Suomi on harvaan asuttu maa. Maassamme on maaseudulla ja taajamien lievealueilla yli 300 000 taloa ilman liittymää vesihuoltolaitoksen viemäriverkostoon. Kiinteistön omistajan tai haltijan on silloin itse vastattava viemäröinnistä ja jätevesien käsittelystä.
Taaja asutus tulee aina ensisijaisesti liittää vesihuoltolaitosten verkostoihin. Monilla alueilla laitosten verkostoja onkin viime vuosina laajennettu ja uusia perustettu palvelemaan myös haja-asutusta.
Aiemmin haja-asutuksen vesihuoltoa ohjasivat vesilaki sekä terveydenhoitolaki ja -asetus. 2000-luvulla lainsäädäntö on täysin uudistunut ja keskeiset säädökset ovat nyt ympäristönsuojelulaissa ja sen perusteella annetuissa asetuksissa.
Ympäristönsuojelulaki kieltää ympäristön pilaamisen. Viemäriverkostoon liittämättömän asutuksen jätevedet velvoitetaan viemäröimään ja käsittelemään lain mukaisesti siten, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Yksityiskohtaisemmin kiinteistökohtaista jätevesien käsittelyä ohjaa valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla eli ns. hajajätevesiasetus (209/2011). Siinä on määräyksiä jätevesijärjestelmän suunnittelusta, mitoituksesta, rakentamisesta ja hoidosta sekä siitä ympäristöön aiheutuvien päästöjen rajoittamisesta.
Sen lisäksi kiinteistön viemäröinnin rakentamisessa noudatetaan maankäyttö- ja rakennuslakia (132/1999) ja sen perusteella annettuja säädöksiä. Terveydensuojelulaki ja terveydensuojeluasetus edellyttävät, ettei viemäreistä ja muista jätevesilaitteista tai käymälöistä aiheudu terveyshaittoja.