Hyppää sisältöön

Uhanalaistumisen syyt ja uhkatekijät

Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa listattiin luontotyypin uhanalaistumiseen johtaneet syyt sekä tulevaisuuden uhkatekijät. Merkittävin syy sekä vaka- että virtavesien uhanalaistumiseen on vesien rehevöityminen ja likaantuminen, joka johtuu valuma-alueen maankäytön aiheuttamasta piste- ja hajakuormituksesta. Myös vesirakentaminen, kuten padotukset ja perkaukset, sekä säännöstely voimatalouden tarpeisiin ja tulvien torjumiseksi ovat merkittäviä uhanalaistumisen syitä. Ojituksilla ja metsätaloustoimenpiteillä on muutettu pienten virtavesien, lähteikköjen ja lampien lähiympäristöjä ja valuma-alueen ojitusten vaikutukset ovat voineet heijastua myös pienvesien hydrologiaan ja kuormituksen myötä vedenlaatuun. Rantojen luonnontilaa ovat muuttaneet etenkin rehevöitymisestä ja perinteisen niiton ja laidunnuksen loppumisesta johtuva umpeenkasvu sekä rantarakentaminen.

Vesi- ja rantaluontotyyppien tulevaisuuden uhkat ovat pitkälti samoja kuin uhanalaistumisen syytkin. Uusia merkitykseltään kasvavia uhkia ovat ilmastonmuutos ja vieraslajien leviäminen.

Maankäyttö aiheuttaa kuormitusta

Valuma-alueen maankäyttö, kuten maa- ja metsätalous, turvetuotanto, asutus ja teollisuuslaitokset, aiheuttavat vesistöihin rehevöittävää typpi- ja fosforikuormitusta, samoin kuin kiintoaine- ja orgaanista humuskuormitusta. Rehevöityminen aiheuttaa vesi- ja rantakasvillisuuden ja planktonlevien runsastumista ja lajistomuutoksia ja kalasto muuttuu. Orgaanisen ja kiintoainekuormituksen haittavaikutuksia ovat vesistöjen mataloituminen, pohjien liettyminen, veden tummentuminen ja samentuminen sekä happiongelmat.

Ylirehevöityneen järven runsasta kasvillisuutta. © Kuva: Seppo Tuominen.

Kemialliset haittavaikutukset koskevat useita sisävesiluontotyyppejä, mutta koko valtakunnan mittakaavassa merkitys on edellä kuvattua kuormitusta vähäisempi. Vesiympäristölle vaarallisia ja haitallisia aineita tai yhdisteitä ovat muun muassa erilaiset raskasmetallit ja myrkylliset orgaaniset yhdisteet. Niitä pääsee vesiin muun muassa yhdyskuntien, kaivosten ja teollisuuden jätevesistä, kaatopaikoilta, liikenteestä, ilmaperäisenä kaukokulkeumana ja maankäytön seurauksena. Maatalousvaltaisilla alueilla vesistöihin kulkeutuu myös rikkakasvien torjunta-aineita. Suomessa on vasta viime vuosina alettu tutkia esimerkiksi lääkeaineiden ja mikromuovien pitoisuuksia vesistöissä. Eri kemikaalien yhteisvaikutuksia ei myöskään vielä tunneta riittävästi.

Länsi-Suomessa maankuivatuksen piirissä olevilla alunamailla eli happamilla sulfaattimailla maaperään muodostuva rikkihappo ja sen aiheuttama valumavesien happamuus aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Happamat valumavedet liuottavat maaperästä metalleja ja useita raskasmetalleja. Vesistöissä esiintyvät happamuuspiikit voivat aiheuttaa laajoja kalakuolemia ja jopa kalojen häviämisen pienistä joista.

Vesirakentamisen vaikutukset heijastuvat eliöstöön

Sisävesien ja rantojen luonnontilaa ovat heikentäneet myös vesi- ja rantarakentaminen, järvenlaskut ja säännöstely. Virtavesien patoamiset ja säännöstely vesivoiman tarpeisiin tai tulvasuojelun vuoksi ovat vähentäneet merkittävästi koskipinta-alaa sekä muuttaneet koskielinympäristöjä. Suvantojen ja koskien vuorottelun tilalle on, etenkin suurissa joissa, muodostunut patoaltaiden ketjuja, joiden eliöyhteisöjen rakenne on muuttunut alkuperäisestä. Lyhytaikaissäännöstelyn aiheuttama veden syvyyden ja virtausnopeuden jatkuva vaihtelu heikentää eliöstön, kuten pohjaeläinten elinolosuhteita. Suurin osa erittäin suurista joista on voimalaitospatojen katkaisemia ja voimakkaasti säännösteltyjä, ja padotus koskee myös merkittävää osaa suurista joista. Padotuksen myötä vaelluskalakantojen nousu estyy, mikä vaikuttaa myös ylempänä olevien säännöstelemättömien jokien kalakantoihin.

Tikkurilankosken rakennettua ympäristöä Tikkurilassa, Vantaalla. © Kuva: Seppo Tuominen.

Järviä ja lampia on kuivattu peltomaaksi tai niiden vedenpinnan tasoa on muutettu esimerkiksi pengertämällä. Suurista ja keskisuurista järvistä suurta osaa säännöstellään. Säännöstely muuttaa vedenkorkeuden luonnollista vaihtelua lisäämällä vedenkorkeuden alenemaa talvella ja leikkaamalla kevättulvaa. Nämä muutokset heikentävät varsinkin rantavyöhykkeen eliöstön tilaa.

Ojitukset ja hakkuut heikentävät pienvesien tilaa

Merkittävimpiä pienvesien - purojen, norojen, lähteikköjen ja lampien - tilan heikkenemisen syitä ovat ojitukset ja uomien perkaukset maa- ja metsätalouden tai yhdyskuntien maankuivatusta varten sekä niistä aiheutuneet hydrologiset ja rakenteelliset muutokset. Valtaosa ojituksista on tehty metsänkasvatuksen tarpeisiin. Pienvesien valuma-alueiden ojitukset aiheuttavat myös ravinne- ja kiintoainekuormitusta pienvesiin. Purojen luonnontilaa ovat heikentäneet olennaisesti myös lukuisat puroissa olevat tierummut, korkeat pohjapadot, vanhat myllypadot ja muut rakenteet, jotka muun muassa estävät kalojen ja muiden vesieläinten nousun ylävirtaan. Pienvesien ekologista tilaa ovat heikentäneet myös lähiympäristön puuston hakkuut, joiden seurauksena pienilmasto muuttuu, veden lämpötila nousee ja vesieliöstölle tärkeän karikkeen määrä vähenee. Lisäksi lähiympäristön ja etenkin rantavyöhykkeen hakkuut lisäävät pienvesien ravinnekuormitusta, jos riittävää suojavyöhykettä ei jätetä. Lähteikköjen ja muiden pohjavesivaikutteisten pienvesien luonnontilaa ovat heikentäneet myös muun muassa pohjavedenotto ja pohjaveden laadun muutokset.

Muuttunut, miltei umpeen kasvanut puro peltomaisemassa. © Kuva: Seppo Tuominen.

Rantojen umpeenkasvu kiihtyy

Rantojen merkittävimpiä uhanalaistumisen syitä ja myös tulevaisuuden uhkia ovat rantarakentaminen, vesien ja rantojen rehevöityminen ja liettyminen, vesirakentaminen ja säännöstely. Avoimiin rantoihin vaikuttaa monien eri tekijöiden jouduttama umpeenkasvukehitys. Yleinen vesien ja rantojen rehevöityminen, rantalaidunnuksen ja niiton loppuminen, paikoin myös vesirakentaminen ja vesien säännöstely ovat edesauttaneet avointen ja matalakasvuisten rantojen sukkessiota ja umpeenkasvua. Järviruoko ja muut kookkaat helofyytit ovat tunkeutuneet avoimille ja vähäkasvistoisille rannoille ja saraikoihin, ja pensaikot ja puusto ovat lisääntyneet. Umpeenkasvu on vienyt tilaa sarakasveilta ja heiniltä, ja monet matalien niittyjen ja laitumien lajit ovat harvinaistuneet.

Umpeenkasvun alkuvaiheessa olevaa hiekkarantaa. Hiekan sisään on jo kerrostunut ruoko-ja roskavalleja sekä lietettä. Umpeenkasvu voi olla hyvin nopeaa eikä satunnainen virkistyskäyttö riitä pitämään rantaa avoimena. © Kuva: Kimmo Syrjänen.

Ilmastonmuutos ja vieraslajit kasvavia uhkia

Ilmastonmuutos on sisävesi- ja rantaluonto­tyypeillä merkitykseltään kasvava tulevaisuuden uhka. Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa sen vaikutusten arvioitiin kohdistuvan voi­makkaimmin tunturialueen vesiin, esiintymiseltään lounai­seen Suomeen painottuneisiin savi­alueiden virtavesiin ja rantoihin, runsasravinteisiin järviin sekä karuihin ja kirkasvetisiin (vähähumuksisiin) järviin. Ve­sistöjen lämpötilat ovat nousseet viimeisten vuosikym­menien aikana, ja jääpeitteinen kausi on lyhentynyt. Ilmastonmuutos vaikuttaa hydrologisiin oloihin muuttaen valunnan, virtaamien ja vedenkorkeuksien vuodenaikaista jakaumaa. Talviaikainen valunta kas­vaa, talvitulvat yleistyvät ja vastaavasti kevättulvat pienenevät. Valunnan muutosten myötä riski ravinteiden, humusaineiden ja kiintoaineen lisääntyvälle huuhtoutumiselle kasvaa merkittävästi. Luontaisesti vähähumuksiset järvet ovat herkkiä humuspitoisuuden lisääntymiselle. Vesikasvi- ja pohjaeläinlajien levinneisyysrajojen on arvioitu siirtyvän pohjoisem­miksi ilmastonmuutoksen seurauksena.

Ilmastonmuutos lyhentää jääpeitteistä aikaa. © Kuva: Seppo Tuominen.

Myös vieraslajiuhkan on arvioitu kasvavan tulevaisuudessa. Vieraslajiuhka arvioitiin suurimmaksi keskiravinteisilla ja ravin­teisilla sisävesiluontotyypeillä ja etenkin Etelä-Suomessa. Vesistöjen haitallisia vieraslajeja ovat puronieriä, täplärapu, isosorsimo, kanadanvesirutto ja rapurutto. Muun muassa Koillismaan runsaskalkkiset järvet ovat alttiita kanadanvesiruton leviämiselle ja massakasvus­tojen muodostumiselle. Isosorsimo, karhunköynnös ja jättipalsami leviävät helposti rantakasvillisuuden sekaan. Suomen sisävesiin on aivan vii­me vuosinakin levinnyt uusia vieraslajeja, kuten kelta­lammikki ja hyytelösammaleläin.

Tiheät isosorsimokasvustot tukahduttavat muun kasvillisuuden ja valtaavat näin lisää kasvualaa. © Kuva: Terhi Ryttäri
Julkaistu 27.1.2020 klo 14.39, päivitetty 17.4.2020 klo 11.34