Raivauksen yhteydessä on kuitenkin huomioitava, että tiirojen ja lokkien poikasille jää riittävästi suojaa vaativia sääolosuhteita vastaan. Saareen kannattaakin tuoda tätä varten esimerkiksi puunrunkoja tai isompia kiviä, jotka antavat suojaa poikasille tuulelta ja sateelta ja varjostavat helteellä.

Tiiroille sopivat saaret pidetään karumpina eli niistä poistetaan liiallinen kasvillisuus hoitotoimien yhteydessä.

 

Louhekari

Jään ja lumen ympäröimä pesimäkari Ahtialanjärvellä.
Kivistä rakennettu pesimäkari. © Kuva: Markku Mikkola-Roos

Pienemmät karit tarjoavat pesäpaikkoja yksittäisille tai muutamille lokki- ja tiirapareille sekä vesilinnuille. Karit rakennetaan perustuksiltaan samalla tavoin kuin isommat saaret. Niiden pinta peitetään tiheän kiviaineksen ja puuhakkeen sijaan noin 20 cm paksuisella maa-aineksella, jonka päälle istutetaan lähistöltä tuotuja sara- tai muita ruohomättäitä. Karien sopiva halkaisija on noin 1,5 metriä. Tällaista karia varten tarvitaan metrin syvyiseen veteen ja kiinteälle pohjalle rakennettaessa 10–15 m3 kiveä. Tämän kokoiselle karille mahtuu hyvin kaksi vesilintujen pesimälaatikkoa (ks. pesimälaatikoista lisää alempana). Rakentamisen yhteydessä kariin voidaan tehdä myös onkaloita (ks. onkaloista lisää jäljempänä), jotka soveltuvat sinisorsan ja punasotkan pesimäpaikoiksi.

 

Soramatalikko

Pesimäsaaren yhteyteen voidaan rakentaa suojaiseen paikkaan kahlaajille sopiva ruokailu- ja levähdysmatalikko. Se rakennetaan sorasta, joka koostuu pienimmästä mahdollisesta raekoosta. Matalikko pysyy kasvittomana, kun se rakennetaan sellaiseen korkeuteen, että se on suuren osan vuodesta veden alla.

 

Kivikehäsaari

Kivikehäsaareen tehdään louheesta kivikehä, joka täytetään avovesialueiden lisäyksestä syntyvillä kaivumassoilla: mudalla, turpeella tai kasvillisuudella. Kivikehä tehdään harjalta noin 1 metrin levyiseksi ja luiskien kaltevuus on 1:1 tai loivempi. Kivikehän korkeus tehdään kesävesipinnan tasolle. Saariin nostetaan kaivumassoja siten, että kasattuna massa on korkeimmillaan tasolla vajaan metrin kesävedenpintaa korkeammalla. Massa painuu vähitellen kasaan ja ensimmäisen talven jälkeen saarten korkeus on 30–50 senttimetriä toukokuun keskimääräisen vesipinnan yläpuolella. Saaret katetaan kasvillisuuden kasvun estämiseksi samalla tavalla kuin louhesaaret.

 

Kasvimassasaari

Kasvimassasta saari voidaan tehdä vesialueelle, jossa kivennäismaa- tai savipohja on noin metrin syvyydessä. Saari tehdään ympäröivien alueiden kasvimassasta ja mudasta. Saarten lopullinen korkeus tulisi olla 30–50 senttimetriä kesävedenpintaa korkeammalla. Kasvimassan painuminen tulee huomioida rakennusvaiheessa.

Kasvimassasaarissa tulee erityisesti kiinnittää huomiota riittävän katemateriaalin käyttöön. Sora- tai puuhakekerroksen on oltava riittävän paksu, jotta niiden läpi ei pääse uutta kasvillisuutta. Myös säännöllisiin raivauksiin tulee varautua, kuten muissakin saarissa. Kasvimassasaaria on tehty lintuvesien ruoppausten yhteydessä paljon ja näiden haasteena on ollut nopea umpeenkasvu ja vesakoituminen.

 

Kelluvat saaret

Laiturielementeistä tehdyt pesimälautat

Kelluva pesimäsaari voidaan toteuttaa eri kokoisina laiturielementeistä. Laiturielementtilautat rakennetaan kestopuusta ja ponttooneista ja ne ankkuroidaan pohjaan esimerkiksi betonipainolla.

Kalatiira ja telkkä pesimälautalla Kanteleenjärvellä
Laiturielementeistä rakennettu pesimälautta Pukkilan Kantelejärvellä. © Kuva: William Velmala

Pesimälautoillakin alustaksi käy muun muassa puuhake, hiekka tai sora. Hienojakoinen materiaali vaatii alustakseen esimerkiksi vettäläpäisevää maanrakennuskangasta, jotta se pysyy lautalla. Karkeampaa puuhaketta voidaan käyttää ilman aluskangasta, kunhan kansilaudoitus on riittävän tiheää.

Mikäli lautoille istutetaan kasvillisuutta, ne on hyvä päällystää vedenpidätysmatolla tai vastaavalla kosteutta pidättävällä materiaalilla (esim. turve). Näin lautan päälle istutettava kasvillisuus saa hyvät kasvuolosuhteet. Vedenpidätysmaton päälle voidaan asentaa sopiva kasvimatto tavoiteltavan lintulajiston tarpeiden mukaan. Pienille lokkilinnuille (tiirat, pikkulokki) kelpaa matala kasvillisuus, mutta sorsien pesäpaikoiksi soveltuu korkeampi kasvillisuus. Yhdellä lautalla voi olla sekä matalaa että korkeaa kasvillisuutta. Kasvimattojen tulisi olla kotimaista alkuperää, jotta vältetään geneettisesti erilaisten kasvien tai jopa vieraslajien leviäminen.

Kelluville pesimälautoille tulisi asentaa nousuluiskat, jotta lintujen poikaset pääsevät nousemaan niiden päälle vedestä. Lauttojen päälle voidaan asentaa myös pesimälaatikoita sorsalintuja varten.  

Pukkilan Kanteleenjärvelle ja Tuusulan/Järvenpään Tuusulanjärvelle rakennettiin keväällä 2021 kestopuusta ja matalista ponttooneista kooltaan 3 x 8 metriä suuruiset lautat. Lautat päällystettiin kahdella kerroksella vedenpidätysmattoa. Tämän päälle asennettiin maksaruohomatto 1 x 1 metrin paloina. Lautoille asennettiin lisäksi nousuluiskat poikasille ja 2 kpl vanerisia pesimälaatikoita. Lautat ankkuroitiin pohjaan kahdella betonipainolla.

Molemmilla lautoilla pesi jo kesällä 2021 kalatiirapari vaikka lautat saatiin paikoilleen liian myöhään kosteikkolintujen pesinnän kannalta. Linnut käyttivät lauttoja mielellään levähdyspaikkana. Satunnaisella tarkkailulla lautoilla havaittiin seuraavat lajit: Telkkä (poikue), sinisorsa, harmaahaikara, naurulokki (lentopoikueita), kalalokki, kalatiira ja rantasipi.

 

Laiturielementeistä tehtyjen saarten jatkosuunnitelmat ja käyttöideat

Laiturimallisten pesimälauttojen talvenkestävyydestä ei vielä ole kokemuksia, mutta se selviää käyttövuosien myötä. Nykyisiä lauttoja voidaan tarvittaessa muuntaa kokemusten pohjalta. Niihin voidaan asentaa matalat laidat ja istuttaa korkeampaa kasvillisuutta. Pohjan materiaali voidaan vaihtaa puuhakkeeksi, soraksi tai hiekaksi. Suojarakenteita tulisi lisätä poikasten suojaksi (tukkeja, lankkuja tai kiviä).

Ulkomailla on käytetty menestyksekkäästi pesimälauttoja, joihin on asennettu 40–50 senttimetriä korkeat verkkoaidat. Aidat estävät poikasia joutumasta tahattomasti veden varaan, esimerkiksi kovan tuulen tai keskinäisen rettelöinnin takia. Niin kauan kuin alueella on pienpetoja, suojaamaan tarkoitettu verkkoaita voi kuitenkin olla kohtalokas, ellei siihen asenneta myös kiipeämistä estäviä rakenteita. Esimerkiksi minkki kiipeää ketterästi tavallisen aidan yli, mutta lokinpoikaset eivät puolestaan pääse lautalle etsiytynyttä petoa pakoon.

Maapetojen varalta Raaseporin Karjaan Lepinjärvellä maaliskuussa 2018 rekennettu pesimälutta korotettiin pylväiden varaan. Pylväät ovat lautan alapuolella, jolloin maapedot eivät pysty kiipeämään niitä pitkin lautalle. Kiipeäminen on tehty hankalaksi asentamalla pylväät keskemmälle lauttaa, ei siis lautan kulmiin. Syystä tai toisesta lautalle ei ole toistaiseksi asettunut lintuja pesimään, vaikka esimerkiksi lokkilintuja levähtää sillä säännöllisesti. Pylväiden varaan rakennettu pesimälautta, jossa on lisäksi verkosta tehdyt korkeat laidat, olisi todennäköisesti hyvin turvallinen lokeille. Tällaisista ei kuitenkaan ole Suomesta vielä kokemuksia. Merikotkaa tai muita potentiaalisia poikasia saalistavia lintuja tällaisetkaan rakennelmat eivät kuitenkaan estä.

 

Vesikasvimattopohjaiset pesimäsaaret

Kasvimattosaari kelluu Helsingin Vanhankaupunginlahdella. Taustalla Kalasataman tornitalot. Kuva: Kalle Meller.
Kasvimattosaari Helsingin Vanhankaupunginlahdella. © Kuva: Kalle Meller

Kelluvia pesimäsaaria voidaan rakentaa myös asentamalla kasvimatto suoraan kellukkeiden päälle. Tällaiset saaret sopivat todennäköisesti parhaiten suojaisiin vesistöihin, sillä niiden rakenne ei ole yhtä kestävä kuin laiturielementeistä rakennettavien saarten. Lyhyt kokemus kasvimattosaarista on  Helsingin Vanhankaupunginlahdelta, minne asennettiin kaupungin toimesta seitsemän tekosaarta huhtikuussa 2021. Lauttojen koko on 3 x 3 metriä ja niihin asennettiin nousuluiskat. Lauttojen päällysteenä on vesikasvimatto, joka kiinnitettiin kellukkeisiin. Kellukkeet ovat PET-pulloja, jotka oli sidottu yhteen kookoskuituverkolla. Lautat ankkuroitiin pohjaan teräsvaijerein kiinnitetyillä painoilla.

Lautoilla ei ollut pesintöjä 2021, mutta linnut lepäilivät niillä mielellään. Ainakin seuraavien lajien on havaittu levähtävän tai ruokailevan lautoilla: kanadanhanhi, merihanhi (poikue), sinisorsa, nauru-, kala-, harmaa- ja merilokki, kalatiira ja varis. Lautat ovat jonkin verran kärsineet aallokosta. Kasvimaton reunat ovat kääntyneet paikoin ympäri, samoin lautoille asennetut vesilintujen pesimälaatikot ovat kääntyneet ylösalaisin. Kovalla tuulella nouseva aallokko heiluttaa lauttoja niin voimakkaasti, että lintujen on vaikea nousta niille. Kasvipeite kuitenkin vahvistui juuriston voimistuessa kesän mittaan. Talvenkestävyys on epävarmaa ja jää nähtäväksi. Vesikasvimattopohjaiset pesimäsaaret saattavat kestää paremmin suojaisissa sisävesissä kuin merenlahdilla.

 

Kelluvat hetteiköt

Kelluhetteikko tekosaari ja kahlaajakari Ahtialanjärvellä. Dronella otettu ilmakuva.
Etualalla painunutta kelluhetteikköä, jonka takana kahlaajille rakennettua ruokailusoraikkoa, rakennettu pesimäsaari ja korkeampaa, uutta kelluhetteikköä. © Kuva: Antti Below

Avovesialueen puolelle voidaan luoda luonnollisen oloisia pesäkohteita sekä samalla muuttolajistolle erinomaisia ruokailu- ja lepäilyalueita rakentamalla heinästä saarekkeita eli kelluvia hetteikköjä. Hetteiköt toimivat myös säännöstellyllä vesialueella, sillä ne nousevat ja laskevat vedenpinnan mukana. Toteutukselle sopivia alueita ovat matalat, runsaskasvustoiset lintujärvityyppiset kohteet, joissa umpeutuminen on voimakasta. Kelluvilla hetteiköillä on mahdollista jäljitellä pikkulokin ja mustatiiran luontaisia pesäalustoja ja kahlaajien ruokailualueita. Niitä kannattaa suunnitella kohteille, jossa vedensyvyys on sopiva riittävällä, vähintään 10 metrin etäisyydellä rantaviivasta. Tällöin ne ovat vaikeammin maapetojen saavutettavissa.

Hetteiköt tehdään niittoheinästä. Heinää läjitetään iso määrä läjäksi, jolloin se tiivistyy kiinteäksi massaksi ja lopulta muuttuu lietteeksi, joka myös elää vedenvaihtelun mukaan ollen aina vedenpinnan yläpuolella. Hetteiköt kestävät noin kaksi vuotta, jonka jälkeen ne on rakennettava uudestaan.

Hetteiköt tehdään aallokon saavuttamattomille matalikoille, jotka ovat matalan veden aikaan alkukeväällä ja myöhäissyksyllä vedenpinnan yläpuolella. Niitä voidaan tehdä myös ympäröivän ilmaversoiskasvillisuuden suojiin, jotta ne pysyvät paikoillaan täydellisesti. Hetteiköt voidaan rakentaa paikkoihin, jossa veden syvyys on enimmillään 30–40 senttimetriä. Niitä ei tule tehdä syvemmille alueille tai paikkoihin, jotka ovat alttiita virtauksille, jotteivat ne kulkeudu muualle vesistöön.

Parhaiten kelluvan hetteikön teko onnistuu isosorsimoheinästä. Isosorsimoa kasvaa yleensä todella tiheänä ja massiivisena, jopa yli miehenkorkuisena kasvustona. Sen kasvunopeus on hurja, joten pieneltäkin alalta saa jo runsaasti ainesta. Myös ruovikkomassa on käyttökelpoista, mutta jäykkänä kasvina siitä ei saa toimivaa yhtä nopeasti eikä sitä niittojen jäljiltä yleensä ole tarjolla yhtä massiivisesti. Osmankäämistö ei sen sijaan ole juurikaan käyttökelpoista muutoin kuin hetteikön lisätäytteenä.

Kestävän hetteikön luominen edellyttää, että ladottava kasvimassaa on riittävästi. Riittävyyden mittarina voidaan pitää sitä, että hetteikön päällä kävely onnistuu matalillakin kumisaappailla. Mikäli massaa on liian vähän, tiivistyessään ja liettyessään hetteikkö hajoaa ja pehmenee liiaksi, jolloin sen kellumisominaisuudet katoavat.

Hetteiköt ovat karikoiden tavoin luonnollisen kaltaisia pesimä- ja ruokailupaikkoja ja ne tarvitsevat vain vähän huoltoa.

Vesilain mukaisen luvan tarve niittojätteen käytölle kelluvissa hetteiköissä tulee selvittää tapauskohtaisesti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen vesilain valvonnasta. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle tehtävän niittoilmoituksen yhteydessä tulee perustella niittojätteen käyttö hetteikköjen perustamisessa.

Pesimälaatikot ja -onkalot

Kuvassa pesimälaatikko tolpassa telkänpöntön alapuolella. Taustalla myöhäissyksyistä luhtakasvillisuutta.
Pesimälaatikko sijoitettuna tolppaan telkänpöntön alapuolelle. © Kuva: Markku Mikkola-Roos

Pesimäsaarille ja -kareille voidaan asentaa pesimälaatikoita tai rakentaa onkaloita erityisesti sinisorsan, punasotkan ja tukkasotkan pesintöjä varten. Pesimälaatikot ja -onkalot suojaavat munapesiä erityisesti variksen, mutta myös muiden pesiä saalistavien lintujen aiheuttamilta tuhoilta. Pesimälaatikoista ja -onkaloista on useamman vuoden kokemus Lempäälän Ahtialanjärveltä, missä ne ovat lisänneet pesivien sinisorsien, tukka- ja punasotkien määriä ja näiden pesimämenestystä.

Vesilinnut tarvitsevat lajista riippuen eri kokoisen pesimälaatikon. Suuret laatikot sopivat sinisorsalle ja punasotkalle: Korkeus 25–27 cm, leveys 46–50 cm ja syvyys 50–55 cm. Pieni malli sopii tukkasotkalle: Korkeus 25 cm, leveys 35 cm ja syvyys 40 cm.

Laatikot tehdään vesivanerista siten, että niissä on kolme seinää ja katto. Laatikot asennetaan kareille ja saarille siten, että ne ovat aivan vesirajassa (vedenkorkeuden vaihtelut huomioitava). Mikäli laatikko asennetaan ylemmäksi, pääsevät varikset saalistamaan munia. Vesirajassa laatikoiden sivuseinät voidaan tehdä 10–15 senttimetriä pidemmiksi kuin katto. Kun laatikko asennetaan katon mukaan vesirajaan, suojaavat pitemmät laidat pesijää variksen saalistukselta.

Laatikon päälle laitetaan heinää naamioinniksi ja se sidotaan kanaverkolla paikoilleen. Sisälle laitetaan pehmeää heinää pesimäalustaksi. Myös kaupalliset, koti- tai lemmikkieläimille tarkoitetut pahnat ja kuivikkeet sekä olki käyvät pesimäalustaksi.

Pesimälaatikko voidaan myös asentaa 2x4 tuuman pystylankkuun siten, että se jää 20–40 senttimetriä pesimäaikaisen vedenpinnan yläpuolelle. Tällöin siihen on asennettava myös pohja. Samaan lankkuun voidaan laatikon yläpuolelle asentaa telkänpönttö. Lankkuasennus suojaa pesää ketun, supikoiran ja variksen saalistukselta. Pesimälaatikoiden huolto tehdään myös vuosittain kevättalvella ennen pesimäkautta. Samalla niiden sisällä oleva heinä vaihdetaan.

Pesimäonkalo tehdään luonnonmukaisesti kivistä ja se katetaan vankalla laudalla tai vanerilevyllä sekä naamioidaan heinä- tai kasvimassalla. Onkaloiden mitoiksi sopivat yllä esitetyt laatikoiden mitat.

Jotta vesilinnut hyväksyisivät laatikot ja onkalot pesimäkäyttöön, kannattaa niiden asennuksessa huomioida muutama asia. Laatikoihin ja onkaloihin on vaihdettava kuivat heinät jokaista pesimäkautta varten. Laatikot ja onkalot on pääsääntöisesti hyvä asentaa tai rakentaa aivan veden rajaan, koska tiheällä naurulokkialueella lokit saattavat pesiä suuaukon eteen, jos tilaa pesien rakentamiseen jää, ja estää tällä tavoin vesilintujen pääsyn laatikkoon tai onkaloon. Mikäli onkalo on liian korkea ja avoin, saattavat naurulokit pesiä niiden sisään. Kun onkaloiden katolle kasataan heinää, kasvimassaa tai laitetaan avoin laatikko lokkien pesintää varten, voidaan lokit ja tiirat saada pesimään rakenteiden päälle turvaamaan vesilintujen pesintää.

 

Kiviaineksesta rakennettavien pesimäsaarien ja -karien sekä kelluhetteikköjen, pesimälaatikoiden ja -onkaloiden ohjeistus perustuu Rainer Mäkelän ja Tatu Itkosen kokemuksiin Lempäälän Ahtialanjärveltä. Lautielementeistä rakennettujen saarten sekä kasvimattosaarten tiedot on saatu lintuvesikoordinaattori William Velmalalta Uudenmaan ELY-keskuksesta.  

Lisätietoja

Erikoissuunnittelija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi

 

Julkaistu 3.5.2022 klo 16.56, päivitetty 12.5.2022 klo 18.15