Hyppää sisältöön

Tunturit

Tunturi on vuorimuodostuma, jolla on puuton lakiosa. Varsinaisilla tuntureilla on tunturi­paljakkaa, jolla kasvaa sille ominaista arktis-alpiinista kasvillisuutta. Paljakan matalakasvuinen lajisto on sopeutunut lyhyeen kasvukauteen ja ankariin olosuhteisiin. Puut eivät paljakalla pärjää. Eteläisillä erillistuntureilla metsänraja on alentunut talviaikaisten tekijöiden, etenkin tykkylumen vuoksi. Yksittäisen puun latvukseen talven mittaan kertyvä tykkykuorma saattaa painaa jopa satoja kiloja ja vaurioittaa tai katkoa puita. Paljakan alapuoliset metsät ovat Suomen tunturialueella tunturikoivikoita, mutta eteläisillä erillistuntureilla tunturikoivikot ovat pienialaisia tai puuttuvat kokonaan. Kasvillisuuden korkeusvyöhykkeet sijaitsevat sitä alempana mitä pohjoisemmassa ollaan.

Suomen yhtenäinen tunturialue sijoittuu pääasiassa pohjoispuolelle linjaa, joka kulkee Enontekiön Kaaresuvannosta Kittilän Kätkätunturin kautta Inarin Sevettijärvelle. Suppeampia tunturialueita ja erillistuntureita löytyy myös tämän linjan eteläpuolelta. Linjan eteläpuolella sijaitsevia suuria tunturialueita ovat muun muassa Pallas-Ounastuntureiden tunturiketju Muonion ja Enontekiön kunnissa sekä Saariselän tunturiketju Inarijärven eteläpuolella.
Suomen tunturialueiden sijainti kuvassa punaruskealla. Tunturialueeseen kuuluvat yhtenäisen havumetsävyöhykkeen pohjois- tai yläpuolella sijaitseva puuton paljakka sekä tunturikoivuvyöhyke. Alueen pinta-ala on noin 1,7 miljoonaa hehtaaria.

Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa kaikki tunturialueen kivennäismaiden puustoiset luontotyypit luokiteltiin ja arvioitiin tunturiluontotyyppien yhteydessä, samoin tunturialueen kalliot ja kivikot. Vanhoilla asuinpaikoilla esiintyvät erilaiset tunturialueen perinnebiotoopit arvioitiin perinnebiotooppien yhteydessä. Tunturialueen vedet ja rannat kuuluvat kokonaisuudessaan sisävesien ja suot soiden tarkasteluun.

Poro tunturissa. © Kuva: Riku Lumiaro.

Villi tunturipeura ja siitä kesytetty poro on kuulunut merkittävänä kasvinsyöjänisäkkäänä pohjoiseen tunturiluontoon aina jääkauden jälkeisestä ajasta lähtien. Poronhoito on ikivanha elinkeino, joka on aikojen saatossa käynyt läpi monia muutoksia. Poronhoito on myös vahvasti tunturiluontoon vaikuttava tekijä. Porojen laidunnus muokkaa ja muuttaa kasvillisuuden koostumusta, rakennetta ja runsautta sekä vaikuttaa humuskerroksen ominaisuuksiin. Tallaamalla ja lannoittamalla maaperää porot vaikutta­vat myös maaperän prosesseihin. Laidunnus vähentää maajäkälien ja myös monien hidaskasvuisten varpujen määrää, mutta toisaalta laidunnus voi lisätä heinämäisten lajien määrää. Ruohomaiset lajit voivat joko runsastua tai vähentyä niiden kasvumuodon, kasvupaikan laadun ja laidunnuksen voimakkuuden mukaan.

Tunturiluontotyyppien uhanalaisuus

Vuonna 2018 julkaistussa Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnissa erotettiin 53 tunturiluontotyyppiä. Niiden yhteispinta-ala on 1,3 miljoonaa hehtaaria. Arvioiduista tunturiluontotyypeistä 38 % eli 20 luontotyyppiä arvioitiin uhanalaisiksi (VU, EN tai CR). Uhanalaiset luontotyypit kattavat suunnilleen samansuuruisen osuuden, 40 % (noin 515 000 ha) myös tunturiluontotyyppien kokonaispinta-alasta. Uhanalaisiksi arvioitiin kaikki lumenviipymät ja lumenpysymät, pääosa tunturikoivikoista, routanummet, ja osa tunturikankaista. Äärimmäisen uhanalaisiksi (CR) arvioitiin kaikista tunturiluontotyypeistä 13 % eli 7 luontotyyppiä, erittäin uhanalaisiksi (EN) 8 % eli 4 luontotyyppiä ja vaarantuneiksi (VU) 17 % eli 9 luontotyyppiä. Kaikki lumenviipymät ja lumenpysymät arvioitiin joko erittäin tai äärimmäisen uhanalaisiksi. Tunturiluontotyyppien kokonaispinta-alasta äärimmäisen ja erittäin uhanalaiset luontotyypit muodostavat vain pienen osan, noin 3 %.

Tunturiluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin a) luontotyyppien lukumäärän (yhteensä 53) ja b) kokonaispinta-alan (1,3 milj. ha) perusteella.

Lopuista 33 luontotyypistä silmälläpidettäviksi (NT) arviointiin 24 % eli 13 luontotyyppiä. Silmälläpidettävien tunturiluontotyyppien pinta-ala sen sijaan vastaa noin puolta kaikkien tunturiluontotyyppien kokonaispinta-alasta. Silmälläpidettävistä luontotyypeistä laaja-alaisimpia ovat tunturikankaisiin kuuluvat variksenmarjakankaat. Säilyviksi (LC) arvioitiin 20 tunturiluontotyyppiä, mikä on 38 % arvioitujen tunturiluontotyyppien lukumäärästä, mutta vain 6 % (83 000 ha) niiden kokonaispinta-alasta. Säilyviksi arvioitiin muun muassa kaikki tunturikallioiden ja -kivikkojen luontotyypit.

Eri ryhmiin kuuluvien tunturiluontotyyppien uhanalaisuus (tunturiluontotyyppien kokonaismäärä on 53).

Kehityssuunnat

Tunturiluontotyypeistä 22 luontotyypin (41 %) arvioitiin säilyvän lähitulevaisuudessa määrältään ja/tai ekologiselta tilaltaan vakaana. Kehityssuunnaltaan heikkeneviksi katsottiin 28 luontotyyppiä (53 %) ja kolmen luontotyypin (6 %) kehityssuunta arvioitiin paranevaksi.

Kehityssuunnaltaan heikkeneviksi katsottiin kaikki tunturikoivikot sekä tunturikoivupensaikot, kuten myös osa tunturikankaista. Heikkenevän kehityksen syynä pidettiin ilmastonmuutosta sekä voimakkaana jatkuvaa kesäaikaista laidunnuspainetta. Ilmastonmuutoksen katsottiin heikentävän lumenviipymien ja lumenpysymien, tunturien dyyni- ja deflaatioalueiden sekä routimisesta riippuvaisten luontotyyppien kehitystä. Kehityssuunnaltaan paraneviksi arvioitiin erillismetsiköt, sillä ilmastonmuutos edistää haavan, männyn ja kuusen leviämistä.

Ilmastonmuutoksen ja laidunnuspaineen yhteisvaikutus merkittävää

Ilmastonmuutos ja porolaidunnus sekä niiden yhteisvaikutukset ovat merkittävimmät tunturiluontotyyppien tilaan vaikuttavat tekijät. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa havumetsänrajan nousemista tunturialueelle ja paljakan pensoittumista. Kovien talvipakkasten harvinaistuessa mittariperhosten massaesiintymät yleistyvät ja laajenevat. Lumipeitteinen aika lyhenee, mikä johtaa lumenviipymien ja -pysymien tilan heikkenemiseen ja pinta-alan supistumiseen. Routaantumisen heikentyessä routimista vaativien luontotyyppien tila huononee.

Toimia tilan parantamiseksi ja kokonaisvaltaista maankäytön suunnittelua

Tunturiluontotyyppien säilyminen edellyttää ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tähtäävien toimien tehostamista. Tutkimusta tulee enenevästi suunnata tunturiluonnon monimuotoisuudessa tapahtuvien muutosten seurantaan sekä näiden muutosten syiden ja vaikutusten selvittämiseen. Voimakkaan laidunnuspaineen aiheuttamien haittojen vähentämiseksi laidunnuspainetta pitäisi säädellä tehokkaammin ja laidunkiertoa kehittää.

Tunturien luontotyypit

Suomessa esiintyvät tunturiluontotyypit on luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa luokiteltu seuraaviin ryhmiin:

Julkaistu 19.12.2019 klo 11.38, päivitetty 9.4.2020 klo 10.27