Vesistön kunnostushankkeen suunnittelu ja toteutus

Vesistökokonaisuus
Vesistöt ja niiden valuma-alueet ovat kokonaisuuksia, joiden tilaa voidaan parantaa monin eri keinoin.

Tavoitteet lähtökohdaksi

Vesistön kunnostus alkaa tavoitteiden asettamisella ja kunnostusaloitteen tekemisellä. Heti alussa kannattaa ottaa yhteyttä asiasta vastaavaan ELY-keskukseen, josta saa käytännön ohjeita ja tukea kunnostusprojektin suunnitelman tekemiseen. Suunnitteluvaiheen jälkeen on kunnostuksen toteutus- ja hoitovaihe sekä kunnostuksen vaikutusten seuranta.

Ennen kunnostus- ja hoitotoimenpiteiden tarkempaa suunnittelua on mietittävä, mitä kunnostuksella halutaan saavuttaa. Ovatko tavoitteet esimerkiksi maisemallisia vai halutaanko puuttua suoraan veden laatuun? Joskus eri intressiryhmien tavoitteet voivat olla  ristiriidassa keskenään. Tällöin on tarpeen neuvotella ratkaisu, johon kaikki osapuolet voivat sitoutua. Usein vesistön käytön, veden laadun ja luonnonsuojelun tavoitteet ovat kuitenkin samansuuntaisia.

Kohteen perustietojen selvittäminen

Ennen tavoitteiden asettamista on hyvä tietää tiettyjä perusasioita kohteen ja sen eliöstön tilasta. Usein vesistöstä on jo olemassa esimerkiksi vedenlaatu- tai kalastotietoja. Tietojen kokoamiseen ja keräämiseen kannattaa pyytää apua osakaskunnilta, kalastusalueelta, alueen vesiensuojeluyhdistyksiltä, -säätiöiltä, neuvottelukunnilta, kunnasta tai ELY-keskuksesta. 

Vesien ekologista ja kemiallista tilaa sekä muita vesienhoitoon liittyviä aineistoja voi tarkastella alueellisesti tai esim. yksittäisen järven osalta sovelluksessa nimeltä Vesikartta. Tietoja voi löytyä myös SYKEn Avoin tieto -palvelusta  kuten Vesistökunnostajan karttapalvelusta sekä Järvi&meriwikistä, jonne kuka tahansa voi tallentaa järveään tai merenlahteaan koskevia havaintoja. 

Tavoitteiden asettamista varten tarvittavia tietoja ovat:

  • perustiedot kohteesta (mm. valuma-alueen koko ja maankäyttö, kunnostettavan kohteen pinta-ala tai pituus)
  • hydrologiset perustiedot (mm. syvyystiedot, virtaama, veden viipymä)
  • vedenlaatutiedot
  • keskeiset kuormituslähteet
  • kasvillisuuden ja kalaston tila
  • kohteen ja sen ranta-alueiden käyttö (esim. kalastus, vedenotto, veneily)
 
Julkaistu 12.6.2013 klo 10.54, päivitetty 5.1.2021 klo 9.39