Uhanalaistumisen syyt ja uhkatekijät

Itämeren rannikko muuttuu jatkuvasti, luontaisesti esimerkiksi maankohoamisen takia. Sadan viime vuoden aikana ihmisen vaikutus on kasvanut ja osittain jo peruuttamattomasti muuttanut rannikkoluontoa.

Rannikkoluonnolle keskeinen tekijä on Itämeren veden laatu. Meren rehevöityminen johtaa myös rantojen rehevöitymiseen ja umpeenkasvuun. Umpeenkasvua ovat vauhdittaneet myös ilmasta tuleva rehevöittävä laskeuma ja samanaikaisesti tapahtunut rantalaidunnuksen ja -niiton vähentyminen. Rehevöittävää laskeumaa on saatu vähennettyä mantereella sijaitsevista lähteistä, mutta merenkulun typpioksidipäästöissä ilmaan ei ole havaittu samaa kehitystä. Rehevöityminen on merkittävä uhanalaistumisen syy ja tulevaisuuden uhka erityisesti avoimilla rantaluontotyypeillä ja karuimmilla metsäisillä rantaluontotyypeillä.

Hiekkarannalle kerääntynyttä rihmalevää.
Meren rehevöitymisen vuoksi rannoille kertyy yhä enemmän rihmalevämassaa, mistä seuraa avoimien rantojen umpeenkasvua ja ruovikoitumista. Vanhankylänmaa, Kotka. © Kuva: Terhi Ryttäri.

Kuluminen on tärkeimpiä uhanalaistumisen syitä ja tulevaisuuden uhkia hiekkarantojen ja dyynien luontotyypeillä. Kulutus on yhteydessä rakentamiseen. Asutuksen levittäytyessä rannoille yhtenäiset ranta-alueet pilkkoutuvat yhä pienemmiksi ja kasvillisuus muuttuu. Asutus, virkistyskäyttö ja maastoliikenne lisäävät kulumista ja roskaantumista. Varsinkin hallitsematon maastoliikenne on dyyneille tuhoisaa. Kesämökkien, talojen ja teiden lisäksi rannoille on rakennettu laitureita ja aallonmurtajia ja ruopattu vesiväyliä.

Metsätalous on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen erityisesti primäärisukkessiometsien tilaan. Primäärisukkessiometsät ovat kasvaneet maankohoamisen seurauksena merestä paljastuneelle maalle. Metsätalous on kohdistunut voimakkaimmin sukkessiosarjan loppuvaiheisiin eli vanhoihin metsiin. Jäljellä olevat havupuustoiset primäärisukkessiometsät ovat suojelualueiden ulkopuolella sijaitessaan lähes poikkeuksetta metsätalousalueena ja asutuksen puristuksessa. Nuoria sukkessiovaiheita syntyy maankohoamisen myötä jatkuvasti lisää, mutta sukkession katkettua myöhempien vaiheiden kehitys estyy. Tästä syystä pitkät ehjät sukkessiosarjat ovat nykyisin erittäin harvinaisia. Metsätalouden vaikutukset näkyvät myös suurimmilla harjusaarilla ja dyynimetsissä. Asutuksen ympäristössä myös kotitarvepuunotto ja rantametsien siistiminen lahopuustosta ovat vähentäneet metsien monimuotoisuutta.

Pelloksi ja niityksi raivaaminen ovat vähentäneet primäärisukkessiometsien alaa merkittävästi jo perinteisen maatalouden aikana ennen 1960-lukua, mutta pellonraivauksen uhkaa ei pidetä enää tulevaisuudessa kovin merkittävänä.

Vieraslajeista etenkin kurtturuusun leviäminen on uhka monille rannikon luontotyypeille. Itä-Aasiasta Tyynenmeren rannoilta kotoisin oleva kasvi leviää kiihtyvällä vauhdilla rannikollamme. Kurtturuusu tukahduttaa alleen ja syrjäyttää alkuperäistä avoimien paikkojen kasvillisuutta ja pystyy asettumaan hyvin monenlaisille paikoille kivikkorantoja myöten. Laajimmat kasvustot muodostuvat hiekkarannoille, rantavehnädyyneille ja hiekkapohjaisille kedoille.

Öljy- ja kemikaalikuljetusten lisääntyminen etenkin Suomenlahdella kasvattaa öljyonnettomuuksien vaaraa.

Rahtialus sumun keskellä nousevan auringon loisteessa.
Lisääntyvä meriliikenne aiheuttaa uhkia meri- ja rannikkoluonnolle. © Kuva: Riku Lumiaro.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset rannikkoluontoon

Ilmastonmuutos vaikuttaa Itämereen ja samalla sen rannikkoon ja rantoihin monin tavoin. Meriveden lämpötila on noussut jo lähes yhdellä asteella vuosina 1990–2008, ja kesäajan pintavesien ennustetaan lämpenevän vuoteen 2100 mennessä Suomen merialueilla 2–4 astetta. Lämpötilojen nousu vaikuttaa Itämeren talviseen jäätilanteeseen: jääpeitteinen kausi lyhenee, jääkate ohenee ja kokonaan jäättömät talvet yleistyvät. Keväinen jäidenlähtö ja siihen liittyvä voimakas jääeroosio on tärkeä rantojen avoimuutta ylläpitävä tekijä, jolla on suuri merkitys rantojen umpeenkasvun hidastajana ja estäjänä.

Sadannan ennustetaan lisääntyvän erityisesti talvi- ja kevätkuukausina. Lisääntyvä sadanta edesauttaa ravinteiden huuhtoutumista valuma-alueilta jokien kautta mereen, mikä puolestaan lisää rehevöitymistä ja umpeenkasvua meressä ja rannikolla. Äärevien sääilmiöiden voimistuminen ja yleistyminen vaikuttavat myös rantojen luontotyyppeihin ja eliölajistoon.

Jäätiköiden sulamisesta johtuva pysyvä meriveden pinnan nousu näkyy ajan myötä myös Itämeressä. Suomen rannikolla sen arvellaan olevan 24–126 cm luokkaa. Perämerellä maankohoaminen kompensoi meriveden pinnan nousua. Meriveden pinnan kohoaminen vaikuttaa pitkällä aikavälillä etenkin etelärannikon alavien rantojen luontotyyppeihin.

Meriveden suolapitoisuuden ennustetaan vähenevän. Korkeampaa suolapitoisuutta vaativat merilajit, kuten meriajokas ja rakkohauru tulevat taantumaan kasvupaikoillaan, mikä vaikuttaa myös hauru- ja meriajokasvallien syntymiseen rannoille.

Merenrantaa ja merta, joka on pienten ruohoisten saarekkeiden täplittämä.
Ilmastonmuutos muuttaa esimerkiksi jääolosuhteita ja voimistaa rehevöitymistä, mikä vaikuttaa sekä luontaisesti syntyneiden että laidunnettujen rantaniittyjen umpeenkasvuun. Liminganlahden rantaniittyä. © Kuva: Kasper Koskela.
Julkaistu 2.1.2020 klo 13.29, päivitetty 17.2.2020 klo 18.12